Arvostan ainoastaan sellaista yksinhuoltajaa joka on iäti sinkku eron jälkeen eikä sekstaile
kenenkään kanssa enää koskaan.
Ainoastaan sellaista yksinhuoltajaa kykenen arvostamaan. Nyt en kirjoita leskistä, vaikka en arvosta myöskään leskiä jotka ovat kykeneväisiä uuteen suhteeseen miehen kuoleman jälkeen riippumatta siitä kauanko kuolemasta on. Avioliitto on henkisesti ikuinen.
Ero on mielestäni suurin häpeä jota naisen kohdalle voi osua ja oman kunniansa voi säilyttää ja omat kasvonsa voi säilyttää ainoastaan osoittamalla kykenevänsä täysin säädylliseen elämään eron jälkeen.
Olen avioliitossa 44 vuotta ollut, kristillinen, aina avioni eteen taistellut ja saman lapsilleni opettanut nainen.
Kommentit (19)
Ditte saa sekstailla.
Ei ne yh:t sun arvostusta tartte
Eihän se että hän olisi valmis taistelmaan avioliittonsa edestä tarkoita sitä, että se puoliso olisi.
Olen eronnut, yh ja vielä omasta tahdostani. En naiskentele ympäärinsä, mutta jos jonain päivänä sattuisi hyvä mies kohdalle, en ehkä kieltäytyisi. Tosin erosta on vasta n. 2 vuotta aikaa. Mikäpä kiire tässä.
Odotinkin milloin tuo viiripää avaa oman ketjun!
*hakee popcornia ja ottaa hyvän asennon*
Jatkakaa, olkaa hyvät!
Nyt en kirjoita leskistä, vaikka en arvosta myöskään leskiä jotka ovat kykeneväisiä uuteen suhteeseen miehen kuoleman jälkeen riippumatta siitä kauanko kuolemasta on. Avioliitto on henkisesti ikuinen.
En saa koskaan rakastua kehenkään? Miten sen estän?
jos minua naitattaa niin nain vaikka ukkosi kanssa.
kenenkään kanssa enää koskaan.
Ainoastaan sellaista yksinhuoltajaa kykenen arvostamaan. Nyt en kirjoita leskistä, vaikka en arvosta myöskään leskiä jotka ovat kykeneväisiä uuteen suhteeseen miehen kuoleman jälkeen riippumatta siitä kauanko kuolemasta on. Avioliitto on henkisesti ikuinen.Ero on mielestäni suurin häpeä jota naisen kohdalle voi osua ja oman kunniansa voi säilyttää ja omat kasvonsa voi säilyttää ainoastaan osoittamalla kykenevänsä täysin säädylliseen elämään eron jälkeen.
Olen avioliitossa 44 vuotta ollut, kristillinen, aina avioni eteen taistellut ja saman lapsilleni opettanut nainen.
itse olin yh jo 19v, aika hiljainen loppuelämä olisi ollut jos olisin jotain tällaista vatipäätä kuunnellut. Hei ne miehet vei mut maailman ympäri ja lapsiakin on nyt useampi. Varmasti parempi kuin jos olisin joku köyhä kuivapillu Itä-Helsinkin lähiössä.
Onko ap joku ukko ylijumala jonka mielipiteellä on jonkilaista merkitystä näin kun tuntemattomat ihmiset hänen aivoituksiaan täältä nettipalstalta lukevat?
Muuttavatko ihmiset elämäntapaansa vain siksi että joku satunnainen nettikirjoittelija sattuu olemaan sitä vastaan?
Mikä tän avauksen pointti on?
kunnon kristillinen riivinrauta,hyh!
kanssa, niin onko se mun häpeä ja siitä rangaistuksena olisin yksin loppuelämäni?
kunnon kristillinen riivinrauta,hyh!
aikamoisen painolastin ja häpeän annat heille kasvualustaksi.
kanssa, niin onko se mun häpeä ja siitä rangaistuksena olisin yksin loppuelämäni?
Hyvässä suhteessa ei tarvitse hakea muualta seksiä.
Olisit itse pitkälti aiheuttanut eronne, lihomalla, pihtaamalla, jotain olisi tapahtunut että miehen pitäisi hakea seksi muualta.
että sen mukaan on nyt sitten loppuelämä elettävä, tottakai.
Hyvä kun tulit sanomaan.
kannattaa neuloa synnin pesä umpeen, ettei vaan hairahdu.
Ajattelen -ja elän samoin. En olisi halunnut erota mutta koska oli pakko elän nyt selibaatissa ja vain lapsilleni. 10 vuosi menossa, ikinä en enää ketkulimiestä ota!
arvostan ainostaan neitseellisiä äitejä jotka sikisivät pyhästä hengestä.
jos minua naitattaa niin nain vaikka ukkosi kanssa.