Ihmettelen, kuinka ihmiset ärsyyntyvät niin helposti toisista ihmisistä

Olen alkanut miettimään, olenko jotenkin "omituinen/erilainen", kun mua ei ärsytä toiset ihmiset, vaikka nämä ihmiset ärsyttäisivät useita/lähes kaikkia muita.



Esim. työpaikalla meillä on uus porukka, ja meidän tulisi tehdä puolisen vuotta yhteistyötä eräässä projektissa. Nyt tämä on muutaman kuukauden aikana mennyt siihen, että suurin osa porukasta ei kestä paria tyyppiä laisinkaan, koska nämä ovat liian jyrkkiä tai sanomassa aina vastaan joistakin asioista.



Kyllä mäkin siis olen huomannut tämän piirteen heissä, mutta jotenkin se ei silti ärsytä mua ollenkaan. En mä tiedä mitä mä ajattelen, lähinnä jotain sellasta että no he nyt vaan ovat sellaisia persoonia. Eikä heidän pillin mukaansa silti tarvitse hypätä. Mutta ei mua siltikään ärsytä heidän tapansa. Joskus mua ihan oikeasti hyväntahtoisesti vaan naurattaa (itsekseni) heidän persoonallisuutensa, mutta ei siis mitenkään niin, että halveksien tai ilkeyttäni naureskelisin.



Monien muiden ihmisten olen huomannut purkavan mieltänsä joistain tietyistä ihmisistä, kuinka eivät kestä sitä tai tätä tai joidenkin tietty tapa olla/puhua/sanoa/tehdä on sellaista, joka saa heidät kiehumaan.



Ei mulla oo mitään tällaista, PAITSI ihan lähimmissä ihmisissä, esim. oman miehen tekemiset/tekemättömyydet saattaa kyllä rasittaa ja suututtaa, mutta ei perheen ulkopuolisten ihmisten tekemiset tms.



Ehkä mä jotenkin luonnostaan osaan pitää jonkinlaista etäisyyttä (ajatuksen tasolla) tai jotain?



Vai mistähän tää johtuu?