Lue keskustelun säännöt.
Onko aihetta huolestua? 5-vuotiaan negatiivisuudesta
22.01.2013 |
5-vuotias poikani on viime aikoina muuttunut hirveän negatiiviseksi. Vihaa kaikkea, ei halua lähteä kouluun (kuitenkin tuntuu viihtyvän siellä ihan ok), pelkää tai kuvittelee muiden nauravan hänelle koko ajan, vaikka ketään ei olisi edes paikalla, tai jos kuulee vaikka kadulla jonkun nauravan niin on varma että hänelle nauretaan, saa kauheita raivareita välillä ja saattaa vaikka heittää jonkun tavaran kohti hirveällä voimalla ilman, että itse tajuaakaan, paha suustaan, uhkailee tappavansa, räjäyttävänsä, polttavansa talon maan tasalle tms. jos on oikein kiukuissaan. Välillä kertoo että ajattelee vaan tappamista tai aseita (ollaan puhuttu asiasta, olen yrittänyt selittää mitä tappaminen oikeasti tarkoittaa ja että sillä ei pidä uhkailla ja että en myöskään halua että ajattelee asiaa, että yrittäisi ajatella mukavampia juttuja).
Välillä oikein pelottaa, että onkohan hänellä jokin pakko-oire tai masennusta tms. Onko mitään ideoita, kuinka tuohon negatiivisuuteen pitäisi suhtautua? Milloin pitäisi hakea ammattiapua? Onko samanlaisia kokemuksia? Kuuluuko tämä ikään?
Toisaalta taas poika on ihanan sydämellinen, tykkää vauvoista, eläimistä, yleensä myös muista ihmisistä, innostuu monista asioista ja osoittaa myönteisiä tunteitaan esim. minuun tai pikkusiskoonsa ihanasti. Tykkää kirjoista ja piirtämisestä. Kavereita hänellä on, sekä tyttöjä että poikia, enkä ole huomannut mitään syrjintään viittaavaa. Televisionkatselua rajoitamme aika paljon, eikä koskaan näytetä väkivaltaisia juttuja, esim. spiderman tai transformers tms. mutta kuulee niistä kyllä kavereiltaan.
Auttakaa!
Kommentit (9)
siis joltain neurologiselta, koska ei sun jutuista tule mieleen mitätöivä ja rankaiseva vanhempi, jonka käytöksestä siten seuraisi ylikriittisyyttä itseä kohtaan ja sitä kautta luuloja että kaikki nauraa itselle.
en ole asiantuntija, toivottavasti joku sanoo jotain järkevää tähän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen siis todella tarkka etten naura tai muuten mitätöi lapsiani tai heidän sanomisiaan tai tekemisiään, koska muistan niin selvästi miten minusta tuli tosi arka kun luulin muiden nauraneen minulle pienenä.
Tuo muiden nauramisen pelko alkoi pari kuukautta sitten ja olen miettinyt onko koulussa tapahtunut jotain, mikä on laukaissut. Poika aloitti esikoulun viime syksynä, emme siis asu suomessa, sen takia niin varhain koulussa. Mutta en ole päässyt perille, onko siellä tapahtunut jotain. Ja joka tapauksessa mitään kiusaamiseen viittaavaa en ole huomannut, ennemminkin niin, ettei poikani aina halua leikkiä muiden kanssa vaikka he ehkä haluaisivat.
ap
Onko kielitaidossa jotain josta olisi pilkattu tai poikkeaako ulkonäöltään muista?
oletko varma ettei koulussa ole kiusaamista?
Kielitaito on täydellinen, on asunut täällä koko ikänsä. Muutenkin paikka on niin monikulttuurinen, ettei ketään muita kieliä puhuvia katsota pitkään. Puhuu siis minun kanssani suomea. Ei ole poikkeava myöskään ulkonäöllisesti.
Pitää varmaan selvittää paremmin tuota kiusaamisasiaa, mutta ennemmin tuli mieleen, että onko joku vanhempi, siis ope tms. sanonut jotain, joka on saanut tämän reaktion. Poika on normaalisti kehittynyt, mutta melko kömpelö, on myös luokkansa nuorin, joten voi olla että monesti tulee tunne ettei osaa niin paljon kuin toiset.
Itse vien ja haen hänet koulusta, ja olen myös kerran viikossa koulun kirjastossa auttamassa, joten näen hänet muiden oppilaiden kanssa päivittäin. Itse sanoisin, että hän on ennemmin suositunpuoleinen kuin syrjitty. Mutta voihan olla että asiat tapahtuu salassa.
Lapsi on siis koulussa ihan mielellään, ja sanoi että olisi mieluummin koulussa kuin päiväkodissa, kun kysyin asiaa. Kaikkein mieluiten olisi kotona.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sattunut koska reagoi voimakkaasti. Hänellä ei ole vielä kykyä käsitellä tunteitaan ja tarvitsee apua aikuisilta ymmärtääkseen että hän on kelpo ja hieno poika. Minäkuvan/itsetunnon kehitys on pitkä prosessi, 5-vuotiaalla se on vasta alkumetreillä. On muistettava että lapset kehittyvät omaan tahtiinsa ja ovat erilaisia herkkyyksiltään. Opettajan kanssa on aina oltava hyvä kommunikaatioyhteys että lasta osataan tukea oikein kasvussa. Tämä on vaihe joka menee ohi. 5-vuotias ei osaa eritellä tai kertoa tarkkaan mikä on varsinainen syy pahaanoloon. On siis turha kuulustella lasta päivittäin tai syyttää ja rangaista koska ei itsekkään ymmärrä tunnekuohuaan. Kehu rohkaise ja opasta lasta vaikka se vaikeaa joskus onkin. Lasten maailmassa asiat ei ole samoja kuin aikuisten.
Oma veikkaus on, että koulussa voi olla ongelmia tai sitten vaan kehitysvaihe. Ikävä kyllä osa oireista sopii lapsuusiän skitsofreniaan myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma veikkaus on, että koulussa voi olla ongelmia tai sitten vaan kehitysvaihe. Ikävä kyllä osa oireista sopii lapsuusiän skitsofreniaan myös.
lapsuusiän skitsofrenia, anna mun kaikki kestää
vie juttelemaan _hyvälle_ psykologille joka erikoistunut lapsiin
on tuttua kauraa mutta yksittäisestä tapauksesta vaikea sanoa, on hienoa että vanhemmat välittävät, et menetä mitään psyk.käynnillä ja saat mielenrauhan+lisää tietoa
Eikö kellään mitään sanottavaa?