Nyt mä vasta hoksasin miksi luonto on tehny murrosikäisistä

niin hemmetin hankalia! Ei ole sydän niin verellä, kun muuttavat pois. Alkaa jo siihen malliin kypsyttää tuo haahuilu ja ryminä, että mielellään tukisin vähän kauempaa. Ja huushollissa ei hetken rauhaa. Jos eivät mulle mesoa, niin toisilleen. Tuota ovien paiskomistakaan ei oikein jaksais. Kaikki on koko ajan "ihan perseestä" ja mikään "ei vois vähempää kiinnostaa". No, ruualla hiljenevät ja jääkaapin ovi käykin koko ajan. Aamulla hain 3litraa maitoa ja eipä jääny mulle iltakahviin. Hajuvedet ja dödöt lemuaa niin, ettei henki kulje.. Ja talo täynnä vessoja, mutta ikinä ei jonottamatta paskalle pääse. Viikonloput rentoudun puhelinta vahtien, että pitääkö joku känniääliö hakea kotio oksentamaan. On nuo sellaisia kultamulkkusia! (jokin aika sitten tappelivat, kuka mut ottaa riesakseen kun vanhenen ja kerrankin olivat samaa mieltä "ei sitä nyt mihinkään laitokseenkaan laiteta" Todennäköisesti päädyn tyttärelle. Sitä ennen kuitenkin hoidan pojan tulevat lapset. Olen kuulema niin mainio mutsi, et "ihan varmana ollaan sit aina tääl safkaamas ja muutenki". Jep, jep.