Anoppiurputusta
Argh, mitä vanhemmaksi anoppi tulee, sitä vaikeampaa minulla on suhtautua häneen :(
Ei ole ainakaan voinut käydä kouluja ja nyt se " maalaisuus" jotenkin korostuu: on epäluuloinen kaikkea uutta kohtaan, inhoaa kaikkea ulkomaalaisia, on rasisti myös romaneja kohtaan. Ei hoida itseään mutta tekee kamalan numeron voinnistaan. Ei noudata ohjeita lastenhoidossa vaan tekee miten on aina tehnyt ( esim. meillä lasten on pakko maistaa ruokaa, jos ei maistu niin pois pöydästä ja vasta seuraavalla aterialla saa jotain; anoppi taas tekee toisen ruoan nirsoilijalle tai antaa leipää yms.)
Kursailee ja kainoilee ja tekee marttyyrisesti itseään numeron " eihän minulle ole väliä, voin nukkua sohvalla". Aivan käsittämätön ajantajullaan; "1,5h ajomatka mökille = menee koko päivä; täytyy lähteä aamulla aikaisin että ehtii". Järkyttävä stressi kaikesta siivoamisesta " ai kamala kun on ikkunat likaiset, vasta eilen ne pesin" "ei laiteta takkaan tulta, se tekee niin sotkua"
Aiemmin pidin häntä herttaisena mutta huono itsetuntoisena, nyt raivostuttava. Pinna kiristyy heti kun avaa suunsa, ärsyttää jo pelkällä " anteeksi kun olen olemassa -olemuksellaan"
Miten oppisin sietämään hänen vanhanaikaisuuttaan, kummia stressejään ja sitä itsensä alentamista?
Tuo voisin ihan hyvin olla minä tai kuka muu tuttu nainen. Ehkä sinulla itselläsi olisi tekemistä erilaisuuden sietämisessä?