Lue keskustelun säännöt.
Sisaruus aikuisena
25.01.2013 |
Kuinka läheisiä olette aikuisten sisarustenne kanssa? Oletteko paljon tekemisissä toistenne kanssa?
Välillä mietin, onko sisaruus erilaista silloin kun on kyse "tavallisesta" sisaruksesta? Minulla on lievästi kehitysvammainen sisar. Joskus on huonoa omatuntoa siitä, etten ole tarpeeksi häneen yhteydessä. Joskus on suoranaista syyllisyyden tunteitakin, olenko tarpeeksi katsonut hänen asioidensa perään. Vaikka hänellä asiat ovat hyvin hoidossa.
Jos on "tavallinen" sisarus, eikä pidä sisaruksestaan, tunnetteko siitä syyllisyyttä? Jos joskus tulee vihan tunteita, mustasukkaisuutta tai muuta, koetteko näistä tunteista syyllisyyttä?
Jos sisarus asuu kaukana, ettekä pidä yhteyksiä, tunnetteko siitä syyllisyyttä?
Onko koskaan mielessä ollut, miten toinen sisarus suhtautuu, jos muutat kauas pois? Tunnetteko olevanne vastuussa omasta sisaresta tai velvollisuuden tunnetta auttaa häntä, jos hänellä on ongelmia?
Omassa elämässä ajatukset on pyörinyt paljon sisko kaiken taustalla: Miten aikuisuudessa pitää suhtautua sisarukseen, joka tulee aina tarvitsemaan muiden ihmisten apua ja tukea, etenkin kun ei ole vanhempia enää olemassa? Miten paljon on oikeutta miettiä ainoastaan omaa elämäänsä, tehdä valintoja joissa sisarus ei ole mukana? Miten paljon pitää huomioida se, että kehitysvammainen sisarus kaipaa sukulaisiaan ja yhteydenpitoa sukuunsa? Voiko se onnistua pitkän matkan päästä vai pitääkö asua lähellä? Saako sisaruksensa ”unohtaa” muiden ihmisten hoidettavaksi, ilman yhteydenpitoa?
Miten yhdistää tämä siihen, että itsellä voi olla oma perhe, omia lapsia ja puoliso? Ja sitten se erilainen sisarus, joka tarvitsee muiden apua eikä voi itse olla se yhteydenpitäjä vaan aina toisen osapuolen on oltava ja jaksettava olla aktiivinen, jotta yhteys säilyy.
Ja viimeisenä, olenko itsekäs ihminen, kun joskus en jaksakaan huomioida siskoa, vaan teen valinnat ainoastaan omaa parasta ajatellen.
Onko teille muille sisaruus helppoa vai vaikeaa vai onko se sellaista, että sitä ei tarvitse miettiä sen kummemmin?
Kommentit (10)
En hae mitään. Tai haen. Haluan tietää, miten muut kokevat sisaruuden. Oletko sisaresi vartija?
Omantunnon puhdistusta en hae.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on äiti joka pitää päivittäin yhteyttä veljeeni joka on vamminen. Veljeni asuu yksin ja pärjäileekin melko hyvin äidin avustuksella. MUTTA, kun äitiä ei ole ja sekin aika koittaa joskus... Tunnen nyt jo kauhua ja syyllisyyttä, miten veljeni pärjää.
Ei kai se sisaruus koskaan helppoa ole? Minulla on yksi sisko, paljon vanhempi kuin minä. Katsoin häntä aina ylöspäin pienenä ja olin hänestä valtavan ylpeä - kellään ei ollut niin viisasta siskoa kuin minulla! Ihailin häntä kaikessa ja hän samaan aikaan inhosi minua kaikessa.
Sisaruuskateus on ihan yleistä ja normaalia terveiden välillä. Ei kokemusta keh.vammaisista mutta tuntien sisaresi osaat varmastikin päätellä yhdessä hänen kanssaan, onko hänen nykyinen koti hänelle hyvä. Sen jälkeen voit miettiä, onko nykyinen koti sinulle hyvä?
Et voi jättää omaa arvokasta elämääsi elämättä hänen takiaan. Right?
Ja ikäni on 29v. Olen kahden pikku ihanuksen isosisko.
Ja yhteydenpito on vähäistä, vaikka samalla paikkakunnalla asutaankin. Ennen lapsia oli vielä vähäisempää, mutta nyt on sentään vuosittain lasten synttäreitä ja ristiäisiä ja muita, missä nähdään. Sisarusten lapsille tulee ostettua myös joululahjat, mutta siinäpä se sitten onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ikäni on 29v. Olen kahden pikku ihanuksen isosisko.
en ole kateellinen veljelleni. pikemminkin joskus koen sääliä. hänen elämäntilanteensa kulkee omaani jäljessä ja hänellä on nvaikea aviooliiitto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hae mitään. Tai haen. Haluan tietää, miten muut kokevat sisaruuden. Oletko sisaresi vartija? Omantunnon puhdistusta en hae.
eli monisyinen kysymys. Itsellä on hyvät välit sisarukseeni, vaikka ongelmia onkin ollut niin kaikki ne ovat tulleet hoidettua.
Ehkä olisi pitänyt aloitus tehdä mainitsematta kehitysvammaisesta sisaruksesta. Kaikki eivät tunnu ymmärtäneen minun aloitustani. Ehken osannut asettaa kysymyksiä oikealla tavalla. Miten muut kokevat sisaruuden? Onko se tärkeää vai onko sillä mitään merkitystä? Oletko vastuussa sisaruksesi elämän suunnasta?
Omalla kohdalla sisaruus on ollut hyvin ristiriitaista. Sisko on tärkeä ihminen omassa elämässä, jokaista omaa elämää liittyvässä päätöksessä hän käy mielessä. Miten tämä vaikuttaa siskoon? Samalla se tuntuu joskus raskaalta – onko pakko miettiä aina siskoa? Miksen voi miettiä vain itseäni? Kun tiedän siskolleni olevani yksi niistä harvoista pysyvistä asioista, olen hänelle tärkeä ja hän aina sanoo sen minulle – se on joskus pelottavaakin. Kun yhtenä salaisena toiveena on – kun voisin vain unohtaa vastuun sisaresta. Kun ei joka ikinen kerta mielessä tarvitsisi käydä, entäs sisko? Ja vaikka käytännön vastuista yhdessä vaiheessa luovutin, en jaksanut hoitaa hänen virallisia asioitaan - se viimeinen vastuu ei koskaan häviä.
Näitä kysymyksiä ei niin tarkkaan tarvinnut miettiä, kun vanhemmat olivat elossa.
Nro 5 – tätä juuri haen, onko sisaruus koskaan helppoa?
Nro 10 – On varmasti siitäkin kiinni, millaiset ihmiset ovat sisaruksina. Onko sisarusten välillä paljon ikäeroa vai vähän, ovatko sisarpuolia vai täyssisaruksia jne.
En tiedä osasinko yhtään selventää, vai menikö vielä enemmän metsään… En kaipaa mitään omantunnon puhdistuksia. Omat valintani olen tehnyt niin hyvin kuin olen pystynyt.
Sitäkö, että saisit paremman omantunnon unohtaessasi sisaruksesi?
Totuus on, että sinä itse vastaat omista valinnoistasi ja ne seuraavat sinua läpi elämäsi.
Valintasi kertovat juuri siitä, millainen ihminen olet.