Miksi jotkut ei kierrätä juuri lainkaan isosisaruksen vaatteita pienemmälle (samaa sukupuolta)?
Ihmetyttää pari tuttua jotka ostavat pikkusisarukselle kaiken uutena, siis ihan jo taaperoikäiselle (ymmärrän että koululaiset nyt ei välttämättä aina halua sisaruksen vanhoja).
Itselläni on 6v ja 4v ja kaikki isomman ehjät vaatteet menee kyllä nuoremmalle.
Kommentit (6)
Mutta toisaalta, jos rahaa ja kiinnostusta riittää, niin siitä sitten vaan.
kun ei ole tietoa tuleeko toista lasta. Ja isomman kanssa olin niin hölmö, että käytin tuttavien lapsilta tai kirppareilta ostettuja vanhoja lumppuja, jotka ovat toisen lapsen syntyessä auttamatta vanhanaikaisia.
Ja äidin mieli pysyy hyvänä ja iloisena lapsiperhearjenkin keskellä, kun saa edes iloa uusien lastenvaatteiden ostelusta.
että sitä seuraava ei käytä "kun se on Tiinan". Rasittavaa.
Esim. kenkien kohdalla kierrätys ei onnistu, koska lapset ovat syntyneet eri aikaan vuodesta. Esikoiselle mahtunut talvikenkä ei olekaan kuopukselle sopiva parin vuoden päästä.
Välillä toki ostamme kuopuksellekin ihan omia vaatteita, ettei tarvitse käyttää pelkästään siskolta perittyjä.
Meillä toinen tyttö sporttinen, toinen prinsessa. Näyttävät hassuilta toistensa vaatteissa :)
Meillä lapsilla käytössä aika vähän vaatteita, esim. kesäksi ostan 3-4 hienoa (po.p) t-paitaa/lapsi ja ne käytetään loppuun. Ihan turha on kaapissa säilöä 20 vanhaa menkkahaukan paitaa, kun ei niitä käytetä kuitenkaan.
pyörittelemään samoja vaatteita useampaa vuotta. Moni seuraa pintamuotia lastensakin kohdalla.
Kaikki eivät ole kierrätyshenkisiä eikä rahakaan ole ongelma.
Maailmassa on monelaisia tapoja elää.