mitä sanoisitte jos 16v. tyttärenne tulisi sanomaan..

Kutsun myös mummot ja vaarit paikalle tsekkaan vävyehdokkaan.



Odotan että se jälkikasvukin tulee paikalle.



Pukukoodi ja kynttilät jne. Ei mitään huonompaa illalle tarjolle..

Mun isä on 9 v vanhempi kuin äiti, ja HE tapas kun äiti oli 17 v. Isä silloin siis 26 v. Menivät naimisiin, saivat minut ja ovat onnellisesti vieläkin aviossa. Että kuule, se ikä on pelkkiä numeroita vaan passissa eikä merkkaa tuon taivaallista. Paljon enempi merkkaa, MILLAINEN heppu se oikeesti on ja miten sopivat yhteen. Anna sälliparalle tilaisuus. Jos se on täys pässi, niin anna tyttäresi itse huomata se ja heivata se. Jos neuvot, se vaan aiheuttaa päinvastaisen reaktion.

mutta yrittäisin kohtuullisesti pitää turpani kiinni.



Näin on mun vanhemmat aina toimineet, ja aina vaan jälkikäteen sanoneet: että no me vähän katottiinkin, että olipa aikamoinen.

mitä yhteistä heillä voisi olla?



Mun mies on 22v ja tiedän, että hän ei ikinä seurustelisi noin nuoren kanssa. Tosin monet meidän ystävät on aika kakaroita vielä tässä iässä, että ehkäpä heillä voikin olla jotain yhteistä.

Tulevaisuutta en usko tuolla suhteella olevan.



T: 23v äiti, jolla 2v poika

ja viikonloppuisin noudan hänet klo 22.00 kotiin. Jos näissä rajoissa seurustelu onnistuu, niin ihan OK. Meillä saa yökyläillä, mutta tyttö omassa huoneessan ja poika vierashuoneessa todella kaukana lastenhuoneista. Meillä poikaa myös kohdeltaisiin kuin lasta eli turha kokeilla rajojaan esim. sen suhteen, että haluaisi saunakaljaa tms. Ikää voi olla 23v, mutta kun tyttöystävä on 16v, niin molemmille tulee 16v:n kohtelu.



Miehen lapsi ei olisi meille tervetullut, koska minusta isäviikonloput ollaan isän kanssa, ei muiden.

mitä yhteistä heillä voisi olla?

Tulevaisuutta en usko tuolla suhteella olevan

Mulla ja poikaystävälläni ikäero oli vähän pienempi: mä täytin 16 v. sillä viikolla, kun tavattiin, ja mies oli 21 v. Lasta ei miehellä ollut, mutta sanottakoon, että taustamme olivat kovin erilaisia. Ei kovin moni uskonut meilläkään olevan yhteistä tulevaisuutta, ja eka vuosi oli muutenkin aika sählinkiä. Mutta niinpä vain jatkoimme seurustelua, ja yo-kirjoitusten jälkeen muutimme yhteen, kun pääsin opiskelemaan. Ensitapaamisesta on kulunut 21 vuotta, ja yhdessä ollaan edelleen. Lapsia emme heti hankkineet.

Tahtoo sanoa, että vaikka todennäköisyydet kuinka olisivat vastaan, ihmiset ovat yksilöitä ja kaikki on mahdollista. Meillä oli erilaiset taustat, mutta yhteinen suunta.

Vanhempani eivät tietenkään erityisesti ihastuneet, kun aloin seurustella vakavasti niin nuorella iällä (ois kai pitänyt vaihtaa poikia kuin sukkia?), mutta ottivat fiksun asenteen, että asettumalla poikkiteloin saisivat vain minut sisuuntumaan ja aiheuttaisivat enemmän harmia. Poikaystäväni oli meille tervetullut, ja vanhempani saivat aikaa tutustua häneen. Mä hoidin kouluni kunnolla, koska sillä tavalla sain "luottoa".

Vanhempien tukea tarvitaan joka tapauksessa. Jos suhde ei kestäkään, mitä siitä? Elämässä on oikeus tehdä vääriä valintoja ja oppia niistä, mutta oppimista ei voi tehdä lapsensa puolesta.

Ei sinun tarvitse toivottaa riemunkiljahduksin ja avosylin vastaan tyttäresi vanhempaa poikaystävää, vaikka täällä yleinen mielipide niin sanoisikin. Fakta on, että 16- ja 23-vuotiaat ovat todella eri maailmoissa kypsyytensä kanssa, varsinkin jos jälkimmäisellä on vielä parivuotias lapsi. Taitaa olla aika lapsellinen/yksinkertainen 23-vee, kun kerran jaksaa kuunnella teinitytön juttuja? Vai olisikohan sillä sittenkin mielessä jokin ihan muu kuin elämän suuri rakkaus?



Niin tylyltä kuin se saattaakin kuulostaa, täytyy minun sanoa että vastustaisin itse tällaista suhdetta viimeiseen asti. Yrittäisin kaikin keinoin, rationaalisesti tyttärelleni puhumalla osoittaa, miksi pidän tuollaista poikaystävää huonona ideana.

Riippuisi tästä nuoresta miehestä hyvin pitkälti.



Itse olin juuri paria vkoa ennen täyttänyt 17v kun aloin seurustelemaan liki 24v kanssa ja edelleen olemme yhdessä, olen nyt 36v.

Ja lapsetkin syntyneet avioliitossa jota pian 12v täynnä ;)

Taitaa olla aika lapsellinen/yksinkertainen 23-vee, kun kerran jaksaa kuunnella teinitytön juttuja? Vai olisikohan sillä sittenkin mielessä jokin ihan muu kuin elämän suuri rakkaus?

Niin tylyltä kuin se saattaakin kuulostaa, täytyy minun sanoa että vastustaisin itse tällaista suhdetta viimeiseen asti. Yrittäisin kaikin keinoin, rationaalisesti tyttärelleni puhumalla osoittaa, miksi pidän tuollaista poikaystävää huonona ideana.

8 vastaa. Ei tarvitse teeskennellä riemua ja peittää huoltaan, päinvastoin, huolehtiminen kertoo välittämisestä. Voi kertoa, mistä syystä on huolissaan. Mutta jos henkeen ja vereen vastustaa, sillä saa ehkä pilattua välit tyttäreen, vaikka kuinka ajattelisi sen olevan lapsen parhaaksi.

Sitä paitsi, mitä vanhemmat voivat tehdä? Saattaa tyttären kouluun ja takaisin ja pitää lopun ajan kotiarestissa?

Mies voi olla lapsellinen tai yhtä 16-vuotias ikäisekseen kypsä. Lapsi tai nuorihan 16-vuotias vielä on, mutta silti itsenäistymässä ja irrottautumassa. Mun mieheni oli 18-vuotiaana jo täysin vastuussa omasta elämästään. Itse taas olin vähän "erilainen nuori": en oikein koskaan ollut samalla aaltopituudella ikäisteni kanssa, en perustanut teinijutuista.

Mies voi olla lapsellinen tai yhtä _hyvin_ 16-vuotias ikäisekseen kypsä.