Lue keskustelun säännöt.
Kun läheinen ystäväpariskunta eroaa
18.02.2012 |
Miehelleni ja minulle tuli suurena järkytyksenä läheisen ystäväpariskunnan ero. Tästä tuli meille suuri suru, ja aiheutti kaikennäköisiä ajatuksia. Tuo pariskunta oli oikea mallipariskunta: hieno oma talo, upeat työpaikat, ihanat lapset, ja aina vaikuttivat onnellisilta yhdessä. Ikinä en ollut nähnyt heitä tappelevan ja kertoivatkin kerran, että heillä ei ole ollut mitään kriisejä ikinä suhteessaan.
Ja sitten yks'kaks: ero. Yht'äkkiä ongelmia onkin ollut ties mitä. Pettämistä, väkivaltaa jne. Tulee mieleen, että voiko mihinkään ja keneenkään enää luottaa. Tuntuu samalla, että meitäkin on "petkutettu" pitämällä kulissia yllä. Hassua, että tuntuu näin, mutta kun on todella rakkaista ystävistä kyse, niin ei voi tuntea muuta. Heidän välillään ei näköjään ollut luottamusta eikä luottaneet meihin ystäviinsäkään sen vertaa, että olisivat aidosti puhuneet tunteistaan.
Olen tullut siihen tulokseen, että ei kannata enää luottaa siihen, että täydelliseltä tuntuva parisuhde todellakaan on sitä.
Kommentit (19)
täydelliset on juuri täudellistä kulissia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme juuri tuollainen, sanasta sanaan.
Miksikö? Koska mies oli sitä mieltä, että omia asioita ei kerrota kenellekään. Sain suhteen alkuaikoina kovat huudot, kun olin paljastanut jotain negatiivista. En kuulemma arvostanut häntä riittävästi, kun kävin kertomaan. Opin pitämään suuni kiinni.
Eron jälkeen olen kertonut kaikki. Äitini ja kaksi läheistä ystävääni tietävät minusta kaiken, viimeistä piirtoa myöten. Lopuillekin olen avoin.
Mutta mies ei edelleenkään kerro mitään. Ei edes omille vanhemmilleen. Heidän kanssaan yritän pitää kieleni keskellä suuta.
Ei kyse ollut luottamuksesta, ainakaan minun kohdaltani. Vaan siitä, että olin lojaali miehelleni.
Ei eroon liittyvistä asioista välttämättä puhuta edes lähimmille ihmisille.
En itse ainakaan haluaisi jutella ihmisille vaikka siitä, että mieheni pettää minua tai itse petän miestäni tms. Ei asia kuulu kenellekään muulle, ja jos taas puhuisin asiasta muille, en saisi itse rauhassa tehdä omaa ratkaisuani jatkosta, eli jatkaisimmeko yhdessä vai emme.
Hyvin moni haluaa pitää suhteeseen liittyvät asiat itsellään, ei kertoa niistä muille.
Voin vain sanoa ettei mitään täydellisyyttä ole olemassakaan. Kolauksen sain ja ihan oman itsekkyyteni takia kun halusin uskoa täydellisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämä ei pyöri sinun ympärilläsi. Mietipä hetki: ystäväsi joutuu läpikäymään rankan avioeron. Sen sijaan, että pohtisit kuinka tukea heitä, vellot siinä, että SINUA ON PETETTY. Voi jumankekka tätä itsekeskeisyyttä!
jos nyt vasta tajuat että täydelliselle tuntuva ei ole sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten usein ihmiset pitävät kulisseja yllä. Mutta kun olet tuntenut jonkun pariskunnan läheisesti melkein parikymmentä vuotta, olet tavannut heitä usein, ja jo luulet tuntevasi heidät ja heidän suhteensa, niin kyllä se kulissien rikkoutuminen tulee järkytyksenä. Ei voi mitään. Toinen eronneista puhuu toisesta sellaista, ettei voi edes uskoa samaksi henkilöksi.
Ja sitä edelliselle: tämä näkökulma oli omasta itsestäni lähtöisin, kyllä. Mutta se ei tee siitä itsekästä. Olen tukenut ystäviäni tietenkin. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että minullakin on tunteet ja voin olla järkyttynyt= en ole tehty kivestä...et varmaan sinäkään?
ap
ne myös rakastuneesti jne vai puhuivatko vain? Siis katsoivatko toisiaan yhtäkkiä syvälle silmiin ja koskettelivat usein toisiiaan ja muuta sellaista mitä ällöt rakastuneet pariskunnat (vitsi) tekee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin, kun ap todennäköisesti itse on kertonut avoimesti oman elämänsä kriiseistä ja huolista... Luottamusta on siis käytetty väärin, eli vastavuoroisuutta ei ole ollut lainkaan.
Eri asia, jos olisi tunnettu vain pari vuotta, mutta kun pariskunnilla on pitkä ystävyys takana.
on juurikin sellaista, että ihmiset luulevat meillä kaiken olevan täydellistä ja että mies on niin ahkera ja osallistuva, totuus on kuitenkin ihan muuta. Mutta miksi siitä puhuisimme kellekään? Mitä edes sanoisin? Ehkäpä edes läheiselle ystävällä ei kehtaa paljastaa suhteensa oikeaa tilaa ja on vaan helpompi esittää. sitten kun eroaa niin saa vihdoin viimein päästää kaiken ulos, mitä on vuosia pitänyt sisällään. Ja oikeasti, ihmiset voi olla avioliitossaan todella eri-ihmisiä kuin ystävyys suhteissaan. Ja minusta se on kyllä aika normaalia. Aviopuolisolle paljastetaan ne pahimmatkin piirteet itsestään, joita muille ei kehtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pettämistä, ei väkivaltaa tai mitään sellaista. Jospa siinä ei vaan ollut enää yhtään tunnetta mukana ja tajusivat, että heidän elämänsä ei ole onnellista. Ihminen kuitenkin haluaa ja tarvitsee rakkautta ja onnea. Ei siis kannata olla naimisissa vain tavan vuoksi, vaikka tulisikin "ystävänä" toimeen puolison kanssa ja kulissit olisivat kunnossa.
olisi ap vuotanut senkin nettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on myöskin niin, että jos kertoo rehellisesti joskus, että perheellä on suuria vaikeuksia, jaksaminen on ihan äärirajoilla, ulkopuolista apua on tarvittu ja lisääkin kaivattaisiin, aiheutta sekin vastareaktion.
Sellainen on häpeäksi suvulle, kiusallista kuultavaa ja roskaväen touhua. Koskaan ei voi olla olla täysin mieliksi muille, siihen on ihan turha pyrkiäkään. PääASIA, ETTÄ ITSE TIETÄÄ MISSÄ MENNÄÄN.
Terveisiä vaan lähipiirille, joka on kääntänyt selkänsä silloin kun olisi ollut tärkeintä saada kuulijaa.
Ihan kuin ap ei saisi ihmetellä? Totta kai sitä saa ihmetellä av:lla. Kaikkea saa tällä palstalla ihmetellä.
4
omista asioista. Vaikka elänkin onnellisesti avioliitossa ei se tarkoita että mä kertoisin kenellekään meidän välisiä asioita.
Puhutaan lapsista, omista jutuista, koulusta, työstä, mutta en minun ja mieheni väleistä.
Joskus joku kertoo saaneensa mieheltään timanttikorvikset mutta tälläistä pintaliitoa me puhutaan vaan.
En edes uskoisi että mieheni tykkäsi, jos kuulis että kerron meidän asioita muille.
Eihän ne ongelmat kenellekään kuulu. Mutta sen olen omasta elämästäni huomannut, että jos omista ongelmista kertoo, niin kaverit muuttuvat ystäviksi. Ystävyys vaatii tunnetason keskustelua.
Eli eron jälkeen minun ystäväsuhteeni moninkertaistuivat. Ennen eroa minulla oli hyviä kavereita.
Kun itse kertoo ongelmistaan, niin vastapuolikin avautuu aika usein. Jos ei avaudu, niin suhde jää kaveritasolle.
Ajatella, että piti elää yli nelikymppiseksi ennenkuin tämänkin tajusi...
Mielenkiintoinen keskukstelu
Minä taas uskon, että oma liittomme näyttää ulkopuolisten silmissä huonommalta mitä se oikeasti onkaan. (Mies paljon poissa, minä paljon lasten kanssa).
Sain tänään myös kuulla läheisen erosta, siksi nostelenkin tätä ketjua. Te eronneet...onko teillä vinkkejä kuinka tukea läheistä erossa?