raskaana ja haluan/en halua lasta

...jo hormonitoiminnankin takia. Älä missään tapauksessa tee aborttia (ainakaan tuollaisilla syillä...), varsinkin jos välillä haluat lasta ja sitä alunperin toivoitkin. Abortti ei ole helppo ratkaisu ja uskon että se jättää ikuiset arvet sinuun.



Käykää vaikka puhumassa jollekkin ammattilaiselle, neuvolassakin voit asiasta avautua... Kyllä se siitä, ja pärjäät kyllä vaikka erokin tulisi!

itsekin olen raskaana nyt(odotan kolmatta) ja ihan vakaaseen perheeseen tieten tahtoen lasta tehdään. Silti fiilis on välillä, että olikohan viisasta, jaksanko vielä, jne.

Mutta jos jäisitkin yksin, se ei ole maailmanloppu: päin vastoin uuden alku.Pärjäät varmasti!

Parisuhde voi olla ensimmäisen raskauden ajan kovilla, kun uusi perheenjäsen tulossa: miehesi reagoi uuteen ja tuntemattomaan vastuuseen omalla tavallaan. Se voi tulla miehillä varsinkin naurettavana paniikkireaktiona, jossa jänistetään koko hommasta irti. Näin kävi esikoisen kanssa minulle. Mutta se koitui vain vahvuudeksi minun ja vauvan kannalta!

Minusta kaatuva parisuhde on yksinään hyvä syy aborttiin kuin jäädä yh.ksi vauvasta(kin) ja jos lasta ei toivo edes niin miksi edes pohtia?



Juttelisin miehen kanssa abortin mahdollisuudesta, ihan tänään kunnolla ja sitten paneutuisin parisuhteen ongelmien hoitamiseen.



Vauva ei ainakaan mitään pelasta, kaataa vaan ja millä kestää arkea vauvan kanssa jos ei tahdo lasta ja suhdekin kaatuu?

Millä meinaa elättää itsensä ja perheensä? Pyhällä hengellä?



En tajua alkuunkaan miten joku vastuullinen ihminen kehoittaa hankkimaan lapsen vaikkei tätä tahdo, liitto kaatuu ja jää yksin hoitamaan kaiken? Entä jos lapsi on sairas? Kuolee? Entä jos itse masentuu?

Mistä saa lapselle ruokaa ja vaatetta?



Abortin ei kuulu ollakaan helppo asia mutta sä luulet että elämän kuuluu olla helppoa? Hyvää päivää..

epävarmaksi? Loppuiän sitoutuminen? Parisuhteen tilanne? Vauva-aika? Mikä on muuttunut siitä ajasta kun päätitte haluta lapsen?

Toivoin lasta ja sitä yritettiinkin pari kuukautta. Kun tein positiivisen testin, mieliala romahti jonnekin aivan pohjalukemiin ja aloin epäillä koko hommaa, itseäni, miestäni, suhdettamme, elämääni. Olin varma, että jään yksinhuoltajaksi ja elämäni on pilalla. Ajattelin myös olevani aivan liian nuori. Panikoin sitä, mitä muut tulevat sanomaan.



Nyt olen päässyt noista yli, mutta viimeisin ahdistuksen aihe on ollut ajatukset siitä, etten ikinä pääse viettämään villiä sinkkuelämää ulkomaille vailla huolen häivää. Että jooh. Valintakysymyshän tämä on, joko teen lapsen ja jatkan miehen kanssa entiseen malliin tai jos teen abortin, ei ole järkeä jatkaa miehenkään kanssa koska tällöin syyt olisivat jotain oman itseni hakemista ja elämän elämistä jne.