En oikeasti tiedä miten tulen selviämään! :(

Outoa mieheltä päättää jotain jos olet noin kovasti sitä vastaan. Vai onko niin, ettei hänellä ole muita työmahdollisuuksia?

Ollaan toki miehen kanssa puhuttu tästä. Miehelle olen vakuuttanut, että kyllä pärjään. Jotenkin säälittävää, että minä en pärjäisi kotona lasten kanssa, miehenihän on siellä paljon isommassa vaarassa.

Viimepäivinä todellisuus on vain iskenyt vasten kasvoja. Tajusin, että ihan oikeasti jään kolmistaan lasten kanssa. Minulla on vaativa työ ja työ-ajatkin välissä vähän miten sattuu.

mieheni läksi ihan tavallisena päivänä hieman ennen isänpäivää töihin raksalle. Sain puhelun juuri kun olimme ostamassa isänpäivälahjaa että hän on tippunut yli neljästä metristä ja viety ambulanssilla sairaalaan.



Lapsia 5v, 3v, ja 1v.

Elämä on taistelu.



Me selvittiin, nyt mieheni on kuntoutunut kymmenistä selkärangan murtumista ja puhjenneesta keuhkosta. Ajattelemme että kohta tämä laiva pääsee taas kurssilleen.

Olisi voinut käydä huonomminkin, olemme yhä hyvin onnellisia.



Ei kannata sairastaa ennen kun kohtaus on tullut.

Nyt voi tuntua pahalta, mutta ajan myötä ikävä ja huoli helpottaa!

Elä lastesi kanssa normaalia arkea, keskity töihin, lapsiin ja harrastuksiin. Muista pyytää lastenhoitoapua äläkä väsytä itseäsi!

Tsemppihali :)

Mutta toivon, että miehelläsi menee kaikki hyvin ja sulla lasten kanssa.

Varmasti selviätte, kunhan muistat pyytää apua.

Monesti tuollaisissa tilanteissa alkaa toimimaan kuin robotti. Hoitaa vaan kaikki pakolliset ja toimii päivästä toiseen samalla kaavalla. Älä unohda omaa aikaasi!

Tilanne tuskin tuli sulle yllätyksenä, vaan olette toivottavasti järjestelyistä yhdessä sopineet.



Itselläni on ollut monia tuttuja rauhanturvaajana. Kaverien isiä, kun olin lapsi ja nyt muutamia kavereitani. Kaikki ovat pärjänneet.

Miehesi jättää lapsille elinikäiset traumat, jos lähtee. Tuo on vielä tosi paha ikä heille tuossa mielessä. Eikö mies kestä sitä, että lapset kiinnittävät häneen yhä enemmän huomiota, vai mistä kysymys.



Lapsille tuo on hylkääminen. Tietysti myös sinulle - myös lapsiin samastumisen kautta.

Eikö hän ole kiintynyt heihin?

Pystyisitkö ap itse lähtemään lastesi luota vastaavalla tavalla?

Miehesi jättää lapsille elinikäiset traumat, jos lähtee. Tuo on vielä tosi paha ikä heille tuossa mielessä.

Lapsille tuo on hylkääminen.

Tarkennan tähän vielä, että puhun omasta kokemuksestani.

Miehesi jättää lapsille elinikäiset traumat, jos lähtee. Tuo on vielä tosi paha ikä heille tuossa mielessä. Eikö mies kestä sitä, että lapset kiinnittävät häneen yhä enemmän huomiota, vai mistä kysymys.

Lapsille tuo on hylkääminen. Tietysti myös sinulle - myös lapsiin samastumisen kautta.

Ei tuosta jää mitään elinikäisiä traumoja eikä se ole mikään hylkäämiskokemus lapsille ellei sitä sellaisena lapsille esitä.

Monissa perheissä isä on reissutyössä/muualla työssä.

Noissa rauhanturvaajan hommissa on pitkät lomajaksot, jolloin isä voi tulla Suomeen - ystäväni mies on ollut useampaan otteeseen ja yllättävän usein tullut Suomeen lomalle viikoksi tai kahdeksi.

Se mitä tuossa ihmettelen ja mikä ehkä olisi pohdinnan paikka: miksi perheellinen haluaa riskeerata henkeään, ts. tietoisesti mennä paikkaan, jossa hengen menettäminen on huomattavasti todennäköisempää kuin normaaliarjessa?

..mutta mites sitten seksihommat? Eihän kukaan voi olla montaa kuukautta ilman? Oletteko esim. sopineet, että vieraissa saa käydä?

Sain puhelun juuri kun olimme ostamassa isänpäivälahjaa että hän on tippunut yli neljästä metristä ja viety ambulanssilla sairaalaan.

Hieman menee OT:ksi, mutta ihmettelen silti miten rakennustyömaalla on voinut tippua yli 4 metrin korkeudelta? Onkohan työturvallisuussäädöksiä laiminlyöty? Noissa korkeuksissa pitäisi ehdottomasti työntekijöillä olla valjaat, jotka tippumistilanteissa estäisivät maahan asti saapumisen.

Kiva kuulla kuitenkin, että miehellesi ei käynyt pahemmin (kuolema) ja että voitte ajatella elämässänne jo eteenpäin. Hyvää jatkoa koko perheellenne!

t. Tierakennustyömaita työkseen tarkastava insiööri

Miehesi jättää lapsille elinikäiset traumat, jos lähtee. Tuo on vielä tosi paha ikä heille tuossa mielessä. Eikö mies kestä sitä, että lapset kiinnittävät häneen yhä enemmän huomiota, vai mistä kysymys.

Lapsille tuo on hylkääminen. Tietysti myös sinulle - myös lapsiin samastumisen kautta.

Ei tuosta jää mitään elinikäisiä traumoja eikä se ole mikään hylkäämiskokemus lapsille ellei sitä sellaisena lapsille esitä.

Monissa perheissä isä on reissutyössä/muualla työssä.

Noissa rauhanturvaajan hommissa on pitkät lomajaksot, jolloin isä voi tulla Suomeen - ystäväni mies on ollut useampaan otteeseen ja yllättävän usein tullut Suomeen lomalle viikoksi tai kahdeksi.

Se mitä tuossa ihmettelen ja mikä ehkä olisi pohdinnan paikka: miksi perheellinen haluaa riskeerata henkeään, ts. tietoisesti mennä paikkaan, jossa hengen menettäminen on huomattavasti todennäköisempää kuin normaaliarjessa?

valitettavasti. Ymmärrän kyllä, jos sinulle helpottaa ajatella niin. Ja on totta, että on aika paljon perheitä, joissa toinen vanhempi, yleensä isä, työskentelee jossain kaukana.

Mutta yleensä niin ei ole.

Kyllä siitä äkillisestä katoamisesta arkipäivän elämästä jää noin pienelle traumat. Aikuiselämän ongelmien syiden selvittämiseen voi mennä vuosiakin terapiassa, koska ajatus ei tule mieleenkään, sehän on ihan "normaalia", että voi tulla reissutöitä. Valitettavasti lapsi ei kuitenkaan osaa ajatella tuota aikuisen tavalla "järkevästi". Samoin joku ajanjakso, joka on aikuiselle lyhyt, on pienelle lapselle iso osa hänen siihenastisesta elämästään.

Joten äläpä vähättele ja selittele, että tämä on "kyökkipsykologiaa". Ajatus sinulle on tietysti hirveän kivulias, koska haluaisit lapselle parasta ja oikein kovasti ajatella, ettei tuosta mitään haittaa ole. On siitä.

Ajatus sinulle on tietysti hirveän kivulias, koska haluaisit lapselle parasta ja oikein kovasti ajatella, ettei tuosta mitään haittaa ole. On siitä.

Siis ap:lle kivulias tai vastaavassa tilanteessa olevalle äidille...