Rasva vs hiilihydraatit
En ole koskaan ymmärtänyt keskustelussa sitä, että mihin on kadonnut vanha kunnon "kohtuus kaikessa" -periaate. Miksi rasvan, kerman syöjät aina heittävät sen hiilarikortin esille? Minusta on järkevää syödä kohtuudella rasvaista, kaikkea. En kuitenkaan ole vielä täysin vaikuttunut siitä, etteikö rasva olisi haitallista. Miksi vastakkain asettelu on aina se, että sä varmaan tunget lapsiisi jotain sokerimössöä?
Meillä ainakin syödään tavallisia jugurtteja kohtuudella, ei kevyttuotteita. Juustoa, myös rasvaisiakin välillä. Maidon juomme rasvattomana ja margariini käytössä. Syömme täysjyväviljaa, rasvaa saamme erilaisista öljyistä. Ja karkkipäivä lapsilla on kerran/vko. Ruuanlaitossa saattaa olla välillä kermaa, välillä ei ole. Vaaleaa leipää syödään sitäkin, joskus, harvemmin tosin.
Joskus käymme pizzalla tai hampurilaisella, harvoin, mutta joskus.
Minusta tuntuu, että ihmisiltä on kadonnut terve järki näiden asioiden suhteen ja kauheaa vastakkainasettelua rasva vs hiilarit, aivan kuin automaattisesti rasvattoman syöjät ahmisivat hiilareita tolkuttomasti(näin ei tarvitse olla) tai välillä rasvaisi elintarvikkeita käyttävät mättäisivät niitä jatkuvasti.
En tajua, minusta keskustelu aiheeseen liittyen on mennyt mauttomuuden rajalle...
Lapseni ovat älykkäitä, terveitä, hyvin koulussa pärjänneitä, normaalipainoisia ja urheilullisia.
Kommentit (3)
hölmö jos syötte kohtuudella niin miksi ette voi syödä oikeaa ruokaa
Meillä ainakin syödään tavallisia jugurtteja kohtuudella, ei kevyttuotteita. Juustoa, myös rasvaisiakin välillä. Maidon juomme rasvattomana ja margariini käytössä. Syömme täysjyväviljaa, rasvaa saamme erilaisista öljyistä. Ja karkkipäivä lapsilla on kerran/vko. Ruuanlaitossa saattaa olla välillä kermaa, välillä ei ole. Vaaleaa leipää syödään sitäkin, joskus, harvemmin tosin.
Tavalliset jogurtit on täynnä sokeria ja esansseja, juustoa voi syödä rasvaista oikeaa juustoa kohtuudella, margariinit on ihan huuhaata käytä voita kohtuudella, öjyjä voit käyttää salaateissa ja paistamisessa...
Mun mielestä karppaajat ajavat juuri tuota että kohtuudella voi syödä oikeaa ruokaa eikä se lihota vaan laihduttaa.
Jos tuotteessa ei ole rasvaa, siinä on enemmän hiilaria. Rasva pitää hiilaria paremmin nälkää samoilla kaloreilla.
Mitä hölmö luulet saavuttavasi noilla markariinella.
Pitsat kokonaan pois ja alatte tekeen ruokaa raaka-aineista. Mua on aina huvittanut tuo 'silloin tällöin pitsalla'. Ei ihminen joka on tyytyväinen ruokavalioonsa kaipaa mitään pitsoja ikinä, ne oksetaa , hyi