Mitä tehdä kun aiemmat valinnat harmittaa?

Tai no tiedänhän minä; on vaan opittava elämään asian kanssa. Huomaan nyt 41-vuotiaana että olisin sittenkin halunnut sen kolmannen lapsen ( tai edes olisi pitänyt yrittää) Mies olisi ollut valmis ja minäkin jollain tasolla mutta aina siirsin eteenpäin "ensi vuoteen/ kun tämä projekti töissä on loppu/ kun esikoinen menee kouluun/ jne" Takarajana oli 39-vuoden ikä ja silloin sitten olo että "ei, kaksikin on ihan hyvä" -mies olisi ollut koko ajan valmis mutta jätti päätöksen mulle- Nyt huomaan olevani kyyneleissä kun kolmatta ei ole; pikkulasten lelut voi lahjoittaa pois, ei enää ole ketään joka edes toivoisi pääsevänsä Muumimaailmaan, pihalle on turha laittaa liukumäkeä jne hassuja pikkujuttuja. No kai tämä "suru" menee aikanaan ohi, ehkä saan nauttia lapsenlapsista sitten joskus 20 vuoden kuluttua ja tehdä heidän kanssaan niitä juttuja jotka jäi omien kanssa tekemättä.