Lue keskustelun säännöt.
MIstä tietää, että nyt ei todellakaan enää jaksa?
27.03.2012 |
Töistä siis kysymys. Työssäni on ollut jo pidempään vaikeaa, ja esimieheni on asiasta tietoinen ja yrittänyt parhaansa keventääkseen työtaakkaani. Se ei vain ole riittävästi.
Lauantaina tein tänne aiheesta avauksenkin, ja lopulta avauduin aiheesta ystävälleni. Sen jälkeen padot murtuivat ja itkin ihan hysteerisesti koko illan. Tuntui ihan vaikealta hengittääkin, kun ajattelin töitä. Ystäväni mielestä minun pitäisi hakea sairaslomaa pidemmän jakson. Aloin itsekin kallistua sille kannalle, kun itkusta ei tullut loppua ja yökin sujui aika huonosti. Sunnuntaina sain kuitenkin nukuttua päivällä ja lähdin sen jälkeen töihin ja sain muutamia rästihommia tehtyä.
Maanantaina esimies itse oli sairaana, ja vaikka tajua tämän järjettömyyden, niin tunsin oloni tosi katkeraksi. Päivä ei muutenkaan mennyt nappiin, sillä iltapäivällä tuli ylimääräistä työtä, jonka selvittelyyn meni se aika, jonka olin ajatellut tehdä rästiin jääneitä töitä. Maanantai-iltana oli tosi vaikeaa olla.
Tänään jaksoin taas hammasta purren. Meni ihan ok, mutta kun en yöllä ollut saanut nukutuksi, niin en jaksanut jäädä tekemään ylitöitä. Nyt ei itketä. On vähän sellainen hassu olo. Jaksan kyllä, hammasta purren. Vai jaksanko?
Missä vaiheessa siis tulee se jaksamisen raja vastaan? Huomaako sen ja voi sitten hakea sairaslomaa vai voiko tapahtua romahdus, joka sitten onkin vakavampi? Mistä tiedän, että jaksamiseni raja on lähellä eikä kyse ole vain tavallisesta väsymyksestä ja laiskuudesta?
Kommentit (13)
Pelkään, että sanon pahasti työtovereille tai esimiehelle, vaikka vika ei ole heissä. Pelkään, että hajotan avioliittoni ja pelottelen lapseni kauas minusta. Kiukkuinen äiti ei ole kiva äiti.
Toisaalta pieni kriittinen ääni minussa jankuttaa, että kerjään vain huomiota, kun ihan kaikki työpaikallani eivät ole jaksaneet voivotella tilannetta tai kun mieheni ei ymmärrä tilannettani tarpeeksi hyvin. En halua mennä lääkäriin vinkumaan huomiota ja taputteluja päähän. Mistä tiedän, että en ole vain huomionkipeä? Koska olen sitä ainakin vähän. Olen kaikille työpaikallani jo valittanut tilanteestani. Varmaan aika sietämätönkin olen ollut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laiskuutta on se, jos tietää että joku homma pitäisi tehdä, mutta ei vain viitsi vaikka jaksaisi. Väsymystä on se, että väsyttää, mutta se menee levolla ohi.
Jos itset kotona työasioita ja menetät yöunesi, niin eihän sinulla ole kaikki kunnossa. En ymmärrä miksi lääkäriin meno on mielestäsi huomionkipeyttä. Minusta huomionkipeyttä on se, että yrität päteä ja esittää pärjäävää, vaikka voimasi ovat lopussa.
Olen itse kokenut työuupumuksen, joten usko minua: tarvitset apua.
Siitä romahduksesta usein oppii omat rajansa ja hakee sitten apua ajoissa.
Tiedät, että raja on tullut vastaan, kun susta tuntuu, ettet vaan jaksa. Yksinkertaisesti. Koko elämä meinaa kaatua työhuolien takia ja koko ajan ahdistaa, eikä pysty rentoutumaan. Nukkuminenkin on ehkä vaikeaa.
Jos haet apua ajoissa, toipuminen on nopeampaa. Jos odotat romahdukseen saakka, saatat olla todella huonossa jamassa ja joudut pidemmälle saikulle.
Toimi nyt ja hae ainakin keskusteluapua itsellesi!
Mistä sä nyt oikein nariset? Tai siis joo, sulla onomasta mielestäsi liikaa töitä ja sä et jaksa tehdä niitä.
No vastaushan on että älä sitten tee. Sulla on päivittäinen työaika, jonka ajan teet töistä JA SIT LOPETAT. Se siitä. Mikä jää tekemättä, jääköön huomiseksi. Tai jos todella olet jo uuvuttanut itsesi (rehellisesti sanottuna, tyhmyyttäsi, koska et ole pitänyt huolta itsestäsi) otat nyt sairaslomaa.
Sä olet työntekijä, jolle maksetaan palkkaa tietystä määrästä työtä. Ei sun kuulu tehdä jatkuvasti sen enempää. Jos työnantaja haluaa että teillä tehdään jatkuvasti enemmän töitä, palkatkoon lisää työvoimaa - tai maksakoon ainakin kunnolla ylitöistä. On eri asia joustaa joskus kuin jatkuvasti. On hölmöä ja tyhmää martyroida itsensä sairaaksi.
Mistä sä nyt oikein nariset? Tai siis joo, sulla onomasta mielestäsi liikaa töitä ja sä et jaksa tehdä niitä.
No vastaushan on että älä sitten tee. Sulla on päivittäinen työaika, jonka ajan teet töistä JA SIT LOPETAT. Se siitä. Mikä jää tekemättä, jääköön huomiseksi. Tai jos todella olet jo uuvuttanut itsesi (rehellisesti sanottuna, tyhmyyttäsi, koska et ole pitänyt huolta itsestäsi) otat nyt sairaslomaa.
Sä olet työntekijä, jolle maksetaan palkkaa tietystä määrästä työtä. Ei sun kuulu tehdä jatkuvasti sen enempää. Jos työnantaja haluaa että teillä tehdään jatkuvasti enemmän töitä, palkatkoon lisää työvoimaa - tai maksakoon ainakin kunnolla ylitöistä. On eri asia joustaa joskus kuin jatkuvasti. On hölmöä ja tyhmää martyroida itsensä sairaaksi.
Ne pitää saada tehdyiksi joko työajalla tai sen jälkeen. Iso osa työtäni liittyy asiakkaisiin, joita en voi itse valita. Asiakkaista taas riippuu työmääräni. Meillä kaikilla on sama määrä asiakkaita tai lähes sama määrä. Minulle nyt vain osui sellaisia hankalia tapauksia, jotka työllistävät paljon. Esimieheni tajusi tämän ja siirsi jo muutamia työasioita muille helpottaakseen tilannettani. Ei helpottanut. Selitin tämän kaiken muuten siinä lauantaisessa ketjussa.
Lyhyesti siis, töitä on paljon enkä pysty niitä itse mitenkään vähentämään, ellen tee ylitöitä. Hommani ei vain ole 8-16 työtä, vaikka se periaatteessa työaikani onkin. Jos en selviä töistäni, työkaverini joutuvat tekemään ne - omien asiakkaittensa lisäksi. Olisi siis aika tärkeää, että en kuormittaisi kollegoitani. Monet rästityöt ovat sellaisia, jotka hidastavat myös jonkun kollegani työtä, jos en saa niitä tehdyiksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se raja oli se, että aamulla ensimmäisenä oli kurkussa kuristava tunne ja vatsaan sattui, ja sama tunne oli viimeisenä illalla. Nukuin muutaman tunnin yössä ja muuten valvoin ja mietin töitä. Kotona en jaksanut mitään, olin vain kiukkuinen muille perheenjäsenille. Sitten yksin saunassa itkin oloani.
Töissä en saanut lopulta enää mitään aikaiseksi. Ajatukset olivat ihan lukossa, ja yksinkertaisetkin asiat tuntuivat mahdottomilta ratkaista. Asiakkaat lähinnä raivostuttivat, en olisi halunnut tavata ketään.
No tässä nyt muutamia esimerkkejä omasta olosta. Ehkä mulla suurimmaksi osaksi oli noi fyysiset oireet, jotka pysäytti. Kun se väsymys sattui kipeästi kropassa, niin joku järki sanoi, että ei vaan voi mennä näin.
Mutta toisen tilanteeseen on paha mennä sanomaan mitään neuvoja. Sun kannattaa varmaan käydä keskustelemassa työterveyslääkärin kanssa. Joka tapauksessa ajattelen, että mikään työ ei ole niin arvokasta, että oma vointi kannattaa uhrata sen eteen. Sitä oppia tässä vain itse kantapään kautta opiskelen.
se raja oli se, että aamulla ensimmäisenä oli kurkussa kuristava tunne ja vatsaan sattui, ja sama tunne oli viimeisenä illalla. Nukuin muutaman tunnin yössä ja muuten valvoin ja mietin töitä. Kotona en jaksanut mitään, olin vain kiukkuinen muille perheenjäsenille. Sitten yksin saunassa itkin oloani.
Töissä en saanut lopulta enää mitään aikaiseksi. Ajatukset olivat ihan lukossa, ja yksinkertaisetkin asiat tuntuivat mahdottomilta ratkaista. Asiakkaat lähinnä raivostuttivat, en olisi halunnut tavata ketään.
No tässä nyt muutamia esimerkkejä omasta olosta. Ehkä mulla suurimmaksi osaksi oli noi fyysiset oireet, jotka pysäytti. Kun se väsymys sattui kipeästi kropassa, niin joku järki sanoi, että ei vaan voi mennä näin.
Mutta toisen tilanteeseen on paha mennä sanomaan mitään neuvoja. Sun kannattaa varmaan käydä keskustelemassa työterveyslääkärin kanssa. Joka tapauksessa ajattelen, että mikään työ ei ole niin arvokasta, että oma vointi kannattaa uhrata sen eteen. Sitä oppia tässä vain itse kantapään kautta opiskelen.
Samoja oireita myös minulla, mutta ajoittain kyllä unohdan ne työasiat enkä ole ihan koko aikaa itkuinen. Osin huonoa oloa saattaa selittää se, että meidän perhe sairastui juuri äsken vatsatautiin (3/4 on oksentanut). Tämäkin tietysti osui niin väärään aikaan...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itse viime kesänä samanlaisessa tilanteessa. Välillä itkin hillittömästi, välillä pärjäilin, ja mikä erityisesti tuntui tutulta kirjoituksessasi, oli se "hassu olo". Valitanko turhasta, pitääkö vaan jaksaa, miksi tunnen näin.
En osannut ratkaista tilaani itse, joten menin lääkäriin. Mietin valmiiksi miten kuvailen tilaa ja mitä puhun. Kun nimeni sanottiin ja astuin lääkärin huoneeseen, aloin itkeä enkä saanut sanaa suustani... Meni vähän kuppi nurin. =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin itse viime kesänä samanlaisessa tilanteessa. Välillä itkin hillittömästi, välillä pärjäilin, ja mikä erityisesti tuntui tutulta kirjoituksessasi, oli se "hassu olo". Valitanko turhasta, pitääkö vaan jaksaa, miksi tunnen näin.
En osannut ratkaista tilaani itse, joten menin lääkäriin. Mietin valmiiksi miten kuvailen tilaa ja mitä puhun. Kun nimeni sanottiin ja astuin lääkärin huoneeseen, aloin itkeä enkä saanut sanaa suustani... Meni vähän kuppi nurin. =D
Alan kallistua sen puolelle, että menen lääkäriin. Ehkä he sitten osaavat asian ratkaista puolestani. Juuri se pelottaakin, että en saa sanaa suustani lääkärin luona ja että itken vaan. Olen yleensä aina kuitenkin hyvin varma ja hillitty.
Ap
vai siitä että sulla on jotain hankaluuksia myös työelämän ulkopuolella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkäri arvioi sairasloman tarpeesi. Jos ei osaa, laittaa psykiatrin tai psykologin tekemään arvion. Selvästikin arvioinnille on nyt tarve, koska pelkäät itse romahtamista.
mutta PALKALLISEN sairausloman peruste se ei ole, joskaan se ei myöskään ole irtisanomisen peruste. Mutta tosiaan burnoutista ei läheskään aina saa palkallista sairauslomaa. Täällä aina hoetaan että lääkärin todistuksella kaikki hoituu, mutta niin se ei mene. Lääkäri voi todeta työkyvyttömyyden ja työkyvyttömyysajan, mutta sairaudeksi esimerkiksi burnoutia ei välttämättä lasketa. Työnantajasi ei voi tietenkään sanoa sua irti, sen lääkärintodistus estää, mutta palkkaa sen ei ole pakko siltä ajalta maksaa.
Lääkäri arvioi sairasloman tarpeesi. Jos ei osaa, laittaa psykiatrin tai psykologin tekemään arvion. Selvästikin arvioinnille on nyt tarve, koska pelkäät itse romahtamista.