Lue keskustelun säännöt.
Mä olen niin katellinen ihmisille, joilla on kivat sisarukset.
21.11.2011 |
Mulla ja mun siskolla on ihan hyvät välit, mutta ei tavata usein eikä soitella kuin pakon edessä nykyään. Ollaan ristikkäin toistemme vanhimpien lasten kummeja ja mä olen aina muistanut toivotuilla lahjoilla kummityttöäni jouluna sekä synttäreinä. Siskolleni olen ostanut synttärilahjat ja leiponut montaa sorttia hänen synttäreilleen pyynnöstä ja tietysti ilmaiseksi. Vastavuoroisuutta ei ole. Hän ei ole 10 vuoteen ostanut mulle mitään tai huomioinut kummilastaan mitenkään. Meidän vanhemmatkin ovat sitä mieltä, että mun velvollisuus on tehdä kaikkea siskoni puolesta, koska hän on työtön jne.
Nyt päätin etten enää viitsi nähdä vaivaa.
Mä haluaisin yökyläillä siskoni kanssa vuorotellen, järjestellä kivoja illanistujaisia, soitella siskolleni ihan muuten vain, kertoa murheistä ja iloista tai vain olla, mutta ei se onnistu. Toivottavasti omista lapsistani ei tule tuollaisia aikuisina, vaan heillä on keskenään lämpöiset välit.
Kommentit (6)
Sinun kirjoituksestasi on se ilo, että sait ainakin minut ajattelemaan syvällä kiitollisuudella omaa veljeäni ja siskoani, aion soittaa myös veljelle tänään, että tietäisi minun välittävän.
Täydellistä ei ol eidylli meilläkään. 1 veli on vinksahtamssa päästään niin pahasti, että äiti ensimmäisenä vääntelee käsiään ahdistuneena ja me muut emme jaksa kuin tuntea toivotonta turhautumista ja pelkoa. Tulee suoraan sanottuna mieleen yhdenlainen Breivik. Kenen puoleen edes kääntyä, kun mies ihailee sotapukuja, leikkii toimintakyvyttömäksi tehdyillä aseilla, hakeutuu politiikkaan, sotkeutuu ääriaateisiin... huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikilla on omat ongelmansa eikä he kukaan ole täydellsisiä, kuten en minäkään, mutta kaikilla on aikaa ja jaksamista kuunnella toisiaan. Läheisin mulle on kuitenkin nuorin isoveli, vaikka moni vois luulla, että sisko.
T: Kaksi veljeä ja yksi sisko :)
sisko tai veli. Itse olen ainokainen ja tunnen itseni yksinäiseksi vaikka kavereita onkin...
haluaisin sisarellisen yhteyden..
Isäni ja siskoni ovat samanlaisia, äänekkäitä äkkipikaisia päällepäsmäreita. Siskon näen kerran vuodessa joulupäivän lounaalla vanhempieni luona ja ehkä jonkun sukujuhlan yhteydessä. Onneksi äitini ihana ja hänen kanssa tulee juteltua kaikesta.
Voisinpa melkein sanoa, että heistä on ollut enemmän surua kuin iloa.
Kaikista hirveintä on, että näen yhdestä heistä painajaisia, niin kamalia asioita on minulle tehnyt.
Olen antanut anteeksi, mutta enpä pysty unohtamaan. Ei se aina ole onni, että on sisaruksia.
Voi kun olisit mun siskoni :(