Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olisitte tämmöisestä perhehoitokäytännöstä?
13.05.2013 |
Annikin kännykkä soi. Puhelimessa oli erityishuollon sosiaalityöntekijä, joka kertoi, että Perhekoti Katiskaan on tulossa autistinen 60-vuotias mies nimeltä Matti. Matti oli asunut vanhan äitinsä kanssa maalla, mutta nyt on Matin äiti kuollut ja Matti on laitoksessa väliaikaisosastolla ja on tulossa perhekotiin hoitoon. Matti osaa puhua ja on päivittäisissä toimissaan omatoiminen, mutta jutut on erikoisia ja Matilla on ollut tapana pissata pyykkeihin ja pienet lapset on pidettävä Matista erillään kaiken varalta ja jääkaappi on oltava lukittuna että Matti ei mene syömään jääkaappia tyhjäksi. Annikkia pyydettiin miettimään ja harkitsemaan asiaa. Perhekodissa vierailee pieniä lapsia ja lisäksi perhekodissa on sellaisia kehitysvammaisia joille riittää tavallinen elämä ja tavalliset ihmissuhteet ja joilla ei ole mitään rajoittamistoimien tarpeita. Annikki lupasi miettiä ja harkita, ottaako hän Matin sinne. Toisaalta Annikki arveli, että se, kun on esim kielletty lasten seurassa oleminen ja vaadittu lukitsemaan jääkaappi yms, niin se voi olla ja luultavasti onkin aivan turhia varotoimia joita Katiskassa ei ainakaan harrasteta ja Annikki myös kysyi, että onkos tämä Matti sitten oikeasti tehnyt pahaa lapsille tai syönyt jääkaappia tyhjäksi. Sosiaalihuollossa sanottiin, että ei ole, vaan nuo on olleet Matin oman, psyykkisesti sairaan isosiskon höpinää. Matilla on Mattia 13 vuotta vanhempi isosisko josta on joku epäillyt että sillä naisella on Asperger ja psykoosi. Ainakin nuo vainoharhaiset jutut ja turhat epäilyt omaa veljeään Mattia kohtaan viittaavat vahvasti johonkin sen suuntaiseen. Annikki kysyi, että onko heillä antaa Matin siskon numeroa. Oli heillä antaa ja Annikki soitti siihen ja kyseli Matista kaikenlaista ja sanoi, että jos ihminen on kiltti ja harmiton eikä tee lapsille pahaa, niin mitä vittua sitä sitten pitämään lapsista erossa? Noin vahvaa sanaa Annikki käytti koska oli asiasta niin tuohtunut. Annikki myös käski Matin siskoa mennä hoitoon.
Kaikenlaisia tyyppejä sitä maailmassa riittää, pohti Annikki ja päätti, että kyllä hän ainakin kokeiluluontoisesti Matin sinne hoitoon ottaa ja antaa valvotusti Matinkin olla lastenkin seurassa kun tuskin se Matti jos kerta kiltti ja harmiton mies on, mitään pahaa lapsille tekee. Kun Siiri, Miina ja Vilma olivat päivällisen jälkeen telkkaria katsomassa olohuoneessa, Annikki soitti laitokseen ja sanoi ottavansa Matin aluksi kokeiluluonoisesti ja jos hyvin menee niin myös asumaan perhekoti Katiskaan. Annikki uskoi että Matti on ihminen siinä missä kuka tahansa ja samoin kuin muitakin asukkeja kohdellaan, voi Mattiakin kohdella.
Matti tuli asumaan perhekoti Katiskaan jossa on tilaa enintään viidelle kehitysvammaiselle ja jossa on nyt seuraavat asukkaat: Downin syndroomaa sairastava Miina, Rubinstein Taybin oireyhtymää sairastava Vilma, tavallinen kehitysvammainen Siiri ilman mitään syndroomia ja nyt myös autistinen 60-vuotias Matti joka on tähän astisen elämänsä asunut vanhan äitinsä kanssa eikä ole käynyt missään työtoiminnassa eikä päivätoiminnassa vaan on äitinsä luona elellyt ja kun äiti kuoli, Matti pääsi perhekoti Katiskaan. Sinne saapui iloinen, hymyilevä henkselihousuinen ja aika harmiton vanha pappa. Annikin mielestä ihan leppoisan oloinen kaveri, joka voi elää ja olla kuin kaikki muutkin ihmiset, mutta joka tarvitsee siihen vaan vähän tukea ja opastusta, että autetaan alkuun yms ja kohdellaan hyvin ja kunnioittavasti ja arvostavasti eikä kiusata tai vähätellä erilaisuuden vuoksi, niin kyllä silloin Matti-papankin vanhuuden päivät on ihan onnellisia tuossa perhekodissa. Henkilöstöresursseina perhekodissa on tosiaan Annikki ja Annikin lisäksi palveluavustajatytöt jotka tekevät vuorotellen aamuvuoroa ja iltavuoroa. Mutta kyllä Matinkin kanssa Annikin elämänkokemuksella ja pitkällä työkokemuksella muun muassa kunnallispoliitikon ja leikkaus-ja anestesiasairaanhoitajan hommista yms hoidetaan myös yksi leppoisa ja mukava autistinen Matti-pappakin, sanoipa psykiatrit ja sossut siihen mitä hyvänsä.
Matille laitettiin sinne oma huone ja Matin tavarat vanhasta kodista vietiin sinne ja siellä oli sänky, kirjoituspöytä, stereot, vaatteita, kirjoja ja pelejä huomattava määrä ja palapelejä. Kun Annikki Matin tavaroita Matin kanssa yhdessä Matin uuteen huoneeseen perhekodissa järjesteli, niin hän huomasi, että tosi hyviä kirjoja ja myös palapelejä ja shakkipeli yms ja paljon sellaista mitä ei yleensä kehitysvammaisilla ole. Matti on autisti ja osaa kyllä puhua mutta sosiaaliset taidot on heikot ja käytös on kaavamaista ja toistavaa. Matin olemus, äänensävyt ja katse ovat erikoisiaja osin olemuksen ja osin myös autismista saadun tiedon pohjalta sitten oli eri ihmiset vetäneet ennakkoluuloisia johtopäätöksiään Matista ihan suotta ja ihan turhaan. Voi Matti parkaa. Mutta täällä Mattia kunnioitetaan ja Mattiin luotetaan ja Matille ollaan ystävällisiä ja annetaan Matillekin vastuuta. Annikki uskoi, että vaikeaoireisen käytös on vähemmän vaikeaa kun luotetaan, annetaan vastuuta, suhtaudutaan luontevasti kuin keneen tahansa ja kunnioitetaan ja pyritään olemaan ihan normaalisti henkilön kanssa. Niin, no Matti on aivan tavallisen vanhan henkselipapan näköinen 60v pappa mutta käytökseltään eriskummallinen tyyppi, jota on sanottu ihme hyypiöksi jota ainakin kylän naiset pelkäsivät kuollakseen silloin kun Matti äitinsä luona eleli. Mutta jos kerta kokoomuslainen kunnallispoliitikkokin uskalsi nyt ottaa Matin luokseen asumaan niin ei kai se Matti mikään vaarallinenkaan ole, vai mitä luulet?
Matin huone oli laitettu ja Annikki Matin huonetta kyllä laitteli enimmäkseen ja Matti siinä vieressä seisoskeli ja höpisi Annikille Suomen laista ja luetteli tällä kertaa tieliikennelain pykäliä ja mitä tieliikennelaki sanoo. Matti omisti useita lakikirjoja jotka osasi ulkoa ja niitä Annikki Matin kirjahyllyyn laitteli kun Matti siinä kertoili yksinpuheluna Annikille että mitä tieliikennelaki sanoo. Annikki kuunteli vähän aikaa ja vastasi:"Kiitos mielenkiintoisesta luennostasi. Tarvitsen tietoa Suomen laista toimiessani kunnallispoliitikkona ja minusta on hienoa kun tiedät siitä noin paljon, voit minullekin kertoa näitä asioita jotta sitten pärjään valtuustossa paremmin. Sinusta tulee olemaan minulle paljon apua. Mutta järjestetäänpäs nyt nämä tavarat hyllyille ja ota tästä nämä kirjat ja laita ne hyllylle." Matti teki työtä käskettyä. Matti järjesteli tavaroita Annikin ohjeitten mukaan mutta välillä intoutui höpisemään Suomen laista ja tällä kertaa luetteli lastensuojelulakia ja mitä se sanoo. Annikista se oli jotenkin hellyttävää. Ja todella ristiriitaista: miksi ihmeessä mies joka osaa lastensuojelulainkin ulkoa ja on herttainen ja mukava ja kiltti, ei saisi olla lasten kanssa tekemisissä? Toki vastasyntynyttä ei Annikki antas Matin hoitaa yksin mutta sylissä antas pitää hetken aikaa ja yli 3kk ikäistä jopa hoitaa Annikin itse ollessa läsnä. Mikä sen muka estäs?
Kun Matti oli Annikin läsnäollessa ja Annikin ohjauksessa järjestellyt tavarat, niin Annikki esitteli muulle porukalle Matin ja vei Matin muitten joukkoon ja siinä Annikki sanoi kaikille:"Meille on tullut uusi asukas. Tämä tässä on mies nimeltä Matti. Haluatko Matti kertoa jotakin itsestäsi tai mielenkiinnon kohteistasi?" Matti mietti hetken ja alkoi luetella Suomen lakia. Tällä kertaa metsästyslakia ja alkoholilakia. Vilma alkoi hihittelemään ja hihittely tarttui myös Siiriin, mutta Miina komensi heitä sanoen:"Tytöt! ei saa nauraa toiselle ihmiselle!" Ja sitten tytöt vakavoituivat. Miina on sellainen porukan organisaattori ja järjestyksen ylläpitäjä joka on Annikin "oikeana kätenä" monessakin asiassa. Miina sitten meni Matin luokse ja kätteli Mattia ja sanoi:"Hyvää päivää, minä olen Miina. Tervetuloa perhekotiin!" Myös muut tytöt kertoivat nimensä ja tulivat kättelemään mutta Matti ei reagoinut siihen mitenkään. Tytöt saivat myös kysellä Matilta kysymyksiä. He kyselivät lempiväriä, mieluisinta tv-ohjelmaa, mielimusiikkia, suosikkieläintä, harrastuksia yms, mutta Matti vastasi aina kertomalla jotakin tieliikennelaista ja aselaista ja muistakin laista, esimerkiksi maahantuontilaista ja tupakkalaista. Ja tyttöjä nauratti, myös Miinaakin alkoi hihityttämään lopulta siinä missä Vilmaa ja Siiriäkin eikä Miinakaan malttanut komennella tyttöjä enää kun Miina itsekin nauroi ja hihitti että on se hassu se Matti ja kun Matti vaan luetteli kaikkia mahdollisia Suomen lakeja niin tytöt nauroivat kaikki ihan vedet silmissä ja Miina sai niin kovan nauruhepulin että pissat pääsi housuun. Heitä nauratti, koska he eivät olleet aiemmin kohdanneet kovinkaan paljon autisteja eivätkä olleet nähneet autistista käyttäytymistä.
Annikki ymmärsi, että Matti ei itse oikein osaa kertoa itsestään ja selitti tytöille, että tämä Matti tykkää lukea erilaisia kirjoja ja pelata erilaisia pelejä. Ja että Matti osaa lakikirjan ulkoa ja tietää mitä Suomen laki sanoo mihinkin asiaan. Annikki kertoi myös, että Matti on oikein mukava kaveri ja että tytöt voivat pyytää Mattia pelaamaan kanssaan vaikka lautapelejä ja että koska Matti pitää palapeleistä, niin Matti ja tytöt voivat yhdessä vaikka koota monipalaisen palapelin joka voidaan liimata palapeliliimalla pahviin kiinni ja ripustaa sitten seinälle vaikka tauluksi. Ja että Matti on omapäinen mutta viisas mies. Miina ehdotti sitten että lauletaan. Ja se sopi hyvin muillekin ja niin laulettiin sitä Toisenlaiset frendit-tv-sarjasta tuttu laulu nimeltä "Jos paleltaa" ja jossa lauletaan että "Aina kun mä nään sut niin se on kuin lämpö auringon, ei tarvii yksinänsä olla eikä onneton..." ja se laulettiin yhteislauluna Matille tervetuliaislauluksi.
Näin oli saatu toivotettua uusi asukas tervetulleeksi ja uudet haasteet olivat jälleen edessä päin. Annikki mietti nyt, että mistä löytää Matille sopiva työpaikka. Hänellä oli mielessä myös monen mielestä varsin vallankumouksellinenkin idea.... Mikä se sitten onkaan, se selviää seuraavassa tarinassa.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matti otettiin hyvin vastaan, vaikka tytöt aluksi Matille vähän hihittelivätkin. Mutta hyvin kuitenkin lopulta suhtautuivat, Matti kuului joukkoon ja Matti hyväksyttiin mukaan porukkaan ja suhtauduttiin Mattiin kuin kehen tahansa. Nyt oli Annikilla mietteissä Matin työpaikka. Se oli melko erikoinen idea, mutta kokeilemisen arvoinen ja sitä ennen piti katsoa miten Matti noin muuten arkena pärjää. Annikki mietti, että Matti voisi myös mennä päiväkodille töihin kuten Siirikin siellä jo on ja Matti voisi olla mukava varapappa niille lapsille kun on 60v ikäinenkin ja mukavassa pappaiässä. Matin erilaisuus näkyy lähinnä käytöksessä, mutta ei mikään estä Mattia kokeilemasta työtä lasten parissa. Asiaa piti vaan testailla ensin. Viikonloppupoika ei käynyt enää heillä hoidossa, viikonloppupoika oli jo kasvanut isoksi eikä ollut enää tukiperheen tarpeessa. Mutta Annikilla on lapsenlapsia. Tosin ei ne lapset mielellään anna lapsiaan Annikin hoitoon, asuvat niin kaukana ja hyvin harvoin Annikki niitä näkee. Juhlapyhinä ehkä vain. Ei auttanut muu kuin kysellä Mattia samaan työpaikkaan kuin missä Siirikin on ja viedä Matti katsomaan pikkumuksuja tarhaan. Annikki jutteli Matin kanssa ja kysyi, että haluaako Matti päiväkotiin töihin auttamaan lasten hoitamisessa. Ja pitääkö Matti lapsista.
Matti sanoi tykkäävänsä. ja näytti olevan hyvinkin innostunut tuosta asiasta. Annikki kyseli, että ottaako se sama tarha missä Siirikin on töissä, myös Matin sinne. Matillekin varattiin tutustumisaika sinne ja Matin toimenkuva oli hieman erilainen kuin Siirillä. Siirillä oli vaatehuoltoa ja lastenhoidossa auttamista ja Siiri oli enimmäkseen 3-5-vuotiaiden kanssa. Mattia ei otettu pyykkihuoltohommiin siksi, koska Matti lapsuudenkodissaan piti tapanaan pissailla pyykkeihin ja pelättiin että Matti innostuu samaan työpaikassakin. Matille järjestettiin toisenlainen työnkuva. Matti sai olla talonmiehen hommissa talonmiehen apuna ja osin myös siivoojan apuna siivouksessa ja lisäksi myös lasten seurassa olemista. Matin kohdalla katsottiin että Matti voisi olla vähän myös esikoululaisten seurassa esikouluryhmässä. Matti voisi esikoululaisten kanssa pelata pelejä ja palapeliä ja lukea satuja esikoululaisille. Työvalmentaja auttaa ja tukee Mattia siinä parina ekana työpäivänä. Esikoululaisille lapsille Annikki kävi itse selittämässä, että heidän luokseen tulee 60-vuotias setä nimeltä Matti. Ja että Matti on autisti. Annikki selitti, mitä autismi tarkoittaa ja hän kertoi myös, että Matti käy iltapäivisin lukemassa lapsille satuja ja pelaamassa pelejä lasten kanssaja että Matti on oikein mukava vanha pappa. Matti sai myös olla mukana siinä tilanteessa ja lapset saivat kysellä Annikilta kysymyksiä Matista ja autismista.
Hoitajat ja lapset sekä eskarin opettaja ottivat Matin hyvin vastaan. Matti oli tosiaan aamupäivisin talonmiehen apuna ja iltapäivisin Matti oli siivoojankin apuna ja sen jälkeen Matti sai aina päivän lopuksi siellä eskarilaisten ryhmässä käydä lukemassa eskarilaisille satujaja pelaamassa eskarilaisten kanssa. Se meni hyvin ja Matti ei ihme kyllä lapsille höpöttänyt Suomen laista mitään vaan oli yllättävän tavallinen ja kuin kuka tahansa henkselihousuinen pappa. Lapset tutustuivat ja vähitellen myös tottuivat Mattiin ja lapset tulivat myös Matin syliinkin istumaan ja halimaan Mattia ja eräs poika jolla ei ole mummoa eikä pappaa, alkoi pitää Mattia pappanaan ja sanoa Mattia papaksi. Kaikki olivat tyytyväisiä ja yllättyneitä siitä miten hyvin Matti pärjää ja miten mukava ja jopa isällinen ja sydämellinen Matti on pieniä lapsia kohtaan. Nyt kukaan ei ollut enää sitä mieltä, että olisi pidettävä lapset erossa Matista. Se että joku suhtautui ennakkoluuloisesti Mattiin lasten seurassa, oli vain sen oman ihmisen ennakkoluulo jolla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa lainkaan ja näin on varmasti tosielämässäkin oikeastikin olemassa olevien autistien, Aspergerien, skitsofreenikoiden tai kehitysvammaisten kanssa asianlaita.
Siirillä meni myös mukavasti päiväkodilla. Siiri oli liinavaatehuoltohommissa ja siivoojan apuna ja lasten ulos lähtiessä pukemisessa apuna sekä myöskin ulkona leikkimässä lasten kanssa ja myös sisällä leikkimässä lasten kanssa. Siiriin oltiin erittäin tyytyväisiä. Siiri ja Matti olivat erittäin toivottu lisäapu kirkonkylän päiväkodin lasten hoidossa ja muutenkin päiväkodin toiminnassa. Lapsetkin kun näkivät näitä eri tavoin käyttäytyviä neuropsykiatrisia ongelmia omaavia aikuisia, dysfaatikkoa ja autistia, niin he oppivat ymmärtämään jo pienestä asti erilaisuutta ja luottivat Siiriin ja Mattiin kuin muihinkin tarhan aikuisiin ja Siiri ja Matti saivat kunniatehtävän osallistua lasten varhaiskasvatukseen ja olla omalta osaltaan mukana kasvattamassa kunnan lapsia. Kehitysvammaista, autistia tai muuten poikkeavaa ei ole tarpeellista pitää lapsista erossa vaan on hyväkin että lapsi jo pienenä tottuu erilaisiin ihmisiin. Myös päiväkodin juhlissa ja tapahtumissa olivat mukana myös Siiri ja Matti. Ja nuo Siiri ja Matti iloitsivat uudesta työstään ja koska heillä ei kehitysvammaisuudestaan johtuen voi olla omia lapsia, niin heille olivat nuo tarhan lapset kuin omia lapsia ja Siiri oli kuin varaäiti ja Matti oli kuin varapappa lapsille.
Töissä meni hyvin ja he olivat oikein onnellisia työstään päiväkodissa. Vilma kävi päivätoimintakeskuksella kutomassa mattoja ja taidetta tekemässä ja yhtenä päivänä oli myös keittiöllä apuna. Vilmallakin oli siis monipuolista työtä josta hän nautti. Miina ei ollut töissä missään koska lääkäri oli kieltänyt työnteon Miinalta sydänvian vuoksi. Tosin Annikki mietti sitäkin, että on Miina kuitenkin ollut hyväkuntoinen nyt eikä Miina ole kuollut vaikka niin väitettiin että kun 30 täyttää niin kuolee, lääke on tehokkaampi ollut ja terveydentilasta ja liikunnasta on huolehdittu ja tomerasti Miina auttaa kyllä on mukana kotiaskareissa myös perhekodilla, niin mikä estää Miinaa tekemästä jotakin, edes vähän? Miina oli usein ollut masentunut ja allapäin ja apea ja ihmeteltiin että mitenkäs se aina niin iloinen Miina nyt niin kovasti on allapäin. Annikki jutteli Miinan kanssa ja selvisi, että Miina ei tunne kuuluvansa joukkoon. Kaikilla muilla: Vilmalla, Siirillä ja Matilla on työtä, mutta Miinalla ei, Miina joutuu aina olemaan kotona. Usein oli Annikki huomannut myös sen kuinka surullisena ja haikeana Miina katsoi ikkunasta kun näki Siirin ja Matin kävelevän tai pyöräilevän töihin ja kun taksi tuli hakemaan Vilman päivittäin toimintakeskukselle. Miina oli masentunut ja murheellinen ja joskus kiukkuinen ja aina niinä päivinä kun Annikki koetti Miinalta kysyä, että mitäs tehtäs, otettasko pakastimesta vaikka jätskiä ja vattuja ja syötäskö niitä tai tehtäskö Miinalle uusi kampaus tai lähdetäänkö kirkonkylän vaatekaupan näyteikkunoita katsomaan tai avataanko telkkari ja katsotaanko tulisiko sieltä urheilua tai suunnitellaanko seuraavaa Kolin reissua vai mitä tehdään, niin Miina on vihaisesti huutanut Annikkia lopettamaan ja komentanut Annikin pois tai mököttänyt, heitellyt tyynyjä pitkin seiniä ja polkenut jalkaansa yms.
Annikki mietti ja pohti että mikähän Miinaa nyt risoo. Annikki antoi Miinan hetken aikaa rauhoittua ja kysyin sitten, että sekö Miinaa risoo, kun ei ole työpaikkaa vaikka kaikilla muilla on työpaikka? Ja että haluaako Miinakin työpaikan? Sitä Annikki kyseli. Miina sanoi että hän haluaa tehdä työtä niinkuin muutkin perhekodin asukkaat. Hänkin haluaa työpaikan. Annikki keskusteli Siirin kanssa siitä, että minkälaisen työpaikan hän haluaa, haluaako Miina mennä toimintakeskukselle? Miina vastasi että ei halua. Annikki kysyi että haluaako Miina päiväkodille hoitamaan lapsia? Miina vastasi, että ei halua. Annikki kysyi, että mihin Miina haluaa. Miina vastasi, että ei tiedä. Annikki pohti, että millaisia työpaikkoja ehkä olisi mihin Miinan voisi ajatella menevän. Annikki mietti keittiöhommia kun niissähän yleensä nuo Downit on hyviä. Mutta siinä tuli toisaalta Annikin mielestä vastaan se, kun Miina on sydänvikainen eikä ehkä jaksaisi, samoin myös siivoushommiakaan Miina ei jaksaisi, on raskasta hommaa nekin. Annikki mietti, että kun naapurikaupungissa on se yksityinen lääkärikeskus jossa on kaikkien erikoisalojen lääkäreitä ja myös paljon potilaita, niin voisikohan pohtia sitä, että sinne menisi. Annikki kysyi, että haluaako Miina mennä auttamaan lääkäreitä potilaitten hoitamisessa ja toimia lääkärien sihteerinä. Annikki tunsin erään hieman yli nelikymppisen naisen jonka nimi on Tanja Alajärvi. Tanja on psykiatri, joka on joskus toiminut kaupungin mielenterveyspalvelujen psykiatrina mutta jättänyt työnsä ja siirtynyt yksityiselle kokonaan. Annikki kysyi asiaa Miinalta ja Miina näytti innostuvan ajatuksesta ja otti Tanjaan yhteyttä ja soitti ja kysyi. Tanja vastasi oikein mielellään suostuvansa olemaan vastuuhenkilö Miinalle ja henkilö joka ottaa päävastuun ja jonka puoleen Miina voi kääntyä jos tulee ongelmia. Tanja suhtautui oikein luontevasti siihen asiaan ja Tanja oli iloinen siitä, kun hänern luotettiin niin paljon että hänen vastuulleen uskottiin Downin syndroomaa sairastava avotyötoiminnassa oleva nuori nainen. Sovittiin aika jolloin Miina voi käydä tutustumassa työpaikkaansa.
Kun iltapäivällä Vilma, Siiri ja Matti tulivat töistänsä perhekodille, niin Miina kertoi hänkin saavansa uuden työpaikan ja kertoi myös, että hän pääsee "lääkärien apulaiseksi" . ja oli asiasta hyvin ylpeä. Muut onnittelivat Miinaa uudesta työpaikasta. Miina kävi tutustumassa Annikin kanssa lääkärikeskukseen ja Miina joka oli ollut Downin syndroomaan liittyvien depressio-oireiden vuoksi kerran Tanjan potilaana, ilahtui nähdessään Tanjan ja Tanja ja Miina halasivat ja Miinaa halaten Tanja toivotti Miinan sydämellisesti tervetulleeksi uuteen työpaikkaan. Miina ja Tanja olivat enemmänkin kuin potilas ja lääkäri, he olivat ystävykset. Heille oli onnistunut syntymään ystävyys ja molemminpuolinen luottamus. Tanja esitteli työhuonettaan ja muitakin tiloja Miinalle ja kertoi, että Miina saa työskennellä useimpien eri lääkäreiden kanssa ja kysyi myös, että mitä Miina haluaa tehdä lääkärikeskuksessa. Miina vastasi, että hän haluaa hoivata lapsia ja lohduttaa ja rauhoitella pieniä lapsia jotka pelkäävät tulla lääkäriin. Miina kertoi haluavansa myös auttaa hoitajia vuodepotilaiden hoidossa. Miina sanoi haluavansa olla myös Tanjan kanssa yhdessä juttelemassa potilaitten kanssa vastaanotolla. Siitä puhuttiin ja sanottiin, että toki se varmaankin käy ja että kyllä tuon tyyppisiä hommia on Miinalle jo pohdittukin. Tosin lääkitykseen ja muihin lääkinnällisiin asioihin ei voi Miina ottaa kantaa eikä tehdä lääketieteellisiä toimenpiteitä eikä tutkimuksia, mutta voi lohduttaa ja rauhoittaa pelokkaita lapsia, auttaa hoitajia vuodepotilaiden perushoidossa ja olla Tanjan kanssa yhdessä keskustelemassa psykiatrisen potilaan kanssa silloin kun keskustellaan potilaan kuulumisista ja arjen sujumisesta. Miina kykenee näihin kaikkiin hommiin koska hänellä on niin hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot.