Ponnistusvaihe
Miksi kaikki sanovat synnyttämään lähteville että tsemppiä ponnistukseen? Itse sain ainakin alapäähän kaikenmaailman puudutuksia ja mitäkaikkea että (vaikka itsekin luulin sen olevan synnytyksen pahin kohta) en tuntenut siinä minkäänlaista kipua?!
Toki mistäs ne muut sitä voi etukäteen tietää.. Ja jokainen synnytys on erilainen.. silti.. Ennemmin sanoisin että koita selvitä supistuksista..
Kommentit (14)
joka sinällään on jo aikamoinen ponnistus.
ja voin muuten kertoa, että jos synnyttää ilman puudutuksia (eikä tod omasta tahdostaan) niin kyllä se ponnistusvaihe on ihan kamala sekin, varsinkin jos se kestää yli tunnin...
ponnistusvaiheen helpottavana.
Supistukset ollu järkkyjä, mutta kun tulee tarve ponnistaa, niin tietyllä tapaa helpottaa se kipu.
Ekan ponnistusvaihe n.15min., tokalla 28min., jolloin meinas kyllä usko loppua.
väittävät kaikenmuun kivun sattuvan enemmän kun synnytys.. Miten he voikaan kommentoida asiaa, jota eivät ikinä koe :)
Sinänsä minusta on epäreilua, että miehet vaan saavat oman lapsensa syliin, kun ensin äidit pitävät sitä mahassaan n 9kk kaikkine vaivoineen ja sen jälkeen vielä synnytys.. Mutta äitinä olo, raskausaikana ja sen jälkeen on kyllä jotain maailman ihaninta!
Supistukset olivat sietokyvyn rajoissa pitkään ilman lääkitystä ja sittemmin epiduraalin kanssa hallittavia. Sen sijaan ponnistusvaihe ei tuntunut loppuvan ikinä, ja 2 h sitä helvettiä kestikin.
En ole tosin ikinä kuullut tsempitystä nimenomaan ponnistukseen - ja jos joku niin sanoisikin, niin tarkoittanee samaa kuin koetokseen, eli koko hela hoitoon.
Avautumissupistukset nyt kestää, vaikka päällään seisten, mutta se ponnistaminen ja tunne siitä, että halkeaa kahtia... Huh.
Olen synnyttänyt kahdesti ilman kivunlievitystä ja kohta pitäisi mennä synnyttämään tämä kolmas. Ponnistusvaihe pelottaa ja pyörii mielessä väkisinkin. Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistaminen meni hyvin, vaikka olikin kamalaa, mutta toisessa synnytyksessä kaikki vain meni jotenkin pieleen ja hetken ajan teki mieli tappaa itsensä.
Enkä ole kenellekään sanonut. Ennemminkin että tsemppiä synnytykseen :)
itse en ikinä pystyisi samaan!!
Avautumissupistukset nyt kestää, vaikka päällään seisten, mutta se ponnistaminen ja tunne siitä, että halkeaa kahtia... Huh.
Olen synnyttänyt kahdesti ilman kivunlievitystä ja kohta pitäisi mennä synnyttämään tämä kolmas. Ponnistusvaihe pelottaa ja pyörii mielessä väkisinkin. Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistaminen meni hyvin, vaikka olikin kamalaa, mutta toisessa synnytyksessä kaikki vain meni jotenkin pieleen ja hetken ajan teki mieli tappaa itsensä.
Olen saanut molemmissa synnytyksissäni epiduraalin, ja silti sitä edeltävä aika on tuntunut niin järkyttävältä, että mikään maailmassa ei ole ikinä tuntunut niin pahalta. Avautumisvaihe supistuksineen on ollut minulle aina ihan kamalaa aikaa.
Sen sijaan ponnistusvaihe ei, luultavasti sitten se epiduraali on vaikuttanut vielä sielläkin. Ekassa synnytyksessä ponnistusvaihe kesti 25 min. ja toisessa 1,5 tuntia ennen kuin päädyttiin sektioon. Hyvin jaksoin, vaikka turhauttavalta tuntuikin.
ponnistus tosiaan ollut se siedettävin hetki. Ilman kivunlievitystä menty, mutta niihin supistuksiin oisin voinu ns.kuolla. Oli sen verta koviaa.
>Oon aina imetelly, kun monet valitta ponnistuksesta. Siinähän pääsee jo tekemään jotain. Supistukset taas mulle ne heikko kohta, kun ei oikeen voi ehdä muuta, kun kärsiä:(
Synnytin ilokaasulla. Supistukset olivat helvettiä, mutta ponnistus kesti vain 5 min. Se oli helppo osuus.
Synnytyksiä on erilaisia. Luepa vaikka minun, nr 6. Kyllä mä koen, että supistusten aikana pystyin tekemään vaikka mitä oloani helpottaakseni. Hyvin auttoi sellainen tanssinomainen liike ja hengitys. Ponnistaessani 2h luulin kuolevani ja että vauva kuolee / vammautuu pysyvästi. Se oli aivan hirveää.
T. 6
ponnistus tosiaan ollut se siedettävin hetki. Ilman kivunlievitystä menty, mutta niihin supistuksiin oisin voinu ns.kuolla. Oli sen verta koviaa.
>Oon aina imetelly, kun monet valitta ponnistuksesta. Siinähän pääsee jo tekemään jotain. Supistukset taas mulle ne heikko kohta, kun ei oikeen voi ehdä muuta, kun kärsiä:(
synnytys alkoi vesien menolla ja vauva ei ollut kiinnittynytg. Ambulanssilla ssi jouduin synnärillekin mennä.
Varmasti monella olut paljon vaikeammat ja kovemmat/rankemmat synnytykset ja ponnistukset kuin minulla. Kerroin vain oman kokemuksen ja tuntemukset.
Muut vaiheet vaan rullaavat eteenpäin, vaikka vastaankin panisi.
Esikoista ponnistin 58 min ja tuo on kyllä elämäni pisin "vajaa tunti". Niin pitkä aika, että edes tiennyt sen voivan loppua. Lapsi tuli väärässä tarjonnassa, mutta lopulta tuli repien paikat. Tunne siitä, että lapsi täytyy ponnistaa ulos itsensä repien on HIRVEÄ!
Toinen oli huomattavasti helpompi, mutta kyllä siinäkin sai tehdä töitä.
Enkä kyllä ole koskaan kenellekään toivotellut onnea ponnistusvaiheeseen, vaan ehkä kokonaisuudessaan ponnistukseen, jos nyt edes tuollaista sanamuotoa olen koskaan käyttänyt. Yleensäkään en kauheasti onnittele etukäteen, kun on näitä huonojakin kokemuksia. Tsempittää kyllä voin.
yhteydessä koskaan ole kuullut kenenkään sanovan "tsemppiä ponnistukseen".
Mutta anyways, kyllähän siinä ponnistusvaiheessa se lapsi ponnistetaan ulos, joten kyllä mustakin tsempit on ihan luonnollista kohdistaa siihen vaiheeseen.