Lue keskustelun säännöt.
miksi mummous ei kiinnosta yhtään?
13.04.2012 |
Mistä voi johtua täydellinen mielenkiinnon puute lapsenlapsia kohtaan? Onko täydellinen piittaamattomuus omasta lapsenlapsista normaalia?
Oma äitini ei ole nähnyt kuin kerran sukujuhlissa ohimennen lapseni (3 lasta). Ei jaksanut tulla rstiäisiin, ei ole tullut kylään vaikka kutsuttu on, ei halua meitä sinne. Ei halua kuulla lapsista, nähdä kuvia, ei huomioi lapsia mitenkään (ei ikinä yhtäkään lahjaa, korttia, puhelua). Minulle soittaa pari kertaa vuodessa ja valittaa omia asioita. Jos kerron jotain perheestäni, niin keskeyttää heti ja alkaa puhumaan päälle omista jutuistaan.
Meillä ei ole mitään riitaa, mutta äiti on ollut aina etäinen ja kylmä. Hoidatti omat lpsensa aina mummoloissa ja pisti minut hoitoon 2kk iässä.
Mistä tälainen tunnekylmyys juontaa? Kyseessä ainoat lapsenlapset siis.
Kommentit (16)
isoäitiys on vasta parin sukupolven ajan ollut joku "juttu", siihen asti isovanhemmilla oli korkeintaan oikeus komentaa ja vaatia itselleen palveluksia jo siksikin, että aika harva näki lapsenlapsiaan. Ajatus oli, että vanhemmat huolehtivat lapsistaan ja jos isovanhempien ja lastenlasten välillä oli jotain kontaktia, niin se oli sitä, että lapsenlapsi auttoi isovanhempaa.
Nykyvanhemmat luulevat, että isovanhemmuus olisi tavoiteltava asia, mutta ei se niin mene. Isovanhemmilla on oma elämänsä, omat tuttavapiirinsä eikä välttämättä mitään mieltä roikkua lapsenlapsissa, jotka eivät kuitenkaan tulisi vanhainkotiin katsomaan. Ystävät siellä vierailevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mummo on siis jo omana äitiysaikanaan kokonut lapset pakollisena rasitteena ja hoidattanut ne muualla, eikai oikeesti tuu yllätyksenä että se haluais olla joku hössömummo lapsenlapsilleen. Se haluaa elää itelleen ja omaa elämäänsä.
minua edeltäeelle kirjoittajalle ihan miettimiseksi, juuri aiemminhan mummot niitä muksuja hoitivat -ennen kunnallista päivähoitoa, maalaistaloissa jne. Ja kuten kirjoittaja sanoi, hänetkin on siis pienenä viety mummolleen hoitoon. Nyt oma äitinsä ei kuitenkaan halua samaa palvelusta tehdä, eikä edes lapsenlapsia tavata. Minusta se on tavattoman surullista eikä ollenkaan normaalia. Joskus täällä kirjoittelee tavattoman tunnekylmiä ihmisiä ainakin vastauksista päätellen!
Ja onhan niin että niin makaa kuin petaa. Jos ei kiinnosta viis-kuuskymppisenä omat lapset pienine lapsineen niin turha olettaa että kaheksankymppisen vuoteen äärellä kovin moni heistä vierailisi. Näinhän se menee, sukupolvilla on keskinäinen avunantosopimus jo luonnostaan, koska kukaan meistä ei ole saari ja me kaikki tarvitsemme toisiamme.
lisäksi tähän liittyy mun täydellinen vähättely ja mitätöinti sekä suoranainen viha.
En haluaisi mistään hinnasta lapsiani hänen hoitoonsa tms. joten emme tapaa ollenkaan.
Olen tullut myös vauvana jätetyksi ja myöhemmin pahoinpidellyksi hänen toimestaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti.
Unohda hänet ja jatka elämääsi.Terapia on auttanut etäisyyden ottamisessa.
Ne lapset on voitu viedä mummolaan myös ihan silkasta lapsi-inhosta, että saa ite elää elämäänsä kuten äiti haluaa. Näitä näkee tänäkin päivänä. Herää ja ole realisti. Surullistahan se on, mutta jos äiti olisi kovin lapsirakas ollut niin olisi hoitanu aikanaan lapsensa itse ja mummonakin aktiivinen.
t.4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, tuo vähättely, alistaminen ja nöyryyttäminen on tuttua täälläkin, ja samoin väkivalta kasvatuksessa oli päivittäistä (joskin lievää). Äiti joskus sanoi että jokapäivåinen nipistely ja tukkapölly kuuluvat kasvatukseen!
Ei siis toivoa muutoksesta :(
minua edeltäeelle kirjoittajalle ihan miettimiseksi, juuri aiemminhan mummot niitä muksuja hoitivat -ennen kunnallista päivähoitoa, maalaistaloissa jne. Ja kuten kirjoittaja sanoi, hänetkin on siis pienenä viety mummolleen hoitoon. Nyt oma äitinsä ei kuitenkaan halua samaa palvelusta tehdä, eikä edes lapsenlapsia tavata. Minusta se on tavattoman surullista eikä ollenkaan normaalia. Joskus täällä kirjoittelee tavattoman tunnekylmiä ihmisiä ainakin vastauksista päätellen! Ja onhan niin että niin makaa kuin petaa. Jos ei kiinnosta viis-kuuskymppisenä omat lapset pienine lapsineen niin turha olettaa että kaheksankymppisen vuoteen äärellä kovin moni heistä vierailisi. Näinhän se menee, sukupolvilla on keskinäinen avunantosopimus jo luonnostaan, koska kukaan meistä ei ole saari ja me kaikki tarvitsemme toisiamme.
Nykymuotoista mummoutta on ollut vasta muutaman sukupolven verran. Sitä ennen mummot toki saattoivat katsoa lasten perään pirtissä, mutta eivät he mitään hoitajia olleet kuin poikkeustapauksessa. Yleensä mummo oli se hoidettava, jota lastenlapset auttoivat. Maailmaa kannataa katsoa hieman pitemmällä aikavälillä kuin muutama kymmenen vuotta!
Vanhainkodissa hoitajana olleena tiedän, että yksinäisimpiä siellä ovat ne naiset, jotka aikanaan ovat lastenlapsia hoitaneet ja oman elämänsä näille uhranneet. Kun mummosta ei enää ole avuksi, hänet voi unohtaa, sillä onhan sillä se hoitopaikka. Korkeintaa käy juoppo aikamieslapsenlapsi eläkepäivänä hakemassa parikymppiä rahaa. Sen sijaan vanhoinapiikoina elämänsä eläneillä tai muuten lapsettomilla käy ystäviä, sukulaisia jne. rupattelemassa, mutta nuo ihmissuhteet eivät olekaan olleet koskaan hoitosuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikki ollaan jo sen ikäisiä että lapsia pitäisi olla.
Minulla on, eikä muilta varmaan tule.Kolme, joista mummo ei kyllä piittaa enempiä, hössötä tms.
Joskus näkee, ehkä kerran vuodessa jos sitäkään.
eikäö paljon kysele mitä heille kuuluu, enemmänkin purkaa vain omaa oloaan jne minulle.
Meillä on ollut ihana mummola. Ollaan oltu lapsena hoidossa, kylässä, mökillä isovanhemmilla. Välit oli läheiset myös aikuisena. Niinpä hoidettiin syöpään sairastunut mummo loppuun asti kotona (lapset ja lapsenlapset), ei tarvinnut olla yksin sairaalassa päivääkään. Niin oli rakas mummo ja ikävä vieläkin kova. Itsellä ainakin niin ihanat muistot mummolasta että kyllä harmittais jos omilla lapsilla ei ois samaa, onneksi on. Niin ja isovanhemmat eivät ole vain hoitopaikka vaan läheiset ja tärkeät ihmiset joiden kanssa vietetään aikaa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja harmittaa ettei oma lapsi koe samaa. Tosin ehkä ymmärrän nyt miksi olin joka viiknloppu mummoloissa, äiti ei jaksanut omia lapsiaan hoitaa itse.
Emme ole läheisiä olleet koskaan, äitiä ei koskaan kiinnostanut elämåni, ei auttanut ongelmissa, ei kuunnellut huolia, ei kiinnostunut elämästäni mitenkään. Olihan merkit jo näkyvissä siis.
Ja harmittaa ettei oma lapsi koe samaa. Tosin ehkä ymmärrän nyt miksi olin joka viiknloppu mummoloissa, äiti ei jaksanut omia lapsiaan hoitaa itse.
Emme ole läheisiä olleet koskaan, äitiä ei koskaan kiinnostanut elämåni, ei auttanut ongelmissa, ei kuunnellut huolia, ei kiinnostunut elämästäni mitenkään. Olihan merkit jo näkyvissä siis.
äitiä ei ole kiinnostanut äitiys niin ei varmasti sitten mummouskaan. Onko äitisi masentunut tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
isoäitiys on vasta parin sukupolven ajan ollut joku "juttu", siihen asti isovanhemmilla oli korkeintaan oikeus komentaa ja vaatia itselleen palveluksia jo siksikin, että aika harva näki lapsenlapsiaan. Ajatus oli, että vanhemmat huolehtivat lapsistaan ja jos isovanhempien ja lastenlasten välillä oli jotain kontaktia, niin se oli sitä, että lapsenlapsi auttoi isovanhempaa.
Nykyvanhemmat luulevat, että isovanhemmuus olisi tavoiteltava asia, mutta ei se niin mene. Isovanhemmilla on oma elämänsä, omat tuttavapiirinsä eikä välttämättä mitään mieltä roikkua lapsenlapsissa, jotka eivät kuitenkaan tulisi vanhainkotiin katsomaan. Ystävät siellä vierailevat.
Parhaassa tapauksessa se on tällaista:
Minä olin isovanhempien ainut lapsenlapsi pitkään, ja he hoitivat minua paljon kun olin pieni. Varsinkin pappa oli minulle todella rakas ja läheinen.
Myöhemmin he ovat avustaneet minua paljon rahallisesti ja ovat myös lasteni elämässä mukana. He ovat ihan yhtä tärkeitä minulle kuin omat vanhemmat.
Ja nyt kun he ovat vanhoja, minä käyn siivoamassa ja teen heille ruokaa jne, että saavat asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Pappa on jo pahasti dementoitunut, mutta ainoat asiat joita muistelee ovat minun lapsuuteni ja kaikki mitä yhdessä tehtiin.
Tapaan heitä viikottain, enkä KOSKAAN aio hylätä heitä yksin vanhainkotiin.
En usko että äiti on masentnut, on ollut aina samanlainen, eli piittaamaton ja välinpitämätön. Meille ei ksaan kait syntynyt mitään kiintymyssuhdetta kun menin kokopäivähoitoon 2kk iässä ja jo pari viikkoa synnytyksen jälkeen äiti laittoi minut mummolaan kun ei "kestänyt itkuista vauvaa". Äiile on aina isä (puoliso) ollut tärkein ja kävivät mota kerta viikssa jossain kahden (mummot hoiti) ja monta kertaa vuodessa etelänlomilla (mummot hoiti). Eli jo vuoden ikäisenä olin ollut useita viikkoja erossa vanhemmistani, ei heitä kiinnostanut kokeeko lapsi ikävää tai pelkoa pitkistä erossaoloista. Nyt äiti siis elää isän kanssa sanojensa mukaan "vain itselleen". Omasta mielesräni hän on tehnyt niin aina: )
Äiti ei ole lapsiani siis oikein koskaan nähnyt, eikä ikinä kertaakan leikkinyt, hoitanut tai ottanut syliin.
En kyllä tiedä mitä teen kun äitini vanhenee (nyt on vasta 58), ei huvita alkaa hoitamaan äitiä kun ei hänkään ole inua ikinä auttanut, ei edes lapsena. Välillä ihmettelen miten olen ylipäätään elossa, sitä luokkaa piittamattomuus oli lapsenakin.
Se on varmaankin tehtävä surutyö siitä että äiti on "kuollut". Olinpa naiivi kun luulin että edes astenlasten takia häntä kiinnostaisi.
Ps. Itse olen kiinnostuneempi tuntemattomienkin lapsista tai vaikka naapuien elämästä kuin äitini minusta. Joten ei tuo käytös ihan tervettä taida olla: )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä omasta lapsesta pitäisi välittää ja olla kiinnostunut!
Itselläni oli kaksi ihanaa mummolaa ja omat vanhempani/mieheni vanhemmat ovat myös olleet erittäin läheisiä ja rakastavia isovanhempia omille lapsilleni sekä sisarustemme lapsille. Myös oman mummoni äiti oli isälleni tärkeä mummo. En osaa sanoa, mistä ap:n äidin kylmyys johtuu, jos ei suvussa ole ns. perintönä kulkenut. Jos hän on sisältäpäin jotenkin rikkonainen tunnepuoleltaan? Toivottavasti ap:n miehen vanhemmat pystyvät tarjoamaan lapsille positiviisia isovanhempi-kokemuksia?
Eikä mummoksikaan. Ennen tehtiin lapset
Haluttiin tai ei!