MIKSI jotkut roikkuvat puolinaisessa seurustelusuhteessa jopa 15 vuotta, eivät vakiinnut

suuntaan pitäisi liikahtaa? Painua papin pakeille vai?



Kuule ap, kaikki ei sellaista halua.



Seurustelevat aikuiset voivat jopa olla onnellisempia kuin naimisissa olevat tai yhdessä asuvat?



T. 7 vuotta SEURUSTELLUT nainen, joka ei todellakaan elä puolinaisessa, vaan hyvin täydessä suhteessa.

Minulla on tuttavapariskunta, joilla on omat asunnot, vaikka myös lapsi. Osan viikkoa asuvat yhdessä toisen luona, joskus toisen ( asuvat lähekkäin) ja osan aikaa molemmat asuu omissaan. Lapsi vaikuttaa ihan tyytyväiseltä, ei ongelmia. Työkaverini on seurustellut vuosia, molemmat on jo nyt yli 60v. Asuvat erillään, mutta viettävät vapaa-aikansa yhdessä. Sopii heille, ainakin tässä elämänvaiheessa. Ovat ihan sitoutuneita toisiinsa.

Minulla on erinomaisen syvä, rakastava ja läheinen suhde. Emme asu yhdessä ja siinä taitaa olla syy että viiden vuoden yhdessäolon jälkeenkin rakastamme toisiamme päivä päivältä enemmän, rakastelu on aina päätähuimaava kokemus ja ei ole ikinä tarvinnut riidellä. Yhdessäolomme on aina juhlaa, arjessakin.

mullekin selvisi, ettei yhdessä asumisesta miesystävän kanssa tule mitään, (omat oudot tapansa kummallakin) jo parissa vuodessa. Ja ettei se maksaisi asumiskuluista puolia, joten en mä ota sitä siivelle.

Mutta mä tiedän, etten löytäisi ketään muutakaan, jonka kanssa voisin asua yhdessä, ja joka vaikkapa auttaisi, jos mulla aivan kauhea hätä on, esim. auton korjaamisessa, joten jatketaan nyt tätä tapailua sitten hamaan loppuun asti.

Mies kyllä menis heti naimisiin, mutta minä en halua.

Miehellä on lapset ja koti 220 kilsan päässä ja minulla lapset täällä. Molemmilla on omat elämät ja omat lapset. Rakastamme toisiamme valtavasti ja koska emme nyhnää koko ajan kylki kyljessä, tapaamisemme on mieletöntä ilotulitusta.



Olemme miettineet, että elämme näin, kunnes lapset ovat isompia ja onnellisempi emme voisi olla.



Kukin tyylillään ja on monta tapaa olla onnellinen.



Toiset vaan kaipaavat enemmän tilaa ympärilleen ja ovat itsenäisempiä, toiset tarvitsevat papin aamenen ja symbioosin ollakseen onnellisia.

tiedä onko tää tyyppi se oikea. Kymmenen vuotta ja kaks lasta, mutta vielä mietityttää.

Että seurustelu ja yhdessä asuminen on eri asioita?



Parisuhde on sitoutuminen.

Kyllä minä tiedän monta paria, jotka asuvat saman katon alla, mutta käytännössä viettävät suurimman osan ajasta erillään. Mies nyhjää vaikkapa autotallissa tai tietokoneen parissa ja vaimo tekee ihan jotain muuta.

Moni eri asunnoissa asuva pari taas omistautuu täysillä toisilleen kun ovat yhdessä.

En nyt osaa sano kumpi olisi parempi vaihtoehto.