Syömishäiriöiset tai ex-syömishäiriöiset äidit

saatika mitä aion sanoa, mutta ensimmäiseksi: vanhempasi eivät ole tehneet sinusta lohtusyöjää. He ovat voineet antaa siihen mallin omalla esimerkillään tai tarjoamalla ruokaa lohduksi, mutta se ei ole syy syömishäiriöösi ja ennen kuin pystyt olemaan syyttämättä vanhempiasi tilanteesta, en usko, että voit todella parantua.



Asuvatko vanhempasi teillä? Ovatko he lastesi kanssa joka päivä? Jos ei, niin ei syytä huoleen, vaikka terveellistä tai mitenkään hyväähän tuollainen ruokailukulttuuri ei ole.



Se, että pelkäät ahdistukseen saakka, että lapsistasi tulee lihavia heijastuu väkisinkin käytökseesi, etkä siten pysty välittämään neutraalia suhtautumista ruokaan. Todennäköisempää on, että lapsillesi tulee syömishäiriö sen takia, kuin sen takia, että vanhempasi antavat liikaa ruokaa, jos syömishäiriö siis on tullakseen.



Totta kai on hyvä pitää yllä hyviä ruokatapoja, mutta suhteellisuus on hyvä säilyttää mielessä.



Et varmaan halunnut kuulla näitä asioita, mutta näin se menee.



T. entinen anorektikko, nykyinen bulimikko, 4 lasta

Viisi ruokailua per päivä: aamiainen, lounas, välipala, illallinen, iltapala. Illallisen jälkeen on joskus jälkiruoka, yleensä silloin kun ollaan isovanhemmilla kylässä. Lisäherkutteluja on vain juhlissa, ei lomilla tai mummolassa.



Meillä oli äidilleni kova paikka, kun kerroin syömishäiriöstäni, ja siitä, miten kiero suhtautumiseni oli ruokaan jo pienestä asti.

Sanoin napakasti, että minä päätän, mitä lapseni syö, ja milloin, koska haluan hänelle terveen elämän. Äitini kiukutteli pitkään vastaan, ja ymmärsi tilanteen vakavuuden vasta, kun pyysin häntä terapeuttini kanssa juttusille.



Oletko puhunut ongelmistasi äidillesi?

Että äiti nimenomaan kannustaa lohtusyömiseen. Antaisi kaakaota ja pullaa jos on vaikka kaatunut ja sattui,tai muuten paha mieli.

Viisi ruokailua per päivä: aamiainen, lounas, välipala, illallinen, iltapala. Illallisen jälkeen on joskus jälkiruoka, yleensä silloin kun ollaan isovanhemmilla kylässä. Lisäherkutteluja on vain juhlissa, ei lomilla tai mummolassa.

Meillä oli äidilleni kova paikka, kun kerroin syömishäiriöstäni, ja siitä, miten kiero suhtautumiseni oli ruokaan jo pienestä asti.

Sanoin napakasti, että minä päätän, mitä lapseni syö, ja milloin, koska haluan hänelle terveen elämän. Äitini kiukutteli pitkään vastaan, ja ymmärsi tilanteen vakavuuden vasta, kun pyysin häntä terapeuttini kanssa juttusille.

Oletko puhunut ongelmistasi äidillesi?

Kiitos, oli todella hienoa lukea vastauksesi! Mietin, voisiko tässä olla ratkaisu minullekin. Täytyy kerätä rohkeutta. Toistaiseksi en voi kuin mieheni kanssa keskustella asiasta.

Lapsena saaduista malleista on todella vaikea pyristellä eroon. Jos ap:n vanhemmat olisivat toimineet toisin, olisi suurempi todennäköisyys, että ap hallitsisi syömisensä.

saatika mitä aion sanoa, mutta ensimmäiseksi: vanhempasi eivät ole tehneet sinusta lohtusyöjää. He ovat voineet antaa siihen mallin omalla esimerkillään tai tarjoamalla ruokaa lohduksi, mutta se ei ole syy syömishäiriöösi ja ennen kuin pystyt olemaan syyttämättä vanhempiasi tilanteesta, en usko, että voit todella parantua.

Sen sanon, ettei kannata puhua syyttävään sävyyn. Kasvatuksen kritisointi on tarpeeksi rankka paikka kenelle tahansa vanhemmalle.

Kerro, että te haluatte kasvattaa lapsenne omalla tavallanne. Että herkut kuuluvat vain harvoihin erityishetkiin, jolloin niistä osaa nauttia ihan eri lailla. Myös hampaiden kuntoon voi vedota.

Terapeuttini selitti äidilleni, miten minä opin vasta aikuisena käsittelemään pettymyksen ja surun tunteita sellaisena kuin ne ovat, sen sijaan että hiljentäisin ne sokerin tuomalla hetkellisellä hyvänolontunteella.

Aivoissa muodostuu helposti toimintamalleja, lapsella ne ovat vielä muovausvaiheessa. Siksi on hyvä opettaa jo pienestä asti käsittelemään myös negatiiviset tunteet niinkuin ne ovat, eikä oppia siihen, että lohdutetaan ihan jollain muulla, oli se sitten herkku, lahja, tai muu joka ei liity asiaan yhtään..

Tulipa sekavaa tekstiä, toivottavasti löydät pointin mitä tarkoitin :D

Kiitos, oli todella hienoa lukea vastauksesi! Mietin, voisiko tässä olla ratkaisu minullekin. Täytyy kerätä rohkeutta. Toistaiseksi en voi kuin mieheni kanssa keskustella asiasta.

mutta tuli vaan mieleen että mulle mummola on aina ollut todella ahdistava paikka, koska en ole osannut enkä osaa kontrolloida herkkujen syömistä. Mummolassa kaapit vain notkuivat herkuista ja mummo tuputti niitä koko ajan.



En tiedä onko sillä osansa, että kotona herkkuja rajoitettiin todella ankarasti, meillä ei oikeastaan koskaan ollut herkkuja ja niiden syömisestä tehtiin iso juttu. Herkkujen syömisestä tuli mulle jotenkin elämää suurempi asia ja jos jossain oli tarjolla, piti herkkuja ahtaa kaksin käsin. Mummolassa söin usein niin paljon että oksensin, vanhempana oksensin (ja söin) sitten salaa.



Omille lapsilleni yritän opettaa kultaisen keskitien. Valitettavasti siskoni noudattaa tuota vanhempiemme mallia ja hänen lapsensa söisivät vaikka kaikki tarjottavat meillä vaikka muuten ovat hyvin pieniruokaisia.

Äitini on ikuinen laihduttaja, joka sanojensa mukaan "elää syödäkseen". En muista että mulla olisi koskaan ollut tervettä suhdetta ruokaan ja pitkälti kyllä äitini takia vaikka ikävä on ketään syyttää... Lapsena olin lihava, teininä sairastuin anoreksiaan ja lukioaikana bulimiaan.



Kuvittelen tietäväni miten mun sitten äitinä tulisi toimia jotta lapseni muodostaisivat terveen kehonkuvan ja suhteen ruokaan, mutta pelkään silti epäonnistuvani.

joka nuorena oli elänyt pelkällä kaurapuurolla ja joka lapsuuteni aikana söi koko ajan. Söi suruunsa, pahaan oloonsa, hyvään oloonsa, aina söi. No kylläpä siitä teitää ettei meidän perheen lapsilla ole kellään normaali suhtautuminen ruokaan. Nuorena olin välillä pitkiä aikoja syömättä ja laihduin hirveää vauhtia ja välillä vaan söin koko ajan.

Esikois tyttären saatuani päätin muuttua ja aloin tekemään joka päivä 2 lämmintä ruokaa ja syömään 5 kertaa päivässä.



Aluksi stressasin myös hirveästi lasten painosta ja siitä mitä he syövät ja mitä kaikkea herkkuja isovanhemmat heille antavat. Mutta nyt olen alkanut suhtautua niin, että meillä syödään perus kotiruokaa, on karkkipäivä ja joskus herkkuja muutenkin. Annan lasten syödä sen verran kuin jaksavat (saavat lisää tai ei ole vastaavasti pakko syödä kaikkea) ja mummolassa saavat syödä tarjottuja herkkuja koska sitä ei tapahdu joka päivä. Lomalla saavat syödä mylös hieman rennommin. Olen opettanut lapset myös tykkäämään saalaateista, kasviksista ja hedelmistä. Opetan myös omalla esimerkillä ja yhdessä tehden lapsia liikkumaan ja harrastamaan ja tykkäämään siitä, ilman mitään pakkoa.

Mutta ennen kaikkea olen päättänyt lopettaa stressaamisen lasten painoista ja myös hyväksymään sen jos joku heistä olisi joskus lihava. Itse olen kuitenkin yrittänyt antaa heille hyvät eväät elämään.