Ollaan uskovaisia, olen surullinen, raha ja juominen vie miestä

Vaikuttaa siltä, että olet nyt väsynyt tilanteeseen. Mitä jos menisit nukkumaan ja jatkaettaisiin aamulla tästä aiheesta sitten?

Tehdään niin, vaikken edes tunne sinua, kiitos että välität. Ap

Mekin ollaan uskovaisia ja avioliittomme on silti yksi vitsi. Vihaamme toisiamme. Tekisi mieli pettää ja jättää, mutta en haluaisi suututtaa Jumalaa synninteolla. Vaikka toisaalta teen syntiä jo nyt kun vihaan miestäni ja himoitsen muita. Ja toisaalta olen itse suuttunut Jumalalle kun antoikin tällaisen elämän, vaikka silloin nuorena yritin olla niin hyvä ja kunnollinen uskovainen... ehken sitten armosta mitään ymmärtänyt ja siksi pitää kurittaa... ei vaan tunnu auttavan tää jatkuva kurjuuskaan yhtään paremmaksi uskovaiseksi, päin vastoin!

eikö asian voisi nähdä niin että jumala koettelee uskoasi ja sitten "palkitsee" kun osoitat puhtautesi? Tosiaan, en osaa ilmaista itseäni kovin hyvin tässä asiassa,mutta aihe kiinnostaa mua.

Mä olin ekaksi tosi onnettomasti naimisissa uskovan miehen kans, joka alkoi luopumaan uskostaan, alkoi pettää ja juoda. Hän oli henkisesti väkivaltainen jatkuvasti ja joskus fyysisesti. En halunnut pettää häntä, en itseni enkä Jumalan takia. Yritin lla hyvä vaimo, luin oppaita jne. Lopulta Jumala selvästi johdatti minut eroamaan, sillä mies vajosi vaan syvemmälle eikä ollut tekemässä parannusta. Omatuntonsa paatui niin, ettei enää edes tuntunut pahalta pettää minua. Raamatussa alkukielessä ei ole sanaa "jumalaton", vaan väärintekijä. Uskova ei voi elää synnissä, tai hän paatuu pois. Synnistä on tehtävä parannus. Mikä vain avioliitto voi muuttua onnelliseksi, jos molemmat näkevät vaivaa. Menkää avioliittoleirille jne! Nähkää vaivaa yhdessä. Yksi ei voi liittoa pelastaa. Jos toinen pettää, on Jeesuksenkin mukaan sallittua erota ja avioitua uudestaan. Nyt minulla on maailman ihanin uskova mies.Siunausta ja voimia!!!

ja niiiin kovasti toivoisin että mies pettäisi, niin että voisin jättää hänet hyvillä mielin. Mutta kyse ei ole siitä, vaan siitä että mies jatkuvasti ja aina korostaa omaa hyvyyttänsä ja sitä miten minä olen huono. Kaikki hänen mielipiteistään ja tavoistaan poikkeava on täyttä paskaa, en toimi, hoida kotia ja näytä siltä kuin mies tahtoo, aina on joku väärin. Minun tehtäväni olisi jatkuvasti hypätä hänen pillinsä mukaan ja palvella häntä. Itse hän jättää minut täysin yksin ja tuetta. Olin pitkään surullinen ja masentunut, nyt täynnä vihaa.

Mies on kunnollinen ja raitis, nykyään tekee kotitöitäkin kun minä olen tehnyt lakon. Mutta vuodattaa jatkuvasti myrkkyä minun päälleni... ja minä olen ruvennut viskomaan sitä takas. En edes halua yrittää tämän avioliiton parantamista. 18 vuoden kärsimysten jälkeen en usko sen paranemiseen.



Ja kutonen, voihan tää olla tuollainen testi... Mutta luulis Jumalan tietävän että minä en sitä testiä kestä. Onko se sitten kristillistä hyveellisyyttä jos pysyn tässä pilaamassa lasten lapsuutta tappelemisella, koko ajan mielessäni haaveillen prinssistä joka tulisi ja veisi pois...?



t. surullinen viitonen joka ei näe tietä edessään

ja hän haluaisi erota? Olisiko se helpotus?

Eihän se helpotus olisi. Tiedän toki jo nytkin että kumpikin haluaisi toisesta eroon. Meitä pidättelee vain ne seikat että katsomme olevamme vielä Jumalalle velkaa sen että yritämme totella hänen käskyään avioliiton pysyvyydestä. Ehkä taustalla on kuitenkin joku toivo siitä että ihme jossain vaiheessa tapahtuisi ja liittomme olisi, jos nyt ei täydellinen niin ainakin ok.

Ja toki sekin ettei kumpikaan halua menettää kasvojaan sukulaisten ja ystävien silmissä olemalla se kurja ja jumalaton jättäjä. Luulen tosin että äitini ymmärtäisi jos tekisin itse ratkaisun ja lähtisin kävelemään, niin huonosti mieheni on häntäkin kohdellut. Vaikka siis periaatteessa hänkin on elinikäisen avioliiton kannalla.



t.numero 5/8 (en ole siis ap)

Palaan vielä asiaan, en nyt ehdi enempää kirjoittaa, mutta mies tuli vasta 7.30 kotiin ja oli menettänyt muistinsa ja 600e kännykkänsä. Toivon että salama :D lyö häneen ja joutuisi 3 kk sairaalaan ja arvot saisi takaisin kohdalleen. Palaan asiaan. Ap

Eihän se helpotus olisi. Tiedän toki jo nytkin että kumpikin haluaisi toisesta eroon. Meitä pidättelee vain ne seikat että katsomme olevamme vielä Jumalalle velkaa sen että yritämme totella hänen käskyään avioliiton pysyvyydestä.

niin menkään ihmeessä johonkin parisuhdeneuvontaan tai -terapiaan. Luulisi tällaisessa tapauksessa kummallakin olevan motivaatiota siihen.

ei kannata miettiä liikaa uskontoa, vaan edetä ihan arkiviisauden mukaan. Saisitteko apua esim. pariterapiasta? Ja jos miehelläsi on ongelmia viinan kanssa, niin hänen pitäisi päästä hoitoon.