Äiti sairastaa
Heräsin aamulla nuhaisena, kurkkukipuisena ja kuumeisena (lievää kuumetta). Nousin ylös lasten kanssa, koska tiesin, että mies oli valvonut myöhään (vielä klo 4 oli ylhäällä, kun kävin vessassa). Tein aamupalan ja yritin selvitä kahvin avulla aamusta.
Mies heräsi klo 10.30 ja söi aamupalan ja vietti hetken aikaa koneella. Lepäilin tuon ajan sohvalla katsoen lasten kanssa lastenohjelmia. Sitten mies ilmoitti lapsille, että kun äiti on harjannut teidän hampaanne, niin voitte tulla hänen kanssaan ulos, ja painui sitten ulos. Kun kommentoin vähän hämmentyneenä, että ai, minäkö puen ja vaihdan pienemmän vaipan ja harjaan hampaat ja laitan pihalle, niin mies totesi kärkkäästi, että voit myös vaihtoehtoisesti viettää aikaa lasten kanssa sisällä. Niinpä sitten vaihdoin vaipan, hain lapsille vaatteet ja puin pienemmän, pestiin hampaat ja autoin kengät ja fleecet päälle ja saatoin pihalle, jossa mies siis puuhasteli autotallissa. Ajattelin, että saanpa ainakin levätä, mutta eihän tuollaisen urakoinnin jälkeen uni enää tullut. Nenä tukossa, päänsärkyä,kolotusta jne.
No, otin buranan, joten eiköhän kohta helpota.
Näinkö muillakin annetaan äidille aikaa levätä ja sairastaa rauhassa? Ymmärrän, että miehellä on hyvä tarkoitus ja esim. nyt voisin nukkua (jos pystyisin), kun lapset ovat pihalla hänen kanssaan. Mutta miksi ihmeessä minun on ansaittava lepotaukoni hoitamalla ensin lapset sinne pihalle? Nimittäin aivan kohta pitää tehdä lapsille lounas ja laittaa pienempi päiväunille. Kukakohan nekin hommat tekee?
Kommentit (10)
hän ruokkii ja hoitaa lapset sinä olet kipeä.
Toteat et riitele.
JOhan ne ehti puoli tuntia tuossa pihalla olla samalla kun mies laulatti sirkkeliään makuuhuoneen ikkunan alla.
Juu, pitäisi sanoa ja suoraan, mutta jo se, kun yritin aloittaa aiheesta keskustelun, sai miehen tiuskimaan, niin ei oikein huvita. En ole tappelukunnossa. MIes tietää, että olen kipeä, kun peruin jumpan kaverin kanssa ja kerroin hänelle siitä. Toki näkee ja kuulee myös.
MIkähän siinä on, että kun mies on sairas, niin ei tasan tarkkaan tee yhtään mitään ja saan huolehtia lapsista sataprosenttisesti, mutta sitten kun minä olen sairas, niin kohtelee kuin teeskentelisin, tiuskii ja kiukuttelee jo etukäteen ennen kuin mitään ehdin kunnolla pyytääkään. En siis pyytänyt miestä viemään lapsia ulos. Yritin kyllä pyytää, että olisi vaatettanut lapset mutta siitähän nosti kovan metelin, että saan hoitaa lapset sisällä yksin, jos en suostu niitä pukemaan.
En nyt jaksaisi lapsia yhtään, mutta en uskalla maata sohvalla, kun meillä on niin energiset lapset, että saavat jotain pahaa aikaan, jos en ole skarppina.
Täytyy keittää siis lisää kahvia.
Ap
Eiköhän meistä kaikki hoida lapsia sairaanakin. Itse en muista montakaan hetkeä, että olisin saanut rauhassa sairastaa. Toisaalta mieskään ei yleensä vaan makaa sairaana.
Menet lepäämään ja ilmoitat miehelle että tekee lounaan.
minkä ikäisiä lapsia teillä on?
Onko sinulla mahdollisuutta mennä sairastamaan jonnekin kaverille?
Näytät nyt sille miehelle kaapin paikan. Sanot ettei hänkään kipeänä tee muuta kuin sairastaa miksi sinun pitäisi jaksaa pyörittää arkea.
Itselleni tilanne on vieras, olen yh ja on pitänyt hoitaa lapset vaikka kunto olisi mikä. Ei ole ollut muuta mahdollisuutta. Tietysti vakavammissa tapauksissa olen saanut apua sukulaisilta mutta välimatka heihin on lähes 100 km niin ei sitä apua flunssan takia ole tullut pyytäneeksi.
Mielestäni teillä ei ole tasa-arvoinen parisuhde ja tästä teidän olisi syytä keskustella.
Ihan oikeasti ihminen kykenee kyllä hoitamaan lapsia pikkulämmössä ja kolotuksessa. Buranaa poskeen. Pystyy hoitamaan jopa influenssassa ja 40 asteen kuumeessa tai oksennustaudissa, jos on pakko. Näin joutuu usein tekemään! Töistä on vaikeata saada vapaata.
Jos et voi sanoa miehelle, ettet millään jaksa, tai olet ottanut puolisoksen täyden kuuppapään, niin sitten on vain porskutettava.
Ei ole iso asia laittaa lapsi sänkyyn ja työntää toiselle spagetilautanen nenän eteen. Lopun aikaa voit maata sohvalla ja kipata lapselle lattialle laatikollisen Duploja ja panna piirrettyjä pyörimään.
Mutta juuri nyt tässä kunnossa en ole vielä aloittanutkaan ruoan laittoa, mies on edelleen ulkona jossain ja lapset pyörii jaloissa. Ovat 5v ja 2v. Alan kyllä paistaa jauhelihaa, keräilen tässä vaan voimia.
Ja tiedän kyllä, että yh:t ja monet muut pärjäävät vaikka missä taudissa, on vain niin väsynyt ja huono olo, että ei jaksaisi mitään. Roikun täällä av:llä, vaikka senkin energian voisi laittaa ruoanlaittoon, jotta sen lapsen saisi päiväunille edes ennen klo 2 (yleensä siis menee päiväunille klo 1). Ehkä parisuhteessa kuitenkin olettaa, että toinen ottaisi edes vähän huomioon.
Niin, ja meidän lapset eivät ole niitä kilttejä paikallaan istuvia pilttejä, jotka rakentavat äidin lepäämisen aikana duploilla paikoillaan istuen. Ei, duploista tulee aseita ja ammuksia, ne lentävät pitkin ja poikin, niitä työnnetään joka koloon ja rakoon, niiden kanssa tanssitaan intiaanitanssia jne. Meillä on aika energiset lapset. Kun saan pienemmän nukkumaan, niin isompi saa lähteä isänsä kanssa ulos. Ainoa vaihtoehto.
Ap
Olen kipeä ja painun pehkuihin ja jos tämä ei miehelle käy, niin lähdet sairastmaan vaikka äidillesi.
Sun täytyy hyvä nainen olla tässä jyrkkänä. Nyt sä annat miehellesi vaihtoehdon toimia itsekkäästi
minulla on niin raihnainen olo, että haluaisin olla peiton alla koko päivän. Tee sinä ruuat ja pukemiset tänään.
Asettelet itse päähäsi marttyyrin kruunua.