Te joilla oli psyyken ongelmia, pieniäkin, 70- ja 80-luvuilla:

molemmat vanhempani olisi ollut aiheellista viedä suljetulle. t. nykyinen hullu, lapsi 70-luvulla.

muuten kukaan ei tajunnut mitään, vaikka olin tosiaan aivan sekaisin koko 1980-luvun jälkipuoliskon.

Mitä olisi pitänyt silloin tehdä ja miten selvisit?

mutta ei kukaan mitään ymmärtänyt.

Se johtui vanhemmistani ja ahdistavasta koti-ilmapiiristä. En kertonut heille enkä kenellekään muullekaan.

sekä sosiaalisia fobioita, joiden takia en pystynyt menemään ihmisten ilmoille. Taustalla taisi olla vuosien koulukiusaaminen.



Mun vanhemmat piti mua pinnalla siten, että sain kotona tuntea olevani hyväksytty ja rakastettu ja kelpaava ja kuitenkin laahasivat mua itkeskelystäni huolimatta kauppaan ja konsertteihin ja teatteriin jne. Sen takia en IHAN täysin menettänyt otettani realiteeteistä, vaikka noiden ocd-juttujen kanssa olin kyllä ihan näkyvästi seko.



Mä kävin vuoden terapiassa yliopistoaikana, mutta oikeastaan se ainoastaan esti mua sekoamasta paljon enempää 1990-luvulla. Ocd jatkui kuitenkin aina noin vuoteen 2000 asti, kehitin siinä myös syömishäiriön. Sitten opettelin eroon pakkotoiminnoista ihan konkreettisesti. Mulla oli tapana kotoa lähtiessä aina palata ekoista liikennevaloista takaisin tarkastamaan, että kahvinkeittimet jms on sulki, tai töihin mitä papereita jäi pöydälle. Mä en voinut ilman hanskoja koskea julkisissa rakennuksissa tai liikennevälieissä mihinkään ja hanskat pesin joka päivä. Mä en voinut syödä kuin muutamaa ruoka-ainetta, koska muut oli mun mielestä vaarallisia. RUoasta alkoi mun paraneminen kun lapsi meni päivähoitoon: mulla ei ollut oikeutta antaa lapseni syödä hoidossa aineita, joita itse en suostu syömään. Oli siis pakko alkaa syödä. Ekat pari kuukautta oli ihan hirveitä, mutta kun se kuitenkin onnistui, kylmästi pakotin itseni eroon noista muistakin tavoista. TOsi vaikeaa aluksi, mutta koska ocd syntyy ylikontrolloivasta itsekurista, oireista voi opetella eron samalla menetelmällä. SEllaiset oireet on vaikeimpia, mitkä ei konkretisoidu pakkotoimiksi vaan vain pakkoajatuksiksi. Mut niitäkin voi opetella hallitsemaan. En mä kuitenkaan ole ihan kokonaan päässyt eroon sen kaltaisesta ajattelusta, joka ocd:n taustalla on. Tavallaan mä oon pakottanut itseni vaihtamaan ne pakko-oireet, joista oli näkyvää haittaa, sellaisiin, joista ei ole. Mulla on pari aika "intohimoista" harrastusta...



Masennus - oon kyllä miettinyt, onko mulla vieläkin se tässä taustalla.



En tiedä, mitä olisi pitänyt tehdä. En usko, että kukaan tietää. Vanhempani tekivät parhaansa.



kolmonen

En saanut mitään apua. 70-luvulla. Kukaan sukulaista ei ollut missään tekemisissä ja olin ainut lapsi.