Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mummo haluaisi 1v vauvan yökylään useammaksi päiväksi

Vierailija
15.07.2011 |

Meillä anoppi on toivonut, että antaisimme vuoden ikäisen vauvamme anoppilaan, matkaa 3 tuntia autolla suuntaansa, hoitoon.

Minä en ole ollut ihan intona, mielestäni vauva ei ole vielä valmis jäämään yksin vieraaseen paikkaan, missä olemme vauvan kanssa käyneet nyt vuoden aikana kaksi kertaa. Anoppi on kyllä käynyt täällä meillä noin 1-2 kertaa kuukaudessa, mutta ei ole viime aikoina halunnut jäädä hoitamaan lasta, mutta on sanonut, että voi hoitaa, jos tuomme lapsen hänelle sinne maakuntaan. Anopilla ja appiukolla on täällä pk-seudulla kaupunkiasunto, mutta eivät juuri vietä täällä aikaansa, käyvät vain sen 1-2 kertaa kuukaudessa ja pysähtyvät tässä meillä silloin noin 1-2 tunniksi kerrallaan.

Miten siis suhtautua anopin toiveeseen? Ovat kuulema vieneet aikoinaan oman ainokaisen lapsensa mummolaan hoidettavaksi viikoiksi heti vuoden ikäisestä asti, mutta minusta sellainen tuntuu kyllä liian pitkältä ajalta.

Jos mummola olisi lähempänä ja mummo hoitaisi lasta säännöllisesti esimerkiksi kerran viikossa viettäisi lapsen kanssa aikaa, voisin harkita toiveen toteuttamista, mutta tällaista diiliä en kyllä ole valmis tekemään.

Minusta lapsi voisi olla valmis useamman yön mummola-reissuun yksinään sitten, kun menee kouluun. Itse olen ollut mummolassa eskari-ikäisenä ja silloin koin pärjääväni.

Olen vauvan kanssa tällä hetkellä hoitovapaalla ja olen kyllä toivonut joskus vähän hoitoapua, että pääsisin arkipäivänä joskus keskellä päivää esimerkiksi kampaajalle tai kauppaan (viimeksi yritin saada hoitoapua, kun minun oli mentävä gynekologille). Mieheni on päivät töissä ja vaikka yrittääkin tulla mahdollisimman ajoissa, kello 17 aikaan, ei kaikkien asioiden hoitaminen sen jälkeen enää onnistu.



Omat vanhempani ovat molemmat kuolleet, joten anoppi ja appiukko ovat lapsen ainoat isovanhemmat. Oma mummoni eli lapsen isomummo on elossa, mutta hänellä on ikää 82 vee, joten hän ei enää juuri ole avuksi -- ennemminkin hän tarvitsisi apua.



Mitä tekisitte tilanteessani?

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että edes harkitset asiaa. Perehdy vaikka kirjallisuuteen ja kiintymyssuhteeseen. 1 yö per ikävuosi on hyvä sääntö. Poikkeustapaukset kuten vakava sairastuminen tms. sitten erikseen.

Vierailija
2/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että edes harkitset asiaa. Perehdy vaikka kirjallisuuteen ja kiintymyssuhteeseen. 1 yö per ikävuosi on hyvä sääntö. Poikkeustapaukset kuten vakava sairastuminen tms. sitten erikseen.


ihmiset tekee kummallisia asioita...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

En antaisi tuonne "hoitoon".. miksi edes haluavat, tulee mieleen, jos eivät ole valmiitä muuttamaan toimintaansa lapsen tullessa kylään?? Ja todella, viikko pari on liian pitkä aika, parisen yötä ehkä ok joskus pari-kolme-vuotiaana tutussa paikassa.

Jatkakaa neuvotteluja ja perusteluita, sillä onhan isovanhemmat tietty rikkaus lapselle ja koko perheellekin, mutta ihan nyt noin ehdottomia eivät hoitajat voi olla. Lapsi on edelleen teidän vaikka olisi muualla hoidossa.

t. aiempi kirjoittaja jonka 1v oli yön "harjoitushoidossa" mummolassa lähellä

Anoppi ei halua lasta sotkemaan heidän asuntoaan kaupungissa. Heillä on täällä vain hyvin pieni "luukku".

Mutta maakuntaan hän haluaisi lapsen, missä hoitaminen tapahtuisi hänen ehdoillaan ja anoppilan aikataulujen mukaan.

Kun olemme käyneet lapsen kanssa anoppilassa, vaikeuksia on tullut siitä, että appiukko tykkä katsoa telkkaria kovaäänisesti yli puolenyön, kun taas meillä on ollut tapana laittaa lapsi nukkumaan iltayhdeksältä. Vierashuone sijaitsee telkkarihuoneen vieressä ja siellä nukkuminen on aika haastavaa, kun rulo-oven takaa vilkkuu telkkarin valot ja kuuluu sota-elokuvien ammuntaa...

Mieheni on yrittänyt selittää vanhemmilleen, että lapsen kanssa pitäisi päästä nukkumaan hiukan aikaisemmin, mutta anoppilan vastaus on ollut, että heidän kodissaan heidän säännöillään...

Tää tilitys karkasi nyt vähän käsistä...

tilittää,

Ap

Vierailija
4/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mielestäni kieltävän vastauksen voi antaa jo sillä perusteella, että kyse on isovanhempien halusta. Siis ei tietenkään siksi, että tehtäisiin kiusaa isovanhemmille vaan siksi, että mielestäni lapsi viedään hoitoon tarpeen takia, ei aikuisen haluamisen takia. On tietysti mukavaa, että isovanhemmat tahtovat olla mukana lapsen elämässä, mutta lapsen elämään voi olla osallisena muullakin tavoin kuin isovanhempien ehdottamalla tavalla.



Muutenkin kuulostaa hieman omituiselta, että ei oteta huomioon lapsen päivärytmejä ja nukkumaanmeno aikoja...



Toivottavasti tilanne ratkeaa hyvin ja fiksusti.

Vierailija
5/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kuullosta hyvältä, taidat tietää sen jo itsekin. Luota siihen omaan vaistoosi, sinä tiedät ja tunnet vauvasi. Anopit voivat olla aika haluaviakin, mutta ihan ystävällisesti voit kiittää tarjouksesta ja todeta vaikka, että sinä et ole vielä valmis eroamaan lapsestasi niin pitkäksi aikaa kun asuvat vieläniin kaukanakin, mutta asia on toinen sitten kun lapsi on vanhempi. Ei kannata tässä asiassa tehdä anopin mieliksi vaan siten kuten omassa sydämessäsi tunnet. On eri asia hoitaa lasta päivisin muutama tunti kuin ottaa sitten kerralla hoitoon 24 h. Eihän se lapsikaan noin pienenä vielä ymmärrä missä hän on ja mihin jäi isi ja äiti ja pääseekö sieltä enää ikinä kotiin...

Vierailija
6/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

varsinkaan noin pienen kanssa. Mummo varmaan kovasti haluaisi viettää lapsen kanssa aikaa ja pidempäänkin, mutta kyllä se pitää mennä lapsen ehdoilla. Varsinkin kun mummo on lapselle käytännössä ihan vieras. Aikanaa itse sanoin anopille ei kun ehdotteli 1½v. yökyläilyä 150km päähän. Lapsi oli tuolloin vielä kovasti mun perään ja tiesin ettei hommasta tulisi mitään. Apen tuntien tuo ei edes olis lasta tuonut kotiin (vaikka niin sanoikin tekevänsä) jos lapsi olis vaan itkenyt. Onneks mun mies sanoi myös ei, jo ennen kuin minä ehdin sanoa mitään :) Lapsi aloitti sitten yökyläilyt n.3v ja meni oikein hyvin. Luota omaan vaistoosi, jos se sanoo ettei homma pelaa niin silloin se on ei. Jos anoppi siitä hermostuu niin sitten hermostuu, ei voi mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jo ihan perustellusti että miksi ei. Pitäisin siitä kiinni. Yksi yö per ikävuosi TUTUN hoitajan kanssa, tuo ei kuulosta siltä.

Vierailija
8/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei voi asiallisesti kommentoida...?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

pitäen ja se oli huisin hauskaa! 4 vuotiaasta asti on ihan mahtavia muistoja! Sitä nuorempaa aikaa en muista.

Vierailija
10/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

en todellakaan jättäisi 1 vuotiasta yökylään edes yhdeksi yöksi sellaisille ihmisille jotka ei ole lapsille tuttuja.

Kannattaa aloittaa niin, että anoppi hoitaa muksua ensin vaikka tunnin kerrallaan.

Lapsesta tuntuu ihan kamalalta jäädä vieraaseen paikkaan, melkein vieraiden ihmisten kanssa ilman äitiä tai isää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

pitäen ja se oli huisin hauskaa! 4 vuotiaasta asti on ihan mahtavia muistoja! Sitä nuorempaa aikaa en muista.

Vierailija
12/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

pitäen ja se oli huisin hauskaa! 4 vuotiaasta asti on ihan mahtavia muistoja! Sitä nuorempaa aikaa en muista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

no mä en antaisi ellei olisi joku erityinen tarve, työmatka, sairaalareissu tms. Liian pitkä aika.



Meillä on ekat yökyläilyt olleet vasta sitten kun lapset ovat itse hoksanneet pyytää.

Vierailija
14/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli näitkö mummoa muuten kuin silloin, kun sinut vietiin mummolaan hoitoon?

pitäen ja se oli huisin hauskaa! 4 vuotiaasta asti on ihan mahtavia muistoja! Sitä nuorempaa aikaa en muista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

anoppi on lapselle ihan vieras ihminen. ei se lapsi muista jotain tunnin vierailuja silloin tällöin.

Meillä muksut on olleet yökylässä ekan kerran 4kk ikäisinä ja sitten n. kerra kuussa. Mutta meillä mummo on nähnyt lapsia vähintään pari kertaa viikossa ja hoitanut ensin muutaman tunnin ajan vauvoja ennekun on yöksi ottanut.

Vierailija
16/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli näitkö mummoa muuten kuin silloin, kun sinut vietiin mummolaan hoitoon?

pitäen ja se oli huisin hauskaa! 4 vuotiaasta asti on ihan mahtavia muistoja! Sitä nuorempaa aikaa en muista.

töissä. Vaari hoiti minua päivät; oli eläkkeellä (sotainvalidi), kranaatin sirpaleita päässä.

Ihan parhaita muistoja elämässäni!

Vierailija
17/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdestä yöstä kyse ja harjoiteltiin niin että olimme oikeasti vaan kotona (asumme siis lähekkäin). Hyvin meni, poika nukkui hyvin ja oli ollut tyytyväinen, mutta mulla oli ihan korventava ikävä itselläni ;D on ollut nyt muutaman kerran hoidossa sitten yötä, mutta aina maksimissaan sen yhden yön. En olisi valmis antamaan lasta noin pienenä pidemmäksi aikaa hoitoon ja minulle itselleni olisi ongelma se, että hoitaja ei olisi harjoitellut lapsen kanssa olemista ennen yökylään luovuttamista. Haluan kuitenkin, että lasta hoidetaan niillä samoilla rutiineilla myös kyläpaikassa (tietyt nukkuma-ajat jne.).



Toisaalta olen kyllä eri mieltä siitä että lapsi voisi vasta kouluiässä (??) olla jossain yötä, kyllä yleistä on että pienemmät jo yökyläilevät vaikkapa serkkuineen mummolassa. Juuri äidilläni oli hoidossa serkukset, joista nuorin 3v ja vanhin 6v, ovat olleet nuorempinakin ja ovat aina tykänneet olostaan.



Yrittäisin varmaan teidän tapauksessanne saa mummoa teille vielä vähän harjoittelemaan lapsen kanssaa olemista ja sitten tekisin miehen kanssa matkan sinne "maakuntaan" (heh) ja antaisin mummon hoitaa lasta omassa ympäristössään niin että olisin itse siinä lähellä kuitenkin.

Vierailija
18/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anoppi ei halua lasta sotkemaan heidän asuntoaan kaupungissa. Heillä on täällä vain hyvin pieni "luukku".

Mutta maakuntaan hän haluaisi lapsen, missä hoitaminen tapahtuisi hänen ehdoillaan ja anoppilan aikataulujen mukaan.

Kun olemme käyneet lapsen kanssa anoppilassa, vaikeuksia on tullut siitä, että appiukko tykkä katsoa telkkaria kovaäänisesti yli puolenyön, kun taas meillä on ollut tapana laittaa lapsi nukkumaan iltayhdeksältä. Vierashuone sijaitsee telkkarihuoneen vieressä ja siellä nukkuminen on aika haastavaa, kun rulo-oven takaa vilkkuu telkkarin valot ja kuuluu sota-elokuvien ammuntaa...

Mieheni on yrittänyt selittää vanhemmilleen, että lapsen kanssa pitäisi päästä nukkumaan hiukan aikaisemmin, mutta anoppilan vastaus on ollut, että heidän kodissaan heidän säännöillään...

Tää tilitys karkasi nyt vähän käsistä...

tilittää,

Ap

Vierailija
19/19 |
15.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

en antaisi alle eskari-ikäisenä olla vielä viikkoa tai kahta mummolassa, vaikka mummo niin haluaisikin. Varsinkaan, kun mummo ei vietä säännöllisesti aikaa lapsen kanssa ja lapsi on ainokainen. Jos olisi sisarus, olisi sisaruksista tukea toisilleen jännässä tilanteessa, mutta ainoa lapsi on mielestäni vieraassa paikassa liian yksin.

lisää Ap

Yhdestä yöstä kyse ja harjoiteltiin niin että olimme oikeasti vaan kotona (asumme siis lähekkäin). Hyvin meni, poika nukkui hyvin ja oli ollut tyytyväinen, mutta mulla oli ihan korventava ikävä itselläni ;D on ollut nyt muutaman kerran hoidossa sitten yötä, mutta aina maksimissaan sen yhden yön. En olisi valmis antamaan lasta noin pienenä pidemmäksi aikaa hoitoon ja minulle itselleni olisi ongelma se, että hoitaja ei olisi harjoitellut lapsen kanssa olemista ennen yökylään luovuttamista. Haluan kuitenkin, että lasta hoidetaan niillä samoilla rutiineilla myös kyläpaikassa (tietyt nukkuma-ajat jne.). Toisaalta olen kyllä eri mieltä siitä että lapsi voisi vasta kouluiässä (??) olla jossain yötä, kyllä yleistä on että pienemmät jo yökyläilevät vaikkapa serkkuineen mummolassa. Juuri äidilläni oli hoidossa serkukset, joista nuorin 3v ja vanhin 6v, ovat olleet nuorempinakin ja ovat aina tykänneet olostaan. Yrittäisin varmaan teidän tapauksessanne saa mummoa teille vielä vähän harjoittelemaan lapsen kanssaa olemista ja sitten tekisin miehen kanssa matkan sinne "maakuntaan" (heh) ja antaisin mummon hoitaa lasta omassa ympäristössään niin että olisin itse siinä lähellä kuitenkin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi kaksi