Lue keskustelun säännöt.
Kun on vihainen omalle lapselleen...
24.08.2013 |
Tai no, lieneekö kyse vihasta. Ehkäpä "pettymys" kuvaa paremmin? Lapsi, jonka eteen olen uhrannut elämästäni useamman vuoden, joka on edelleen vaan huonokäytöksinen, aikuista uhmaava egoisti...tämä lapsi, joka asuu nykyään muualla, joka ei kaipaa minua tai isäänsä, mankuu vaan tavaroitaan, saa minut raivohulluuden partaalle nykyään! Niin paljon olemme hänen eteensä tehneet, niin paljon välittäneet ja rakastaneet- silti hänelle olemme kuin ilmaa, ihan sama hänelle kuka huolehtii kunhan huolehtii. Käyttäytyy kuin turvaton, perheensä asioista stressaamaan joutunut lapsi, vaikka totuus on hyvin kaukana tuosta. Mikään määrä kaipausta ei saa vastakaikua.
Juuri nyt tahtoisin lakata olemasta äiti.
Kommentit (2)
Ap, jospa nyt ihan ensimmäiseksi rauhoittuisit ja menisit vaikka nukkumaan ja jättäisit tuon marttyyriasenteen taaksesi. Huomenna sitten jaksat ajatella asiaa asiallisemmin.
En tiedä, minkä ikäinen lapsesi on, ilmeisesti ei kuitenkaan ihan nuori, mutta ei kovin vanhakaan. Jossakin vaiheessa lapset haastavat vanhempansa ja ovat kovin kriittisiä. Minäkin olen saanut kuulla omalta lapseltani kaikenlaista ja olin hyvin ahdistunut. Toivoin salaa itsekseni, että jostakin tulisi se minun aurinkoinen, hyväntuulinen lapseni ja sanoisi, että se on vaihdokas, joka meillä ärhentelee aina, kun tulee käymään.
Minä kuitenkin kuuntelin häntä hyvin tarkasti. Varoin menemästä mukaan lapseni pahaan oloon ja kuuntelin tarkasti, mitä sanottavaa hänellä oli minusta äitinä. Ja niinhän siinä kävi, että oikeassa se lapsi oli monessa asiassa. Pyysin häneltä anteeksi, näitä asioita. Enkä odottanut, että hän rupeaisi kiitolliseksi uhrausteni vuoksi. Kaikki, mitä olen tehnyt lapseni takia, olen tehnyt silkasta rakkaudesta odottamatta vastapalveluksia. Rakkauteni lapseeni ei siis ole ehdollista. Rakastan häntä yhtä paljon sekä hyvinä että huonoina päivinä, siitä ei ole epäilystäkään.
Olisin yhä valmis tekemään kaiken uudelleen, ja ehkä paremminkin nyt, kun tiedän, missä olen epäonnistunut äitinä. Tiedän myös, missä olen onnistunut. Minä onnistuin kuuntelemisessa. Aikansa riehuttuaan lapseni rauhoittui. Nykyään välimme ovat kunnossa.
Samaa toivon myös sinulle ja lapsellesi. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä painosta, vaan anna tilaa.. Nuorilla on vaiheensa :) Kyllä se äitin kultamussu palaa jossain vaiheessa :)