Muita keväällä "henkiinherääviä"? Itse olen keväällä syntynyt.
Kommentit (14)
Kesä on edessä, on mitä odottaa, mutta on jo vihreää ja aurinkoista.
Tosin tykkään helmikuustakin.
Herään myös kevään tullessa ja olen paljon energisempi kuin syksyllä tai talvella. :-)
Maaliskuu on kaikista kamalin kuukausi, siis marras, joulu ja tammi ja helmikuun jälkeen.
Pitää alkaa laihduttaa, ja tehdä kevätsiivous.
Ja kaikki näyttää niin paskaiselle ulkona, koirankakat haisee. Kotona alkaa erottaa pölyt ja liat valon myötä paremmin.
Sitten kun tästä on selvitty, niin elämä taas hymyilee viimeistään toukokuun lämmittäessä.
Mutta se henkiin herääminen tarkoittaa nimenomaan että pitää alkaa tehdä enemmän asioita, eikä vaan voi maata sohvalla ja antaa tylsien asioiden olla, laihdutuksen ja siivouksen ja ulkoilun esimerkiksi.
Olen perusluonteeltani tyypillinen kevään lapsi (utelias, positiivinen jne.) mutta ne ominaisuudet eivät pääse näkymään kuin joitakin kuukausia vuodesta- talvi ja sen pimeys masentaa :(. Viime vuonna haudoin itsaria joulukuussa..ja heräsin henkiin maaliskuussa!
Keväällä herään henkiin, kesällä elän, syksyllä vielä haikeana nautin viimeisistä kauniista ilmoista. Talvella olen horroksessa.
Keväällä herään henkiin, kesällä elän, syksyllä vielä haikeana nautin viimeisistä kauniista ilmoista. Talvella olen horroksessa.
Pätee minuunkin. T. Kirjoittaja numero 4
Tänäänkin oli mukava käydä kahvitauolla haistelemassa kevään tuloa nenu kohti aurinkoa :) Mikä energiavirtaus!
Tänäänkin oli mukava käydä kahvitauolla haistelemassa kevään tuloa nenu kohti aurinkoa :) Mikä energiavirtaus!
Täällä kanssa yksi, jolle maalis-huhtikuu vaikeinta aikaa.
Olenkin itse syksyn lapsi ja se on mielestäni paras vuodenaika.
Maan tuoksu , auringon lämpö, orastava ruoho, hiirenkorvat koivuissa, lintujen huumaava konsertti aamuisin.
Tiistaina on virallisesti eka kevätpäivä, jipii, jipii, jipii, jipii!!
Minulle tällä hetkellä riittää kevään merkiksi se, että lämpötila on lähellä nollaa. Tuon kauhean pakkasjakson jälkeen tämäkin tuntuu jo ihanalta. Talvella tunnen itseni talviunta nukkuvaksi karhuksi.
saa serotoniinin virtaamaan. Ja hiirenkorvat tuovat mieleen nuoruuden. Ihanaa on kun ensimmäisen kerran voi istahtaa terassille paistattelemaan päivää. Kevään tuoksu kissanpissan aromeineen herättää toivoa. Edessä on taas puoli vuotta Elämää.
Kaamosmasennusta helpottaa huomattavasti kun otatte riittävästi D-vitamiinilisää.
Se on erittäin tärkeää ja vaikuttaa oitis mielialaan. Eli sen pimeän ajan jolloin aurinko ei muodosta iholla sitä itse.
ja herätä vasta sitten kun lumet ovat sulaneet, vaikein vuodenaika minulle