Käytöshäiriöinen lapsi sijoituskotiin

Hei käytöshäiriöisen äiti! Minulla vastaavia kokemuksia, lapseni nyt jo kohta 15v. Ole entistä vahvempi ja hae sossusta tukiperhe tai ellei löydy pyydä perhekotia. Älä suostu antamaan lasta laitokseen = huostaanotto. Sen jälkeen tilanteesi on vielä kurjempi. Minulla kokemusta. Olen vahvistunut, vaikkakin välillä itkenyt silmät päästäni ja melkein luopunut lapsestani väsymyksen vuoksi. Tsemppiä ja voimia! Älä anna periksi, vaadi apua koululta, sossulta, lääkäreiltä ja kerro tilanteestasi myös läheisillesi. Ehkäpä hekin ymmärtävät auttaa kun kerrot mikä tilanteesi on. VOIMIA JA HALAUS! t. Leijonaemo

Enpä usko, että tuolla taustalla lapsella on mahdollisuutta päästä sijaiskotiin; ne kuitenkin ovat tavallisia perheitä, joissa on monesti muitakin lapsia. Lapsia on odottamassa kotia paljon ja jossakin määrin sijaisvanhemmat valitsevat.

Laitokseen varmaan päätyy, siellä hoitajat kolmivuorohommissa ja 8 tuntia jaksaa aina...

Voi kurjuus... haastavan as-lapsen äitinä ymmärrän aika hyvin, millaista elämää elät.

Teillä siis on diagnoosi, mitä terapioita? Oletteko olleet sopeutumisvalmennuksessa? Sinne haetaan Kelan hakemuksella, kannattaa pyytää hoitavalta lääkäriltä suositus (soita tai laita hänelle sähköpostia heti, älä jää odottamaan seuraavaa kontrollikäyntiä, niitä on ainakin täällä stadissa vuoden välein).

http://www.kela.fi/kuntoutus-ja-sopeutumisvalmennuskurssit_nain-haet-

Sovasta on isosti apua omien taitojen ja keinovalikoiman kasvattamisessa. Tosiasia ON - enkä nyt kettuile - että vaikka olisit hyvä kasvattaja normaalilapselle, selvästikään et ole autismipiirteiselle erityislapselle. Eikä se helppoa totta vie olekaan, varsinkaan jos ei ole saanut tietoa kasvatuskonsteista (ja sittenkin se on haastaavaa).

Olethan jo as-palstalla? Sieltä löytyy autismikirjon (ei pelkästään siis assien) vanhempien oma ketju, jossa voi kysyä vinkkejä. Siis aspalsta.net.

Muutenkin vertaisryhmistä ON apua. Pääset purkamaan paineita sellaisten vanhempien kanssa, jotka ymmärtävät sinua ja ongelmiasi - JA saat hyviä vinkkejä.

Sinua onkin jo patistettu olemaan tiukempi lääkärien kanssa. Jos sinulle on neurologiselta puolelta suositeltu lääkityksen aloittamista lapsellesi, eikä yksi lääkäri sitä halua kirjoittaa, mene toiselle lääkärille. En nyt tiedä, mistä lääkityksestä puhut ja voi toki olla, että lääkkeessä ON pahoja sivuvaikutuksia ja riskejä, mutta tuskin neurologikaan sitä ihan hatusta kevyin perustein repäisi...

Eli minä kannustaisin yrittämään vielä. Mutta jos oikeasti tiedät itsestäsi ja miehestäsi, että enempää voimavaroja EI ole, niin sitten tietysti parempi antaa lapsi huostaan kuin päätyä perhesurmaan tai jotain muuta aivan kauheaa.

TOSIN ihan sen verran vielä sanoisin, että kasvua ja kehitystä tapahtuu myös impulssikontrollin suhteen. Meilläkin poika oli just tossa 5-6 -vuotiaana pahimmillaan: sai raivareita ihan ties mistä alkaen siitä, että joku sanoi asioita hänen mielestään väärin tai sisko sytytti valot kun hän olisi itse tahtonut... ja sitten kävi kiinni varsinkin isosiskoonsa herkästi. Joka kerta mentiin väliin ja rangaistiin, mutta tulihan siinä välillä uskonpuute siitä, oppiiko tuo koskaan. No, oppi se. Kouluun mennessä oli jo erilainen ja osasi malttaa mielensä suurimman osan aikaa.

Rangaistuksena meillä käytettiin sovakurssilla saatua vinkkiä: poika vietiin huoneeseensa, ruutupaperille piirrettiin iso neliö (sitä isompi mitä isompi rötös) ja hänen piti piirtää neliön sisälle joka ruutuun ympyrä. Vasta kun neliö oli täynnä ja vanhempi oli työn hyväksynyt, sai tulla huoneesta pois. Kuulostaa hassulta, mutta tuo toimi: lapsen oli pakko vähän hiljentyä ja rauhoittua, että sai tehtyä ne pallurat. Ja tylsä homma itsessään oli vastenmielistä eli rangaistus.

Mitä apua olette tähän mennessä saaneet? Miten neuvolan ja päiväkodin puolelta on reagoitu?

Lapsi tarvitsee apua, samoin te vanhemmat, tekstistäsi kuultaa niin paljas viha lastasi kohtaan, että tilanne vaatinee pitkää työstöä. Sijoittaminen kotiin ei välttämättä ole edes ensisijainen vaihtoehto, jos lapsi todella on noin "vaikea" kuin kuvaat. Miten sijaisvanhemmat pärjäisivät jos tekään ette pärjää?

Ettekö te ole saaneet mitään neuvontaa tai ensitietokurssia? Ettekö ole osanneet niiden vinkkejä hyödyntää?

autisminpiirteet ja keskittymishäiriö ovat neurologosia ongelmia, joiden kanssa ei voi kuin opetella tulemaan toimeen. Uhmakkuushöiriö sen sijaan on psyykkinen häiriö, joka -kyllä- johtuu huonosta vanhemmuudesta ja autistien ja keskittymishäiriöisten kohdalla siitä, että ei ole opeteltu niiden oireiden kanssa tulemaan toimeen ja huomioitu niitä oikein. Se on hirveä sääli, sillä oman asperger+adhd-lapsesni kanssa suurin valttimme on aina ollut se, että me voimme sekä lapsi että vanhemmat luottaa siihen, että olemme samalla puolella. Tilanne on varmaan aika hirveä jos ette voi samalla lailla ajatella. Sijoituksessa pitääo ottaa yhteyttä hoitotahoon ja perheneuvolaan. Sääli että juuri neuropuolella sijoitus ei takaa lapsen kunnollista kuntouttavaa hoitoa.

Onko oikeasti minun asiani pohtia, miten sijaisvanhemmat pärjäävät?? Mielestäni ei; olen hakenut apua lapselle viimeiset 4 vuotta, siitä asti kun väkivaltainen ja outo käytös alkoi. Lapsella on kaksi diagnoosia, toinen näistä perinnöllinen syndrooma jota on perheessäni, joten ei näitä oireita nyt ihan hatustakaan ole vedetty..! Lapsen haastavuus on ollut kaikkien tiedossa, mutta mitään konkreettista apua tai esim. kuntoutusta emme ole saaneet; kuuluisimme asiakkaiksi neurologian puolelle mutta psykiatrisella rampataan nytkin. Lääkityksestä on yli puoli vuotta kinasteltu; eskari ja me vanhemmat haluaisimme aloittaa sen, mutta lääkärit toppuuttelevat (neurologian puolelta saimme alkuperäisesti lääkekokeiluun kehoituksen). Eskarin opettaja on soittanut ja pyytänyt, että lapsi saisi edes kokeilla sitä lääkettä, kun muuten fiksun lapsen koulutaival menee niin penkin alle käytösongelmien vuoksi. Vaan ei.

Yksi syy sijoitukseen on myös se, että toivon heidän sitä kautta tajuavan miten hankala lapsen on olla ilman sopivaa lääkettä ja minkäänlaista kuntoutusta. Kotona hän on käynyt kimppuumme, mikään määrä aikaa/huomiota ei ole riittänyt jne. Miksi vanhempaa saa kohdella nyrkkeilysäkkinä ja melkein kouluikäisellä ei ole mitään vastuuta omasta käytöksestään vaan kaikki kaadetaan meidän niskaamme?? Ei meillä lyödä toisia, me vanhemmat emme riitele, käytä päihteitä tai edes kiroile, mutta silti vaan kummasti lapsi on väkivaltainen, kiroilee jne.

Sympatiat täältä. Eikö ole olemassa mitään kuntoutustyyppisia laitoksia, johon voisi saada jakson, samalla tutkittaisiin tarkemmin ja saisitte oikeanlaista apua. Kannattaa kysellä apua, voi olla säästöistä kyse, että sitä pimitetään. huostaanottokaan ei varmaan ole nyt päällimmäisenä mielessä, jos tajuavat lapsen haastavuuden, kukapa sellaista huolisi kotiinsa ;)

Ap en todellakaan tarkoittanut sitä, että olisi sun tehtäväsi miettiä, miten mahdolliset sijaisvanhemmat jaksavat. Mutta oletko ajatellut, miltä susta tuntuisi, jos lasta ei sijoitettaisikaan perheeseen vaan aloitettaisiin laitoksessa? Tosin taidat olla jo niin rikki, ettet edes jaksaisi välittää. Olen tosi surullinen että tilanne teillä on tuo.

Ymmärrän hyvin. Sijoitus joko yksityisperheeseen tai johonkin hoitokotiin voisi olla ihan hyvä ajatus. Tai vaikka vuorohoitosysteemi ensin alkuun.

Psykiatrian puolelta sen paremman kuntoutuksen saakin, mutta eskari-ikäinen voi olla toimintaterapiaa kummenpaan vielä liian pieni. Neurolla ei osata kuin käyttää laitteita joissa on vilkkuvaloja ja läyriä, psykiatrian puolella osataan kuntouttaa ja opettaa käyttäytymismalleja, joil,a oireidta selviää haitatta. Koululainen voi saada kunnon neuropsykoatrista kuntoutusta.

Teidän lasta ei tulla laittamaan sijaisperheeseenvaan perhekotiin tai lastenkotiin, jos hänet sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Sen kodin aikuisista ei siis tarvitse välittää. Mutta valitettavasti sekin on todiasia, että jos vanhemmat eivät aja neurologissesti epätyypillisen lapsenasiaa, lapsi jää hoidon suhteen heitteille. Että lapsen kannalta minä ajattelisin ja yrittäisin vielä - tosin aika lailla toisella asenteella kuin miltä sp:n teksti nyt kuulostaa. Ap tuntuu odottavan, että joku ratkaiseen asian hänen puolestaan, koska hän on jo ihan hyvä vanhempi. Varmaanonkin, mutta teidän lapsi nyt tuntuu tarvitsevan toisenlaista vanhempaa ja koska sinä olet aikuinen ja lapsi on vain lapsi, sinun tehtäväsi on muuttua ensin, jotta lapsikin voisi muuttua perässä. Lapsi ON vasta lapsi ja lapsenakin kehityksellisellä ongelmalla rasitettu, ei hän vielä voi kantaa vastuuta mistään. Sinä taas olet aikuinensinulta vaaditaan enemmän. ja neurologisessti epätyypillisen lapsen vanhemmalta vielä tavallistakin enemmän.

t kolmonen.

Kyllä tällaisia lapsia on koteihinkin sijoitettuna. Tilanteen mukaan aina mennään.

Hassua miten joillekin lääkkeitä jopa tyrkytetään pienestäkin levottomuudesta ja toiset eivät saa mitään lääkitystä vaikka sitä ehdottomasti tarvitsisivat. :-(

Eikö lasta saa sairaalaan osastolle hoitoon? Oletteko tehneet itsestänne lastensuojeluilmoituksen? jos siitä olisi vaikka apua.

Tämä ei välttämättä ratkaise kaikkia ongelmia, mutta voi vähentää oireilua. Kokeile viikko pari näetkö eroa, ainakaan kun teillä ei ole mitään menetettävää! Meillä ruokavaliolla pystyy vaikuttamaan menoon yllättävän paljon. Meillä siis auttaa vähän karppityylinen ruokavalio, (ei mitenkään nipoteta, vähän sinnepäin)  kalanmaksaöljy, mangnesium sekä sinkkilisä. Myös GLA olisi hyvä. Esim. ADHD lapsilla on tutkitusti usein näistä vajausta.Googlaa lisää.

Lastensuojeluilmoitus on tehty, nimenomaan siksi että saataisiin avuksi esim. tukiperhettä. Mutta ei sellaista ole ilmaantunut enkä itse voi enää tehdä enempää; en voi hakea kuntoutusta ilman lääkärin lausuntoa/suosittelua, sellaista emme saa koska "jos nyt ensin tämä jakso...sitten olisi tuo osastojakso...ei nyt hätiköidä..". Lääkitysasia on jätetty roikkumaan, meitä vanhempia haukuttua psykiatrin toimesta kohta 5kk. Kukaan ei osaa ehdottaa parempaa toimintamallia, aina vaan arvostellaan!! Tässäkin keskustelussa osa on ottanut ylimielisen asenteen minua kohtaan kun en ole "osannut" (millä koulutuksella, kysyn vaan?? kuinka moni maallikko ilman tukea osaisi??) auttaa lasta, jolle eivät pärjää erityisopettajat, psykiatriset lastenhoitajat jne.!! Ihmeisiinkö minun pitäisi pystyä??

11, viime kesä karpattiin. Ei vaikutusta.

Mistä kirjallisuudesta olet yrittänyt etsiä apua neurologisesti epätyypillisen lapsen kasvattamiseen? Itse olen saanut paljon apua kirjallisuudesta.

En osaa muuta sanoa kuin voimia ja yritystä ratkaista tilanne. Ja nuo tekopyhät hurskastelijat voivat painua suohon.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2013 klo 20:50"]

Lastensuojeluilmoitus on tehty, nimenomaan siksi että saataisiin avuksi esim. tukiperhettä. Mutta ei sellaista ole ilmaantunut enkä itse voi enää tehdä enempää; en voi hakea kuntoutusta ilman lääkärin lausuntoa/suosittelua, sellaista emme saa koska "jos nyt ensin tämä jakso...sitten olisi tuo osastojakso...ei nyt hätiköidä..". Lääkitysasia on jätetty roikkumaan, meitä vanhempia haukuttua psykiatrin toimesta kohta 5kk. Kukaan ei osaa ehdottaa parempaa toimintamallia, aina vaan arvostellaan!! Tässäkin keskustelussa osa on ottanut ylimielisen asenteen minua kohtaan kun en ole "osannut" (millä koulutuksella, kysyn vaan?? kuinka moni maallikko ilman tukea osaisi??) auttaa lasta, jolle eivät pärjää erityisopettajat, psykiatriset lastenhoitajat jne.!! Ihmeisiinkö minun pitäisi pystyä??

[/quote]

Sano sille psykiatrille että tulee perkele itse kasvattamaan lasta. Samoin voitte sanoa lääkärille, jos ei osastojaksoa ja lääkitystä irtoa. Ei kun nyrkkiä pöytään ja ärräpäitä. On se kumma että apua ei saa kun sitä tarvitsee. Peridenttiä myöten hymistelevät syrjäytmisestä, mutta mitään ei tapahdu.