Lue keskustelun säännöt.
Lapseni lähtee huomenna reissuun ja mun pään sisällä tuntuu kuin varoituskellot sois.
08.12.2012 |
Tyttöni on lähdössä huomenna urheiluseuran päättäjäisiin muutaman sadan kilometrin päähän ja sinne mennään yhteiskuljetuksella, eli bussilla.
Mulla on jo jonkun aikaan mielessä pyörinyt ajatus/tunne, että ei pitäisi päästää. Tunne on voimistunut päivä päivältä nyt en en pysty nukkumaan sen takia.
Haluaisin kieltää lastani menemästä, mutta en sitä tietenkään tee pelkän aavistuksen takia. Pelkään, että sillä bussimatkalla sattuu jotain kamalaa.
En ole ennen tuntenut näin kenenkään kohdalla. Alanko seota??
Kommentit (11)
kun lapseni lähti matkalle. Mitään ei onneksi tapahtunut. Kohta tulee "se aavistus" kotimatkasta. Kysymys on vain pelosta, että jotain tapahtuisi. Lapsiaan rakastaa niin hulluna, että välillä tuntuu ihan pahalta, kun pelkää, että menettäisi heidät :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse pelännyt vuosia ja ihan kaikkea, ain kun omat rakkaat ovat jossain poissa näköpiiristäni.
Alan nyt vähitellen oppia, että kyse on kohdallani läheisriippuvuudesta. En voi kuitenkaan aina, jos koskaan pitää omia rakkaitani lähietäisyydellä, ja tähän asti elämä on kyllä kantanut.
Kun joku menee autolla jonnekin olen jo päässyt siihen, tten ihan koko ajan soita ja tsekkaa, että ollaanhan siellä edelleenkin hengissä...
Pelkääminen ei varmista sitä, että mitään pahaa ei tapahdu... pakko hei alkaa luottaa elämään!
itse olen aina kun lapset on lähdössä jonnekin leirille tai reissuun enemmän tai vähemmän huolissaan ja kaikenmoiset pelot nousevat pintaan. Siunausta ja varjelusta lapsellesi.
Siis ei tartte lapsen mennä kuin Siwassa käymään, pystyn kehittämään ohimenevän ajatuksen jostain kamalasta mitä voi tapahtua. Jos ovat pidemmillä reissuilla, olen aina ihan paskana.
Kyllä on hienoo kun pystyy iloitsemaan lasten kivoista tapahtumista!! :-/
Kun joku menee autolla jonnekin olen jo päässyt siihen, tten ihan koko ajan soita ja tsekkaa, että ollaanhan siellä edelleenkin hengissä...
koska sinähän sillä soittelulla aiheutat niitä vaaratilanteita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos ei tule tunnetta, niin jo kyselen itseltäni että miksi. Että nytkö jotain tapahtuu.
Yritä oppia elämään sen kanssa. On tosi inhottava fiilis, mutta ennemmin tai myöhemmin lasten pitää mennä omat menonsa ja meidän vanhempien oppia murehtimaan vähemmän.
Yksi kerta kun äidilläni oli samanlainen tunne siskostani. Ei äidillä normaalisti ollut noita tuntemuksia, mutta silloin kun siskoni oli matkalla laskettelemaan kavereidensa kanssa Rukalle. Bussi törmäsi rekkaan ja... Noh Konginkankaan turman muistavat vissiin tietävät miten siinä sitten kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun käly oli myös tuona samana päivänä reissusssa ja koska Konginkankaan turman vuoksi oli tuo koko tie suljettu monta tuntia, kökötti sitten bussilla 2h matkalla 8h. Keli oli hirveä ja kiersivät jostain lopulta kotiin.
Kiitos vastauksistanne. Ihanaa lukea, etten ole ainut. Se tässä vaan, että en ole aikaisemmin näin tuntenut varsinkaan näin monta päivää aikaisemmin.
On hän ennenkin reissannut leireillä ym, mutta silloin huoleni on vaan käväissyt mielessäni lähtöhetkellä. Nyt se on tosi voimakas.
Toi Konginkankaan juttu oli ihan kamala ja olen pahoillani siskosi puolesta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oltiin koko perhe ihan hermona, koska kälyllä ei ollut kännykkää ja siihen ei saatu silloin yhteyttä. Rukoiltiin että ei ollut heidän bussi joka siellä oli törmännyt. Kun samalla tiellä samoihin aikoihin tiedettiin liikkuvan.
Nyt, kun se tunne pysyy piilossa, pelkään, että jotain tapahtuu, koska en pelkää. Tämä on äitiyttä vain.