Onko tää jotain peliä vaiko mitä, ei ymmärrä ei! mieheen liittyvää...
menin vuosi sitten mukaan aktiiviseen keilausporukkaan. siel eräs mies alkoi alun moikkailun jälkeen tulla tiuhaan juttelemaan, heti kärkeen kertoi että on lapseton sinkku ja viettää aikaansa näin. eli kerroin mäkin sitten olevani 10-vuotiaan poitsun yh ja vasta päässyt "oman elämän" makuun jne. No siis tiedämme molempien tilanteen.
Syksyllä näimme aina vaan useemmin ja joka kerta se mies tuli samaan sakkiin kuin mä. Jossakin vaiheessa kertoi jostakin likasta, jonka kanssa koetti tapailla mut tyyliin "ei siitä taida tulla mitään".
Ja yhä edelleen me nähdään sen 2 kert viikossa tuolla keilaamassa, yhä enemmän ollaan kerrottu elämistämme jne mutta siihen se sitten jääkin. mies ei koskaan ilmaise haluaan nähdä hallin ulkopuolella, ei pyydä numeroa, ei mitään. Sen likasta kertomansa jälkeen oon itte ollut pidättyväinen ja varonut etten vaan vaikuta tyrkylle (näin yh:na sitä nyt varoo tietty muutenkin ettei saa mitään mainetta,....).
Kaipa me sit vaan jatketaan kavereina tuolla hallilla vai mille tää kuullostaa?? mies juttelee kyllä muillekin, mut ei esim. muille naisille yhtään samaan tapaan kuin mulle eikä anna niille neuvoja keilaamisessa tms. eli vaan silleen rupattelee. Mua se ohjaa ihan kädestä pitäen :) :)
-äippä 33 v.
Kommentit (10)
Tykkää susta ja seurastasi, mutta se taitaakin olla sitten jo siinä.
itte kun oon hyvinkin mieltynyt tähän mieheen, voisin jopa haluta seurustella hänen kanssaan...
harmittaa, että ne miehet joista itte kiinnostuu, eivät kiinnostu musta ja sitten on liuta kaikenmaailmaan "ihailijoita", jotka evvk. Mut elämä on :(
-ap
että keilaa oman pallonsa sun pömpeliin.
mutta on liian ujo tekemään seuraavaa siirtoa.
Plus se että sulla on lapsi, varmaan mietityttää häntä. Mutta ei se loppupeleissä ole este.
Se on vaan että kun sulla on se lapsi niin se ajattelee varmaan jotenkuten näin :"hmmh,kiinnostava nainen,haluaisin ehkä jotain muuta mutta en uskalla pyytää ulos,voi kun se tekisi aloitteen..mutta en kuitenkaan ole varma..millaistahan elämä isäpuolena on?"
että keilaa oman pallonsa sun pömpeliin.
-ap
mutta on liian ujo tekemään seuraavaa siirtoa.
Plus se että sulla on lapsi, varmaan mietityttää häntä. Mutta ei se loppupeleissä ole este.Se on vaan että kun sulla on se lapsi niin se ajattelee varmaan jotenkuten näin :"hmmh,kiinnostava nainen,haluaisin ehkä jotain muuta mutta en uskalla pyytää ulos,voi kun se tekisi aloitteen..mutta en kuitenkaan ole varma..millaistahan elämä isäpuolena on?"

mielestä tää taas vaikuttaa siltä että naiset tulkitsee omiaan omien halujensa ohjaamana. Toisaalta eihän kukaan muu kun se mies itse tiedä miten on. Sinuna kysyisin haluisko se lähteä ulos, jos ei niin sit ok ootte vaan kavereita. :)

siis jos se ei olekaan romanttisessa mielessä musta kiinnostunut. ihan ihanaa vaan haaveilla ja ajatella sitä kaveria, ekaa kertaa eron jälkeen voisin kuvitella olevani miehen kanssa :)
-ap
Missä asut? Onko sillä miehellä pisamia ja punainen tukka?
Jos on, saat sen. Se on kauhean tylsä, mutta herttainen. Puhuu aina keilaamisesta ;-)
mutta on liian ujo tekemään seuraavaa siirtoa.
Plus se että sulla on lapsi, varmaan mietityttää häntä. Mutta ei se loppupeleissä ole este.Se on vaan että kun sulla on se lapsi niin se ajattelee varmaan jotenkuten näin :"hmmh,kiinnostava nainen,haluaisin ehkä jotain muuta mutta en uskalla pyytää ulos,voi kun se tekisi aloitteen..mutta en kuitenkaan ole varma..millaistahan elämä isäpuolena on?"
mielestä tää taas vaikuttaa siltä että naiset tulkitsee omiaan omien halujensa ohjaamana. Toisaalta eihän kukaan muu kun se mies itse tiedä miten on. Sinuna kysyisin haluisko se lähteä ulos, jos ei niin sit ok ootte vaan kavereita. :)
siis jos se ei olekaan romanttisessa mielessä musta kiinnostunut. ihan ihanaa vaan haaveilla ja ajatella sitä kaveria, ekaa kertaa eron jälkeen voisin kuvitella olevani miehen kanssa :)
-ap
jos susta tuntuu ihan hyvältä noinki eli se ihastus ei ole semmonen pakahduttava niin ite varmaan antaisin olla ja nauttisin mukavan miehen seurasta ja jos jotain tapahtuu niin sitte tapahtuu. Olethan kuitenki varautunut siihen että mies jossain vaiheessa alkaa kertoa uudesta tyttöystävästä, ei siis kannata liikaa fantasioida ettet huomaamattasi ala rakentelemaan mitään parisuhdetta tms. edes siellä päässäs. :)