Ystävyys lapsettoman kaverin kanssa, joka todellakaan ei

ei hirveästi kiinnosta kuulla muiden lapsista.



Ja itselläni on kolme.

vähän vaikealta minustakin tuntuu kuulla toisten perhe-elämästä ja lapsista kun olen vaiheessa jossa tajuan että ikää on jo sen verran että kyllä ne jäi minulta nyt kokematta, vaikka olisin halunnut. Minä kyllä yritän suhtautua ihan normaalisti ja olla näyttämättä keskustelukumppanille että itkettää ja ahdistaa kun niistä lapsista puhutaan.

Täytyy sitten vaan puhua muista asioista. Lapset vaan on niin oleellinen osa elämää, että on vähän vaikea jättää niitä kokonaan pois puheista. Ja en tarkoita nyt sitä, ettää paasaisin niistä monologia puolta tuntia :) Vaan ihan normisti kertoisin kuulumiset, mutta kaveri ei selkeästi halua kuulla.ap

vähän vaikealta minustakin tuntuu kuulla toisten perhe-elämästä ja lapsista kun olen vaiheessa jossa tajuan että ikää on jo sen verran että kyllä ne jäi minulta nyt kokematta, vaikka olisin halunnut. Minä kyllä yritän suhtautua ihan normaalisti ja olla näyttämättä keskustelukumppanille että itkettää ja ahdistaa kun niistä lapsista puhutaan.

vai oliko tossa joku typo, mitä en hoksaa?

Ystävyys eri ihmisten kanssa perustuu eri asioihin ja sen takia on hyvä, että kavereita on paljon. Jos lapset ei kiinnosta, niin sitten ei.



Vela on vapaaehtoisesti lapseton, kyselijälle tiedoksi.

ihan tosisuperkauheasti ei kiinnosta muiden lasten jutut ja tiedän, ettei muitakaan niin kovin syvällisesti kiinnosta meidän lasten jutut. Ei siinä ole mitään outoa tai pahaa, parempi hyväksyä asia :/



Lasten kuulumiset ovat vähän kuin unet, ei niillä kannata kauheasti vaivata muita...

tärkeitä asioita. Kyllä perheellisenkin on jonkun verran jaksettava kuunnella sinkun miestoilailuja tai treffailuja tai pohdintaa siitä, onko se Teppo mulle oikea ja miksi se sanoi näin.



Liikaa ei voi kaataa toisen niskaan, mutta sopivasti pitää puolin ja toisin jaksaa ystävälle tärkeitä asioita. Eihän se niin mene, että työttömyydestä voi puhua vain työttömien kesken, politiikasta vain poliitikoiden kesken, sairauksista vain sairaiden kesken jne.

Olen kaveripiirini ensimmäinen odottaja. En ole vielä edes kertonut kenellekään tulevasta perheenlisäyksestä, sillä pelkään vähän kaverien reaktioita ja jopa sitä, että he alkaisivat vältellä. Ja siitä olen varma, että läheisin ystäväni ei todellakaan halua kuulla mitään vauvajuttuja sitten, kun lapsi syntyy. Ei hän ole yhtään sen tyyppinen että kiinnostuisi lapsista, enkä häntä siitä tuomitse. Itsekin olin ennen samanlainen. Puhun sitten muille. En mä puhu kavereilleni miehenikään kuulumisista, koska tuskin niitä kiinnostaa eivätkä mieheni asiat kyllä heille kuulukaan.

Suurimmassa osassa näissä tapauksissa kyse on siitä että kuulijaa ei kiinnosta toisten lapset/lapset ylipäätään hevon paskaa, eikä katkeruudesta. Itse en kakaroista paasaa ellei kysytä.

lapsettomana jaksa kuunnella sellaisia raportinomaisia juttuja, kuinka meidän Jani-Petterillä nyt menee. Siis sellaisia, joihin ei voi edes sanoa mitään. Ne sellaiset jutut on tylsiä aivan kenen tahansa kohdalla. Mutta tietysti jos lapsi on tuttu niin kiinnostaa samalla tavalla lapsen kuulumiset kuin jonkun muunkin kuulumiset. Viimeksi on varmaan puhuttu lapsellisen kaverin kanssa siitä, kuinka lapsi on jaksanut harrastaa uutta harrastustaan. Ja siitä, kuinka lapsi pääsi sukulaisten kanssa ulkomaanreissulle.

mutta elämäni luulisi kiinnostavan, ystävä on kuitenkin. Ja elämääni kuuluvat lapset. Aivan samalla tavalla hän puhuu minulle innoissaan koirastaan ja minä kuuntelen, koska se on hänelle tärkeää. Ap

Suurimmassa osassa näissä tapauksissa kyse on siitä että kuulijaa ei kiinnosta toisten lapset/lapset ylipäätään hevon paskaa, eikä katkeruudesta. Itse en kakaroista paasaa ellei kysytä.