Onko teillä koskaan koti-ikävä?

Mikshän ei... Ehkä osittain siksi, että meillä oli aika riitaisaa kotona. Asiat parantui sen jälkeen, kun olin vaihto-oppilaana - taisin kasvaa siellä aikuiseksi - mutta muutin aika pian sieltä tultuani pois kotoa.



Käyn kyllä vanhempieni luona usein ja olemme muutenkin paljon tekemisissä. Asumme naapurikaupungissa. He eivät kuitenkaan asu enää lapsuudenkodissani.

Ei ole. Mulla oli maailman paskin koti.

Mulla oli ahdistava lapsuus ja nuoruus. Omaa nykykotia tulee ikävä työmatkalla tms. Kuulostaa ihanalta tuo sinun lapsuutesi :)

Tuo on toistuva teema painajaisissani. Olet onnekas, ap. :)

Mulla on usein äitiä ikävä, mutta ei lapsuudenkotia tai lapsuutta.

jos en ole käynyt siellä pitkään aikaan esim. 1/2v. , toisaalta nopeasti tunne häviää

Niin minullakin. En ole käynyt enkä käy ikinä siellä. Toivottavasti omat lapseni joskus tuntevat koti-ikävää ja tulevat käymään ja sanovat kuten ap että on ollut maailman paras koti.

Koti-ikävää tunsin vielä yli kolmekymppisenä kolmen lapsen äitinä välillä. Ja yhä on kaikkein mukavinta seuraa, kun saadaan kokoon oma sisarussarja sinne äidin helmoihin.



Äiti on niin tärkeä, että soittelemme joka ikinen päivä. Hän on 64 ja minä 42.

vanhemmat ja kaksi sisaruksista asuu vielä kotona, yli 500 km päässä. Koti-ikävä on välillä ihan älytön, varsinki äitiä on hirveä ikävä. Minä 25, äiti 48.

Tai oikeastaan se on tuota äidin ikävää, etenkin viime aikoina kun läheinen isoäitini kuoli.

nykyinen koti on sellainen paikka johon tulee ikävä parissa päivässä. näin on ollut jo 25 vuotta.

mulla oli ihan normaali ja hyvä lapsuudenkoti, mutta en silti ole koskaan tuntenut tuollaista koti-ikävää. En edes nuorena, vasta kotoa muuttaneena.

mutta kotiseudulle kylläkin. Lakeus

😢😢 Lakeus. Niinpä.

Mulla on myös koti-ikävä lapsuteen. Nykyinen elämä on ihan hirveää. Vaikka nykyisyyteen kuuluu melkein samat ihmiset, silti kaikki näyttäytyy ikäänkuin negatiiviversiona. Valokuvia tulee katsottua toisinaan. Ja äskenkin mapsista maisemia, tuttuja teitä. Ihmiset on muuttuneet. Ja elämäntyyli. En tiedä. Kaipaan iloista 70-lukua. 80-luku ei ollut enää ollenkaan yhtä ihanaa.

Kyllä, välillä. Vaikka olen 58 v.

Ei oikeastaan sitä lapsuuden elämää. Meillä ei koskaan ole ollut läheiset välit vanhempien ja sisaruksien kesken. Mutta sitä taloa ja aluetta kaipaan välillä. Yksityisranta 600 metrin päässä, hiekkapohja pitkälle. Kaupunkiin ajaa alle 10 minuutissa, eli oma rauha, mutta ei missään korvessa. Haaveilen ostavani tuon kodin vielä itselleni, kunhan pystyn. Vanhemmat möis sen heti, ovat eronneet myöhemmin ja isä asuu siinä yksin, mutta omistavat sen äidin kanssa edelleen yhdessä. Isä sanonut, että muuttaa tuosta pois kun ei enää itse pysty isoa ok-taloa asumaan tai jos joku meistä lapsista ostaa sen itselleen. Toivottavasti ehdin ensimmäisenä.

Ei oikeastaan. Mua ahdistaa käydä lapsuudenkodissa. Mulla ei ollut niin kiva ja normaali lapsuus.