Vituttaa niin että silmissä pimenee.
12-vuotias saa mut aivan täyteen raivoon valehdellessaan. Se jää valehtelemisesta AINA kiinni koska on sen verran yksinkertainen ettei osaa edes valehdella oikein.
Miljoona kertaa ollaan keskusteltu, että kaikki muu on ok, mut valehtelu ei. Siis ok sillä tavoin, että hoitamattomista asioista, vääristä teoista yms. suututaan ja rangaistaan, mutta niistä ei horju mun mielenterveys enkä saa niistä järjenvievää raivaria.
Mut valehtelu. Mä vihaan sitä NIIN paljon, että meinaan oksentaa raivosta. Silmissä onkin jo pimentynyt.
Nytkin itse asia oli melko vähäpätöinen ja jos kakara olisi ajoissa saanut suunsa auki, niin homman olisi voinut korjatakin. Mut ei, tää päätti alkaa valehtelemaan, ja kun jäi siitä kiinni niin valehteli lisää!!
Kommentit (10)
SINUN PITÄISI olla aikuinen. ja käyttäytyä aikuisen lailla....
Olisiko mahdollista, että lapsi pelkää sinua niin paljon, että ei pysty estämään valehteluaan? Pelkää reaktiotasi liikaa. Yritä ottaa rauhallisesti äläkä paisuttele asioita. Lapset tekevät virheitä, niin tekevät aikuisetkin. 12-vuotias oppii vielä olemaan valehtelemattakin tai ainakin valehtelemaan paremmin. Löysää pipoa.
Eivätkä sitä mitenkään tietoisesti suunnittele, valheet vaan lipsahtavat. Huono tapa, josta tulisi päästä pois.
ei luota sinuun sen vertaa että uskaltaisi puhua totta? Itselläni oli lapsena valehtelukausi sillä isäni oli todella kohtuuton henkisesti hyväksikäyttäjä joka purki suuttumuksensa lapsiin heti kun sai pienenkin tekosyyn. Vieläkään en kerro hänelle mitään ennen kuin on pakko.
Miksi lapsi pelkää sinua?

Ei aina ole kyse siitä, että lapsi pelkää eikä uskalla kertoa totuutta. Jossakin vaiheessa lapsilla saattaa vaan olla "valehtelukausi". Toki ap:n pitäisi säilyttää rauhallisuutensa, 12 v. kyllä ymmärtää jo puhetta.
Puhu, ap, lapsesi kanssa puhumasta päästyäsi? Hän toivottavasti pian pääsee eroon tuosta pahasta tavasta.
ihmiset valehtelee keskimäärin 200 kertaa päivässä, mitäs siitä tykkäät?

siis normaali työssäkäyvä ihminen valehtelisi joka toisen asian mitä sanoo?
ihmiset valehtelee keskimäärin 200 kertaa päivässä, mitäs siitä tykkäät?
En edes kerro 200 asiaa päivässä...
12-vuotias saa mut aivan täyteen raivoon valehdellessaan. Se jää valehtelemisesta AINA kiinni koska on sen verran yksinkertainen ettei osaa edes valehdella oikein.
Miljoona kertaa ollaan keskusteltu, että kaikki muu on ok, mut valehtelu ei. Siis ok sillä tavoin, että hoitamattomista asioista, vääristä teoista yms. suututaan ja rangaistaan, mutta niistä ei horju mun mielenterveys enkä saa niistä järjenvievää raivaria.
Mut valehtelu. Mä vihaan sitä NIIN paljon, että meinaan oksentaa raivosta. Silmissä onkin jo pimentynyt.
Nytkin itse asia oli melko vähäpätöinen ja jos kakara olisi ajoissa saanut suunsa auki, niin homman olisi voinut korjatakin. Mut ei, tää päätti alkaa valehtelemaan, ja kun jäi siitä kiinni niin valehteli lisää!!
ihminen, se ei oo aikuinen, aivot kehittyy vielä parikymppisenä, mutta voit saada siihen vaurioita iäksi. muittenkin pitää hillitä elämä on. rakasta lastas , ei se oo tullu ilman sun lupaa!!!!!!!!!!!!
Aikuisella ihmisellä ei pitäis mustua silmissä vaikka lapsi tekis mitä vaan.