Millä tavalla parisuhteessa perheellinen ihminen

Kutsutko tuollaista suhdetta perheeksi? Minusta tuo vaikuttaa enemmänkin joltain kotileikki-yhtiöltä...

Valitettavasti en osaa antaa oikotietä onneen, mutta vakavan keskustelun paikka teillä kyllä on !

Ero ei ole nyt lähellä millään tavalla, mutta koitan vain miettiä asioita sitä kautta, että miten kävisi jos se ero tulisi, mitä kummallekin jäisi ja vastaako se sitä panosta perheeseen.



Talon kustannukset voisi jakaa myös sillä tavalla, että ottaisin itse lainaa puolet miehen alunperin ottamasta lainasta ja ostaisin sillä puolet talosta. Sen jälkeen lyhentäisin omaa lainaani ja mies lyhentäisi mitä sitten onkin jäljellä omastaan, aika paljon kuitenkin.



Mutta talon todellinen arvo tällä hetkellä on suurempi kuin se alunperin taloa varten otettu laina. Olen kuitenkin ollut tässä projektissa mukana alusta asti ainakin henkisesti, onko silti väärin ostaa talosta puolet alihintaan? Mielestäni minullakin on osuutta asiaan, että talo on mitä on ja se on saatu (tai mies on saanut) ehkä vähän tavallista edullisemmin. Vai pitäisikö minun maksaa miehelle jo tässä vaiheessa (muutama vuosi rakentamisesta) talon arvon nousua? Jos joskus myisimme talon vielä korkeampaan hintaan, molemmat saisivat puolet talon myyntihinnasta, mutta miehen voitto olisi suurempi. Onhan hänkin kuitenkin rahansa laittanut likoon ennen minua.

Silloin et luuhaisi miehen nurkissa kuin vieras. Kuulostaa kyllä aika oudolta tuo teidän kuvio.

Ihan hyviä pointteja tuossa oli (ainakin asunnon omistajuus kannattaa puolittaa, jotta erotilanteessa kumpikaan ei jää tyhjän päälle).



Mutta jos aidosti tasapuolisen suhteen haluaa, ei kannata muuttaa saman katon alle. Silloin molemmat hoitavat omat menonsa. Yhdessä asuessa se on hankalampaa, koska harvoin molemmilla on samansuuruinen palkka.

Kutsutko tuollaista suhdetta perheeksi? Minusta tuo vaikuttaa enemmänkin joltain kotileikki-yhtiöltä...

Valitettavasti en osaa antaa oikotietä onneen, mutta vakavan keskustelun paikka teillä kyllä on !

Sinustako on outoa, että jos perheessä molemmat tienaa suurin piirtein yhtä paljon, niin miten kulut jaetaan? Meillä on siis ollut se tilanne, että minä olen kotona ja hoidan kodin, mies tehnyt töitä ja maksanut kaikki. Mutta eihän se ole mikään hyvä systeemi pitkän päälle. Joissakin perheissä on käsittääkseni tehty niin, että mies maksaa vaimolleen palkkaa lasten kanssa kotona olemisesta, jolloin vaimolla on omat tulonsa ja eläkemaksut yms. kunnossa.

Minulle olisi siis ihan ok, että menot jaetaan tyyliin "sinä hoidat nämä, niin minä maksan nämä", esimerkiksi vaikka lasten vaatteet vs. ruokaostokset, vaikka ne vakuutuksetkin, ei siinä mitään koska nämä on asioita joissa meidän on helppo olla samaa mieltä. Ei välttämättä kaikkea tarvitse viivottimella vetää fifty-fifty. Mutta on asioita joissa se tasajako on selkein, eikö? Koitan tässä miettiä mistä asioista nyt voisi keskustella.

Parisuhteessa ei vain kaikkea voi jakaa puoliksi viivan tarkasti. Ja se viivan tarkasti jakaminen taas ei ole parisuhdetta.



Oletko ottanut huomioon, että mies syö enemmän kuin sinä? Kuka maksaa koiran ruoat? Entä tamponit?



Jos joudutte tuolla tavalla miettimään, olette kämppiksiä ettekä parisuhteessa. Teidän täytyy merkitä jääkaappiin omat ruokanne ja kumpikin hankkii ne omat syömisensä.



Jos taas ruoka on yhteistä, on väärin miettiä, ajatko autolla kerran ja kuinka paljon silloin maksat siitä. Yhtä väärin on miettiä, ulkoiluttiko mies sinun koiraasi kaksi kertaa vai kolme kertaa viime kuussa.



Parisuhteessa jaetaan toisen elämä. Siitä tulee samalla myös sinun elämääsi. Itse muutin miehen nimissä olevaan asuntoon, josta puolet mies rahoitti omilla rahoillaan ja puolet oli pankista saatua lainaa. Mies maksoi lainanlyhennykset ja minä sitten ruoan ja laskut ja yhteiselle tilille keräilimme ylimääräiset rahat, jotka menivät yllättäviin menoihin ja matkoihin. Jos minun rahani eivät riittäneet, mies tuli hätiin tai siirsin yhteiseltä tililtä rahaa itselleni. Isoista hankinnoista neuvoteltiin, pienempiä hankintoja ostimme oman harkinnan mukaan. Kun tuli tiukkaa, todettiin vain, että nyt eletään säästäväisesti eikä ostettu niitä omia hankintoja.



Sitten hankimme yhteisen asunnon ja puoliksi se laitettiin, vaikka miehellä oli alun perin enemmän pääomaa. Yhdessähän tässä ollaan. Ei siinä voi joka ostosta miettiä eikä joka autolla ajelua pohtia.



Jos tappelette koiran ulkoiluttamisestakin, ette tosiaan elä parisuhteessa.

En kokisi kirjoittamaasi parisuhdetta millään tapaa tasapuolisena jos puolisosi ei voi vahtia koiraasi tai että maksat bensat autoon mikäli sillä ajat.Minusta ei siis olisi elämään tuollaisessa suhteessa.

Meillä lyhennykset,vakuutukset ym. yhteiset menot masetaan yhteiseltä tililtä jonne molemmat siirtävät kerran kuussa sen verran rahaa kun sillä hetkellä pystyy.Toisinsanoen silloin kun oli hoitovapaalla en kyennyt lyhentämään lainaani mutta siitä ei tehty ongelmaa,yhteistä talouttahan tässä eletään.

Ajan mieheni nimissä olevalla autolla ja autoa tankkaa milloin mies,milloin minä eikä siitäkään ole tehty ongelmaa.



Yleisesti ottaen mielestäni tasa-arvo parishuteessa on jotain ihan muuta kuin sitä että menevätkö menot tasan.Mutta toivottavasti saat asiat järjestykseen niin että ne sopivat juuri teidän suhteeseenne :)

Oikeastaan toivon että tämä vaihe, jossa meillä tulot on yhtä suuret, auttaisi siinä että jatkossa on kulut helpompi jakaa oikeudenmukaisesti, vaikka tulosuhteet muuttuisivatkin.



Tämä asia nousi pintaan myös siksi, että omilla vanhemmillani on aina ollut niin, että äitini on saanut käyttää tulonsa miten tykkää, isä on maksanut kaikki asumiseen ja autoon liittyvät kulut sekä antanut rahaa vaikka lasten vaatteisiin. Onhan äitikin jotain maksellut, ja ainakin shoppailunsa, mutta kuitenkin, paljon vähemmän. Heillä on ollut pitkään tilanne, jossa isäni on maksanut esimerkiksi kaikki kulut autosta, vaikka käyttää sitä lähinnä viikonloppuisin ruokakauppaan mennessä, äiti ajelee sillä joka päivä. Isä menee töihin pidemmän matkan päähän pyörällä tai bussilla. He jakavat puoliksi lomamatkat, joista äiti kuitenkin päättää ja joista isäni sitten kuitenkin loppupeleissä maksaa isomman osan. Ihan ihmeellistä minusta, mutta näin heillä. Isä on jäänyt eläkkeelle ja nyt yhä työssäkäyvä äitini ei ymmärrä ollenkaan että hänenkin pitäisi muka alkaa maksella jostain enemmän. Talosta hän ei halua maksaa, koska omasta mielestään se on niin kallis, turhaa rahanmenoa sen pitäminen eikä hän halua siinä talossa asua muutenkaan. Asumiskulut heillä on jokunen satanen kuussa.



En halua samaan tilanteeseen missään tapauksessa, ja olen nyt huomannut että jotenkin vaan lasten kanssa kotona totuin siihen, että mies maksaa. Tajusin että minulla alkaa olla aika vähissä ns. omat jutut, jos se ero vaikka tulisi.

Mulla oli yksi lapsi entuudestaan, kun aloin seurustella aviomieheni kanssa. Joskus hurjassa nuoruudessani, siinä edellisessä ja kariuteneessa avoliitossani ajattelihn jotakuinkin samaan malliin kuin sinä. Pieleenhän se meni!



Jos kerta yhdessä eletään, niin sitten eletään yhdessä. Salaa et ole koiraa liittoon tuonut, mies on tiennyt että tulet asumaan taloon, josta tulee teidän yhteinen koti. Et varmasti ala maksaa vuokraa!!!



Kyllä parisuhteessa pitää olla kummankin tasa-arvoisessa asemassa. On yhteinen koti ja elämä, jota yhdessä eletään. kaikki ei voi mennä fifty-fifty tulojen ja omistusosuuksien mukaan, vaan on hommia jotka tehdään ja joita ei tehdä - päätökset niistä tehdään yhdessä. Ei VOI olla niin, että toisella on enemmän rahaa ja omaisuutta, joka on vain hänen käytössään. Mikä parisuhde se sellainen on?



Elin ajan, jolloin minulla oli suhteessa pienemmät tulot, mutta se ainukainen perheen lapsi oli yksin minun. Mies piti oikeana (kuten muuten silloin minäkin) että esim. reissussa minä vastasin omista ja lapseni majoitus- ja ruokakustannuksista ja hän erireiluna ihmisenä kustansi puolet polttoainekuluista - kun eihän se lapsi nyt niin kovin paljon painanut. Tästä vaan seurasi se, että minulla oli varaa matkustaa lapsen kanssa aniharvoin ja silloinkin me lapsen kanssa syötiin eväitä ja mies sitten poikkesi syömaan ravintolaan. Vaikka kuinka yritin, niin en voinut elää sellaisessa elintasossa kuin mies. Pitkän päälle eriarvoisuus söi suhteen ja arvostuksen puolisoa kohtaan, joka jaksoi ihmetellä ainaista varattomuuttani ja kyvyttömyyttäni raha-asioissa.



Nykyinen, kymmenen vuotta jatkunut ja avioliittoon johtanut suhde oli alusta alkaen hyvin erilainen. Jo seurustelun aikaan mies alkoi käyttäytyä kuin eläisimme yhteistä taloutta. Jos tuntui että olisi kiva tehdä yhdessä jotain, niin yhdessä päätettiin mitä tehdään. Alkuun käytiin ihan vaan metsässä retkeilemässä (koska katsoin että siihen on rahaa ja siitä me kaikki tykätään). Ja kuinka ollakaan, mies alkoi pitää huolen siitä, että retkievästä oli ja että varusteita oli. Hän alkoi omasta aloitteestaan maksaa lapseni harrastuskuluja, josta seurasi että minullekin jäi joskus jotain rahaa.



Yhteen kun muutettiin, mies maksoi koko vuokran. Minä sain taas vähän enemmän löysää rahaa, jolla olikin sitten helppo pitää koti kunnossa ja ihmiset ruokittuna. Syntyi lapsia, oli täysin selvää, että rahat on yhteiset. Mieskin kiristi kulutusvyötä kun olin kotihoidontuella.



Yhä tänä päivänä meillä on erilliset tilit, mutta yhteiset rahat. Meillä on OKT ja sitä maksellaan. ja niin, minä tienaan nykyään enemmän kuin mieheni - ja silti talous on yhteinen. Isommissa ostoksissa mietitään, mitä hankitaan ja kuinka paljon siihen satsataan. toisaalta kumpikin saa hankkia myös ihan ikiomia juttuja - vaikka ne maksavatkin. Näissä toiselta aina varmistetaan että on ok sijoittaa rahaa.

minusta ei olisi elämään teidän kaltaistanne "kotileikkiyhtiötä". Tuohan on ihan loputon suo, jossa kaikki aika menee sen pohtimiseen, että mitä kukin omistaa ja kuinka paljon toinen "joutuu tekemään" toisen työtä ja onko se kaikki nyt myös paperilla ihan oikein.



t. 10

ruokaostosten jakaminen ei ollut pointtina :). Ne on sujuneet ihan hyvin tähänkin asti, on aika vakiintuneet ne ostokset. Meillä on muutenkin "elintaso" aika samanlainen, ei ole ristiriitaa sen suhteen että toinen haluaisi tuhlailla ja toinen ei lainkaan arvostaisi niitä "sijoituskohteita". Meillä on siis yhteiskäytössä yksi tili, sen lisäksi molemmilla omat tilinsä. Viime aikoina mies on maksanut ihan kaiken, minun pienet tuloni on jääneet omaan käyttööni, poislukien ne vakuutukset. Ei ole kyse siitä että mies vaatisi jakamaan joka laskun, vaan itse en halua enää ajatella niin että maksatan omat ja yhteiset kuluni sieltä yhteiseltä tililtä eli käytännössä miehellä. Haluaisin enemmän perspektiiviä siihen mitkä on todelliset kulut elämästä aikuisella ihmisellä.



Tamponit olen ostanut samalla kun käyn ruokakaupassa, joten aika usein ne on menneet yhteiseltä tililtä. Koiranruoat myös on maksettu samalla kertaa, yleensä mies on ne käynyt hakemassa, jos ostaisin jotain erikoisempaa erikoisliikkeestä niin maksaisin itse.

Kaikki rahat samaan läjään ja yhdessä suunnitellaan menot, siis näin siinä vaiheessa kun on lapsia, hehän viime kädessä kaikki jälkeen jäävät perii ja jos huolehditaan että kummallakin yhtä paljon kotivastuita, ja vapaa-aikaa ja harrastukset noin suunnilleen saman hintaluokan, niin tasanhan se menee. Saman elintason elämät ja kumpikaan ei hassaa vaan loput mitä on hankittu tai jää, menee lapsille sitten aikanaan.

Jokaisen parin pitäisi itse sopia, mikä heille käy. Se taas ei ole helppoa, jos ollaan eri mieltä. Mutta onko tasapuolisuus se tärkein tavoite?



En tiedä ikäänne ja perhesuunnitelmianne, mutta jos aiotte hankkia lapsia, niin usein siinä vaiheessa talousasiat muuttuvat tai ainakin niistä pitää sopia. Tiedän näitä pareja, joissa kaikki maksetaan puoliksi lapsen kurahousuja ja aikuisten laastareita myöten, mutta touhu kuulostaa ihan sairaalta. Eräs äiti kertoi, että hänellä on varaa vain yhden lapsen äitiyslomaan, koska säästöjä ei ole enemmän. Näistä säästöistä hän maksoi ihan yhtä suuren osan asuntolainastaan äitiysloman aikana kuin mieskin. Kun kaikki pitää mennä tasan.



Ap, jos haluat kaiken olevan puoliksi, ostat mieheltä puolet talosta markkinahintaan tai vähän halvemmalla, jos mies suostuu. Verottaja tulkitsee osuuden verotettavaksi lahjaksi, jos miehesi myy liian halvalla. Sitten vain haet pankista lainaa ja maksat osuuden miehellesi. Vain tällä tavoin olet erotilanteessa yhtä vahvoilla kuin miehesi.