miten saisin tsempattua itseni salille töiden jälkeen (16.30), kun tuntuu
Kommentit (14)
Tavallaan samaa mieltä edellisen kanssa. Jos susta tuntuu, ettet jaksa, niin sit et jaksa. Jos haluat salilla käydä, niin jostain muusta täytyy sitten luopua.
Itte lopetin kaikki muut (sinällään rakkaatkin) harrastukset ja vapaaehtoistyön tms. luottamustoimet. Työlleni en mitään voi enkä pakollisille kotihommille, niin tuo oli ainoa asia mistä pystyin aikaa ottamaan. Aiemmin typeränä otin sitä yöunista...Nyt ehdin töiden lisäksi nukkua kunnolla, ja jää aikaa palautumiseen sekä myös mun hyvinvoinnille aivan välttämättömiin hetkiin olla tekemättä yhtään mitään, niin jaksan hyvin käydä salilla ja tuntuu, että siitä saa useimmiten vielä lisääkin energiaa. Salilla käynnistä olen tehnyt mahdollisimman helppoa pitämällä töissä salikassia niin että ihan ex tempore voin mennä mikä päivä vaan töiden jälkeen suoraan salille kun siltä tuntuu.
Jaksamaton olo on vain silloin, kun olen tulossa kipeäksi tai muuten olen poikkeuksellisen kuormittunut. Jolloin oikeasti on parempikin levätä.
Mut jos olisin yrittänyt urheilua änkeä tuohon entiseen ennestäänkin täyteen kalenteriin, niin ei sitä olisi oikeasti jaksanut, kuormitus olisi noussut jo liian suureksi. Oisin mä varmaan tahdonvoimalla saanut itseni sinne salillekin väkisin revittyä, mut ei siinä mitään järkeä olisi ollut. Urheilussa kuitenkin ne tulokset tulee levon, ei harjoituksen aikana. Harjoitus ilman riittävää lepoa vaan rikkoo, ei kehitä.
käyn treenaamassa kuutena päivänä viikossa (sali + ryhmätunnit), aina joskus on niitä päiviä että väsyttää mutta sitten kun pääsee salille niin sitten sitä kummasti heti virkistyy. Ja loppuillankin on tosi pirteä.
mitä se jaksamattomuus meinaa. Jos oikeasti olet nukkunut liian vähän ja uupunut ja siinä tilassa rasitus tuntuu liialta niin mieti, olisko vain parempi mennä nukkumaan tai mennä jollekin rentoustustunnille tai joogaan.
Jos taas tuntuu, että on vaan töiden jälkeen zippi olo, juo kuppi kahvia ja tee itsesi kanssa diili: mene lämmittelylaitteeseen ja tee lämmittely. Jos vielä 10-15 minuutin kuluttua on täysin vetämätön olo vaikka on jo hiki pinnassa, on parempi mennä nukkumaan. Yleensä itse herään lämmittelyä tehdessä ja viimeistään, kun lämmittelyn jälkeen punnerran tai teen jotain muuta, jossa tulee jo hiki.
Yksi vaihtoehto on myös se, että teet kevyemmän treenin ja venyttelet sitten huolellisesti ja rauhallisesti.
käyn treenaamassa kuutena päivänä viikossa (sali + ryhmätunnit), aina joskus on niitä päiviä että väsyttää mutta sitten kun pääsee salille niin sitten sitä kummasti heti virkistyy. Ja loppuillankin on tosi pirteä.
sitä tylsää arkea aikuisten kanssa. Aikaa, ei laatuaikaa.
Koska ehdit nähdä lapsiasi?
Olen ratkaissut asian niin, että herään parina aamuna aikaisin ja menen salille ennen töiden alkua. Aamukahvilla töissä olen sitten suihkunraikas ja tyytyväinen rankan treenin jälkeen. Suosittelen :)
Etkö jaksa, vai eikö huvita?
En mäkään jaksa käydä kuin pari kertaa viikossa. Ja se tarkoittaa jo sitä, että mulla ei ole vapaa-ajalle käytännössä mitään muuta ohjelmaa kuin hyvin satunnaisesti.
Ihmiset jaksaa eri määriä asioita. Mun ainakin on vaan ollut pakko hyväksyä, että jos mä joudun tekemään nykyisenkaltaista kokopäivätyötä pitkine työmatkoineen, niin ei mulla ole voimia kovin paljoa muuhun. Perseestä, mut ei sille voi mitään, koska yli voimiensa ei kauhean kauaa voi elää sairastumatta ennenpitkää. Voi olla, että vuosia sitten sairastetun masennuksen jälkeen mun energiavarastot ei ole vieläkään palautuneet ihan täysiin. Tai uusi työpaikka kuormittaa kun täytyy koko ajan oppia uutta. Tai sitten syy on joku muu. Tää tahti mun vaan on pakko hyväksyä. Jotkut on duracell-pupuja. Mä en, enkä nyt tällä hetkellä kykene sellaiseksi muuttumaan, vaikka miten vituttaisi miten vähän vapaa-ajalle jää energiaa ja aikaa tehdä monia kiinnostavia asioita.
Se, ettei huvita on eri asia kuin se, ettei jaksa. Huvitamattomuuteen auttaa kun miettii miten hyvä olo tulee salin jälkeen, tai sit menee rutiinilla vaan tiettyinä päivinä aina salille miettimättä huvittaisko nyt vai ei. Se menee ohi kun hetken treenaa.
Mut jos on niin ylirasittuneessa tilassa että kun vesilasi putoaa kädestä tekis mieli heittäytyä lattialle itkeämään epätoivoisena, kun on niin väsynyt että veden kuivaaminen lattialta tuntuu ylivoimaiselta haasteelta, kun ei vaan jaksais yhtään mitään muuta kuin nukkua tai kiukutella väsymystään, niin tossa tilassa ei kauheasti ole järkeä missään muussa kuin siinä et yrittää elämässään hellittää kaikissa niissä asioissa missä sen pystyy tekemään.
Mun lapset ei ole eläissään olleet päivääkään päivähoidossa kun olin monta vuotta kotiäitinä ja perustettuani yrityksen, olen tehnyt viimeiset 6v töitä kotoa. Että kyllä sitä "tylsää arkea" äidin kanssa riittää edelleen ihan joka päivä (ja ovat jo kouluikäisiä). Ihan oman jaksamisen ja myös sosiaalisen elämän takia tämä oma harrastus on minulle erittäin tärkeä.
käyn treenaamassa kuutena päivänä viikossa (sali + ryhmätunnit), aina joskus on niitä päiviä että väsyttää mutta sitten kun pääsee salille niin sitten sitä kummasti heti virkistyy. Ja loppuillankin on tosi pirteä.
sitä tylsää arkea aikuisten kanssa. Aikaa, ei laatuaikaa. Koska ehdit nähdä lapsiasi?
käyn treenaamassa kuutena päivänä viikossa (sali + ryhmätunnit), aina joskus on niitä päiviä että väsyttää mutta sitten kun pääsee salille niin sitten sitä kummasti heti virkistyy. Ja loppuillankin on tosi pirteä.
treenata. ap
Etkö jaksa, vai eikö huvita?
.
väsyttää... vähän enemmän väsytti tuossa kolmen aikaan...
ap
Etkö jaksa, vai eikö huvita? .
väsyttää... vähän enemmän väsytti tuossa kolmen aikaan... ap
Itse en jaksa koskaan mennä salille suoraan töistä. Tarvitsen siinä välissä pienen levon, olen ihan rätti aina töiden jälkeen. Tulen siis töistä kotiin (klo 16), juon kahvia, luen lehteä, oikaisen ehkä hetkeksi sängylle. Siinä parisen tuntia rentoudun ja kerään voimia ja sitten suuntaan salille klo 18-19. Treenistä tulee aina hyvä olo ja se motivoi lähtemään. Palaan kotiin noin klo 20 ja siinä on vielä aikaa tehdä jotain ennen nukkumaanmenoa.
Jos taas olen oikeasti tosi uupunut, esim. Nukkunut huonosti, niin silloin pidän vain suosiolla lepoa. Kannattaa kuunnella kroppaa ja erottaa laiskotus todellisesta väsymyksestä.
Työsi on ilmeisesti tavalla tai toisella kuormittavaa ja siksi mielesi sanoo että EI ylimääräiselle aktiviteetille arkena sen jälkeen. MInusta sitä kannattaisi kunnioittaa. Niin itse teen, en tosiaan yritä pakottaa itseäni mihinkään harrastuksiin tai lenkeille töiden jälkeen, kun IT-alan duunipäivän jälkeen olen henkisesti raato joka kykenee vain rojahtamaan TV:n ääreen ja tuijottamaan.