Otatteko / Otitteko miehen nimen häiden jälkeen?
Kommentit (14)
Huomasin, että tunsin itseni enemmän tuon nimiseksi, kuin entisen nimiseksi. Siis että kun joku mainitsi oman sukunimeni, tuli minulle mieleen ekana veljeni perhe tai isäni, ja ihan hätkähdin, kun muistin, että ai niin onhan se munkin nimi. Tuntui ihan väärältä. Oli kotoisaa saada se " oikea" nimi papereihinkin sitten.
Oma nimi sen verran e3rikoinen ja aina koulussa kiusattiin.
Ei omassakaan mitään vikaa ollut, mutta yhteinen sukunimi oli molemmille tärkeä juttu. Mies olis ollut valmis ottamaan mun nimen, mutta päädyimme kuitenkin miehen nimeen.
lasten syntyessä oli vaan luonnollista antaa hille isän nimi,
niimpä halusin itsekkin sen,
jotta ollaan kaikki samalla nimellä.
miehen nimi on vaikea lausua ja kirjoittaa,
omani olisi ollut ihan suomalainen helppo,
mutta kuitenkin perinteitä noudatettiin...
vaikka sukulaisten " kiusaksi" harkitsin kyllä todella oman nimeni pitämistä!!
Lapselle tuli miehen nimi, koska myös minulla sen verran erikoinen, että ehkä lapselle parempi koulussa ja muualla.. Minullakin aikanaa ollut omat ongelmani siitä.
Koko perhe kuitenkin samalla nimellä:)
Haluan että perheenjäsenillä sama nimi.
edespäin. lisäks halusin että koko perhe ollaan samannimisiä.
Jotenkin se kuului asiaan. Avioliiton myötä musta tuli eri ihminen kuin ennen ja nimenvaihto tuntui sen juhlistamiselta. Musta on kiva olla Rouva. :)
miten avioliitto voi tehdä eri ihmisen?
Vierailija:
. Avioliiton myötä musta tuli eri ihminen kuin ennen
vaikka oma sukunimeni on kauniimpi ja harvinaisempi. Halusin että meillä kaikilla on sama sukunimi ja kaksiosainen sukunimi olisi kamala. Olen jo tottunut tähän ja tyytyväinen :)
Muuten olisin voinut pitää oman nimeni :)