Lue keskustelun säännöt.
Ei kummoinen lapsuus
25.01.2013 |
Onko kellekään muulle aikuisena avautunut, että oma lapsuus oli lopulta melko ankea, vaikka vanhemmat muuta luulee?
Vähän ehkä hankala selittää, mutta nyt, kun on itse äiti, tulee mietittyä lapsuusasioita. Äiti aina jauhaa perusturvallisuudesta sun muusta, enkä raaski hänelle sanoa, että siinäkin oli vikaa.
Isäni käytti alkoholia aika usein, ja oli riitaisa ja aggressiivinenkin. Vanhempani riitelivät oikeastaan kaikki viikonloppuillat, ja joskus oli väkivaltaakin (ei tosin lapsia kohtaan). Muistan lukuisia iltoja, kun ihan vapisin sängyssä pelosta, ja yritin esittää nukkuvaa, ettei minua vain sotkettaisi mihinkään. Asuttiin vuokralla pienessä mökissä, kaksi huonetta ja keittiö, niin omaa rauhaa ei kauheasti ollut.
Ruoka oli aika kurjaa - kyllä sitä aina oli, mutta se oli aina perunat ja kastike -linjaa tai makaronia ja makkaraa tai jauhelihaa sekoitettuna makaroniin. Ei siis mitään kovin erikoista. Missään ei käyty, olin lentokoneessa ensimmäisen kerran yli 30-vuotiaana. Äitini oli (on) pihi, ja vaikka rahaa ehkä olisi ollut parempiin vaatteisiinkin, muistan, että olin koulussa aina vähän jotenkin resuinen poikaserkkuni vanhoissa vaatteissa... tai sitten äiti osti jotain epämieluisaa halvinta, kerran esim. poikien takin yläasteella. Eikä minulla koskaan ollut sydäntä sanoa, että en minä tätä halua tai tahdon jotain muuta. Yritin olla kiltti ja sopeutuva. Äitini on myöhemmin muistuttanut kerrasta, jolloin teini-ikäisenä pakenin hänen kanssaan halkopinon taakse pimeällä, kun isä riehui kotona. Olen ilmeisesti painanut pois muistista kaiken epämieluisan parhaani mukaan, niinpä en lapsuudestani muista juuri mitään.
Nyt myöhemmin vanhempani ovat eronneet, ja tavallaan harmillista, ettei lapsillani oikeastaan ole isoisää, mutta en minä viinaan menevää ja jatkuvasti kiroilevaa ihmistä lasteni luona kovin tiiviisti haluaisikaan pitää.
Toivon, että voin antaa lapsilleni sellaisia lapsuusmuistoja, jotka oikeasti ovat siellä mielessä vaalittavina ihanina kuvina, eikä pelottavana mörkönä. Tulee lapsille ehkä hankittua kaikkea vähän liian helpostikin, jotenkin sitä kai alitajuisesti paikkaa sitä, että itse jäi kaikesta aina paitsi.
Kommentit (5)
Mutta nuo ruoka perunaa ja sooissia, ei käyty matkoilla, oltiin pihejä, ne oli 1980-luvullakin vielä ihan normia jota oli lähes joka perheessä. Itse olen 1970-luvun lapsi eikä mekään koskaan missään käyty, syötiin tuommoista ruokaa jne enkä pidä niitä huonoina asioina. Se oli eri aikaa kuin nykyaika.
Oma lapsuuteni ja nuoruuteni oli vielä 2000-lukuun asti ap:n kuvailemaa. Aika hauskaa, että joku toinenkin pohtii näitä asioita juuri nyt. Itsekin olen välillä miettinyt miksi äitini kuvittelee lapsuuteni olleen jotenkin onnellista. Selkäsaunoja, kylmä kodin ilmapiiri, ei harrastuksia, köyhää henkisesti ja taloudellisesti...
Äitini jaksaa aina muistuttaa miten hoiti meitä kotona teineiksi saakka. Tosi asiassa hän itse hääräili kotitöitä, kun me lapset olimme keskenämme. Olin kiltti esikoinen, jolle annettiin velvollisuuksia aivan liikaa. Nykyään vastaavassa tilanteessa olisi jo lastensuojelu oven takana. Odotin koko nuoruuteni, että pääsisin pois kotoa elämään omaa elämääni. Lapsuudenkotini vei itsetuntoni ja vaati vuosia, että sain ajatukseni ja itsetuntoni kerättyä. Nyt vasta lähes 30-vuotiaana alan löytämään itseäni. Harmittaa, että niin monta vuotta elämästäni valui hukkaan. Tein monia ratkaisuja vanhempiani miellyttäen. Joitain kadun varmasti loppuikäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa siitä, ruokineen jne on just sitä, mitä suurin osa ihmisistä on elänyt. Sä nyt kuvitteletet että se on jotain erityistä koska maailmahan pyöriin sun ympärillä.
Agressiiviset vanhemmat ei ole normaalia, mutta lapset ei silloin makaa sängyssä ja toivo, että niitä ei sekoiteta asiaan. Ne yrittää epätoivoisesti korjata sitä, mitä ei voi korjata.
En usko sun tarinaa.
oli ja ainoatkin lelut oli siellä patterin välissä:(
No ei todella ollut välillä sähköjä, paskahuussissa käytiin navetan nurkalla ym. Mutta enpä vaihtaisi omasta lapsuudesta mitään pois:)
Suurin osa siitä, ruokineen jne on just sitä, mitä suurin osa ihmisistä on elänyt. Sä nyt kuvitteletet että se on jotain erityistä koska maailmahan pyöriin sun ympärillä.
Agressiiviset vanhemmat ei ole normaalia, mutta lapset ei silloin makaa sängyssä ja toivo, että niitä ei sekoiteta asiaan. Ne yrittää epätoivoisesti korjata sitä, mitä ei voi korjata.
En usko sun tarinaa.
mutta minusta sun tarinassa muu ei ollut ollenkaan huonoa kuin toki tuo isän alkoholismi ja aggressiivisuus, ja toki toistuva riitely.
Mutta nuo ruoka perunaa ja sooissia, ei käyty matkoilla, oltiin pihejä, ne oli 1980-luvullakin vielä ihan normia jota oli lähes joka perheessä. Itse olen 1970-luvun lapsi eikä mekään koskaan missään käyty, syötiin tuommoista ruokaa jne enkä pidä niitä huonoina asioina. Se oli eri aikaa kuin nykyaika.