Miksi juosta maraton? Sanokaa tarpeeksi hyviä syitä

- Voi sivulauseissa todeta juosseensa maratonin (silleen "piilokehua")

- Lapsi olisi ylpeä

- Silkka uteliaisuus kokeilla.

- Olla parempi siinä kuin 1 ja ehkä toinenkin tuttu



ap

Eihän siihen tarvita kuin vaikkapa samanlainen uteliaisuus.

mä juoksen vaan puolikkaita näyttääkseni itselle ja todetakseni että kunto voi kasvaa ja voin kehittyä vielä vaikka olenkin palstamittapuun mukaan mummo.

t. 48-vuotiaana juoksun aloittanut

sitä kukaan voi sulle sanoa niin että sen takia juoksisit.



Se on päänsisäinen juttu.

Se on päänsisäinen juttu.

Ja muuten, itsehän minä päätän, onko luettelemanne syyt tarpeeksi hyviä ja onko niitä tarpeeksi paljon, että sikäli se edelleen pysyy päänsisäisenä juttuna.

ap

oppii paljon itsestään. Oman kropan tuntemuksen kasvaa. Oppii kuuntelemaan kehon rasitustiloja ennakoivasti. Oppii kestämään etenkin pettymyksiä ja takapakkeja. Ja kun pitkän treeniputken jälkeen pääsee maaliin asti voi sanoa voittaneensa itsensä totaalisesti.



Tietysti maratonharjoittelussa on omat terveyteen liittyvät etunsa MUTTA myös sitä negatiivista puolta eli mahdollisia vammoja, kulumia ym. Ja pääasiassa ainakin lähellä h-hetkeä joutuu valitsemaan juoksemisen muiden "rientojen" edelle.



Oliko yhtään hyvää syytä tässä?

Ehkä vähempikin riittäisi, mutta ainakin kaikki sen jälkeen tietää, että sun kunto on ihan riittävä.

eiks se ole semmonen 'kerran elämässä ainakin' kokemus? tarkoitan että toisethan juoksee niitä vaikka kuinka monta mutta se että olet ainakin kerran juossut maratonin on huippusaavutus jota voit kiikkustuolissakin lämmöllä muistella!

tietty itsensä kuntoon saamisessa on hyviä puolia, paino putoaa ja veriarvot yms. paranee mutta myös itsetunto nousee kohisten. Voit myös juoksemisen kautta löytää uusia kivoja ihmisiä tai sitten ottaa vaan omaa aikaa lenkeillä! Ite ainakin tulee lenkkeiltyä säännöllisemmin sillon kun on joku tavote jota kohti mennään kuin vaan että kuntoillaan vaan 'hupimielessä'.

Ehkä vähempikin riittäisi, mutta ainakin kaikki sen jälkeen tietää, että sun kunto on ihan riittävä.

se että pystyy juoksemaan maratonin. ao

'kerran elämässä ainakin' kokemus? tarkoitan että toisethan juoksee niitä vaikka kuinka monta mutta se että olet ainakin kerran juossut maratonin on huippusaavutus jota voit kiikkustuolissakin lämmöllä muistella!

en minä sitä niin huippusaavutuksena oikeasti pidä.../pitäisi...

ap

Oma epämukavuusalue tulee tutuksi. Juoksu on myös niin tylsää, ettei kaikilla nuppi sitä kestä.

'kerran elämässä ainakin' kokemus? tarkoitan että toisethan juoksee niitä vaikka kuinka monta mutta se että olet ainakin kerran juossut maratonin on huippusaavutus jota voit kiikkustuolissakin lämmöllä muistella!

en minä sitä niin huippusaavutuksena oikeasti pidä.../pitäisi...

ap

melkein jokainen (jos ei sairauksia) pystyisi maran harjoittelemalla juoksemaan. kai se nyt itsessään rankkaa sitten on... ap

että pystyy siihen. Mun mummo on pyörätuolissa ja aina mietin, et sama kohtalo tod näk muakin odottaa ja nautin kyvystä liikkua kun sitä vielä on.

Useampikin ihminen on sanonut, ettei ole mitään järkeä harrastaa juoksemista ilman tavoitteita. Miksei? Minusta se on mukavaa omaa aikaa ja stressin poistoa. Toisena päivänä riittää viisi kilometriä, toisena tarvitsee pari tuntia. Minulle riittää, että jaksan sen. En tarvitse siihen maratoneja.

Periaatteessa pidän kyllä juoksemisesta, mutta usein vain laiskuus iskee silloin, kun pitäisi lähteä lenkille. (Kun sinne lenkille saa itsensä, niin yleensä nautin siitä.) Sopiva tavoite helpottaa siinä, että saan patistettua itseni lähtemään. Tosin itselleni on tähän asti vielä puolimaraton riittänyt. Kun tietää, että muutaman viikon kuluttua on juoksemassa puolimaratonia, ei jää niin helposti sohvalle makaamaan töistä tultua.

Onneksi monet juoksevat myös huvikseen ja ajasta välittämättä.



Itse ajelenkin mieluiten pyörällä n. 100 - 150 km/viikko, tilapäisesti nyt vähemmän. Ja huvin ja matkanteon kannalta.



nimim. tarpeeksi maraton- ja harjoittelujuttuja kuunnellut

voi näyttää naapureille