Minkälaiset kengät laitatte koululaisellenne, kun päivän aikana VOI sataa?
Tänään aamulla ei satanut ja lapset lähtivät tavallisissa kangas- ja nahkakengissään kouluun. Ja nyt katsoin ulos, tihuttaa vettä ja ilmeisesti alkaa sataa vähän enemmänkin tänään.
Ihan pöhköä laittaa joka päivä kumpparit jalkaan, kun VOI alkaa sataa ja voi olla myös satamatta. Mutta sateessa sitten nuo kangaskengät tai nahkakengät menee pilalle.
Mitä ihmettä teidän lapsillanne on jalassa? Kertokaa viisaat!
Kommentit (18)
enkä kyllä sinnekään. Ehkäpä pitää sitten lähteä Goretex-ostoksille viikonloppuna.
Kai siltä lapseltakin voisi kysyä millaiset kengät haluaa. Enpä usko että valinta olisi nahkakengät. Eihän niitä käytetä kuin taaperoilla nykyään.
koululaisella Vikingin Goretex-lenkkarit, niillä on kiva mennä säällä kuin säällä :)
Eipä meillä kolmosluokkalainen kumppareita enää kouluun laita.
oikein hyvin juuri tällaiseen kosteaan "välikauteen".
Ja mitä crocseihin tulee, niin ei nyt niin kauheita ole. Itselläni on tänäänkin jalassa crocsin ballerinat eikä niistä juuri kukaan edes tiedä, että ovat pahamaineiset crocsit. Ei pidä mennä massan mukana ja aina inhota/tykätä jostain vain koska niin muutkin tekee.
Jos haluaa lapsen ne laittavan täytyy olla vieressä vahtimassa, muuten laittaa crocksit tai sandaalit
enkä kyllä sinnekään. Ehkäpä pitää sitten lähteä Goretex-ostoksille viikonloppuna.
Ihan pöhköä laittaa joka päivä kumpparit jalkaan, kun VOI alkaa sataa ja voi olla myös satamatta. Mutta sateessa sitten nuo kangaskengät tai nahkakengät menee pilalle.
Millaisia kenkiä teillä käytetään, jos kengät menevät pilalle kastuessaan? Meillä mennään ihan tavallisilla tennareilla kouluun jos aamulla ei sada. Päivän aikana ne eivät juuri ehdi kastua, eikä se niin haittaa jos kotimatkalla kastuvat. Kotona voi laittaa kengät kuivumaan ja kuivat sukat jalkaan.
ja valitsee ne itse myös. Joskus kysyy neuvoa ja silloin annetaan viisaita suosituksia. Vaihtoehtoina kahdet tennarit, yhdet Goretex-lenkkarit ja Crocsit. Veikkaan että tänään päätyi kangastennareihin.
vaan sellaiset mistä lapsi pitää. Crocsit ovat kätevät lämpimällä ilmalla, ja jokaisella kaverillakin koulussa on sellaiset (yleensä sekä sisä- että ulkokenkinä erikseen). Jostain pompööseistä nahkakengistä (?) lasta lähinnä kiusataan.
metsä- ja kalareissuille silloin kun sellaisilla käydään, mutta kouluun ei todellakaan. Converset menee jalkaan kuivilla keleillä, Crocsit helteellä, Goretex-lenkkarit kaatosateella.
vaan sellaiset mistä lapsi pitää. Crocsit ovat kätevät lämpimällä ilmalla, ja jokaisella kaverillakin koulussa on sellaiset (yleensä sekä sisä- että ulkokenkinä erikseen). Jostain pompööseistä nahkakengistä (?) lasta lähinnä kiusataan.
Kiusataanko sitä muka koulussa? Tuskin.
Crocsit pitää vettä jonkin verran, goretex-kengät oikeinkin hyvin.
jos sataa aamusta ja tiedossa on kokopäivän sade, laittavat kumpparit.
Ja lapsi laittaa ne ihan itse, ei tarvitse mun enää pukea niitä.
Voihan ne sitten kuivata jos kastuvat.
En nyt sentään kumppareissa laittaisi jos nyt muutaman sata metriä päivän aikana kävelee :D
aika kaatosade pitää olla että koulun siisti hiekkapiha muuttuisi todella märäksi
koululaisella Vikingin Goretex-lenkkarit, niillä on kiva mennä säällä kuin säällä :)
enkä kyllä sinnekään.
Ehkäpä pitää sitten lähteä Goretex-ostoksille viikonloppuna.