Lue keskustelun säännöt.
No ei niistä äidin ja minun väleistä tule kai mitään...
26.02.2011 |
Oma suhteeni äitiini on ollut aina ihan kauhea. Väkivaltaa, henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä yms. Emme oikeastaan olleet paljonkaan tekemisissä n. 10 vuoteen, kun kotoa läksin pois. Sitten syntyi lapsia, niitä lapsenlapsia äidilleni ja yritimme sitten lähentyä.
Mutta ei tästä tule mitään. Olen joustanut, koettanut ymmärtää, antaa tilaa, olla sanomatta vääriä sanoja ja vaikka mitä. Nyt oli yli puoli vuotta juomatta ja pyysi sitten, että saisiko lapset hiihtolomalla luokseen yökylään. Sanoin, että katsotaan nyt. Sai ensin raivarit, sitten naureskeli puhelimesssa ja tasoitteli raivostumistaan. Ja nyt on sitten juonut kaksi päivää.
Tiedän entuudestaan mitä tästä seuraan. Tajuton moraalinen krapula, asia käännetään lähimpiä vastaan eli tämä juominen kääntyy oletettavasti minun syykseni koska en luvannut lapsia sinne ja niin edelleen. Ja vihan jälkeen tulee sitten se sama vanha systeemi, juo sitten koko hiihtoloman.
Tietystikään en edes mieti, että menisikö lapset sinne, ei, vaikka ei joisikaan. Mutta mitä tässä TAAS selittää lapsille, kun he kuvittelivat että yhdessä siellä käydään kuitenkin. Mummo lupailee heille pilviä taivaalta ja luvassa on taas vaan sitten "läimäys päin pläsiä".
Olen itse elänyt noiden pettymysten kautta ja olen käynyt henkisen helvetin läpi. Nyt olen jotakuinkin tasapainossa, elän onnellista elämää perheeni kanssa. Tai pyrin elämään. Kuitenkin äitin tuo oman varjonsa siihen aina.
Nyt minusta ei tunnu miltään tuo juomaan ratkeaminen. Aiemmin ahdisti ja sydän tykytti ja tuntui tosi kauhealta, nyt ei miltään. Ei ikäänkuin edes kiinnosta. Mietin sit vaan, että suljenko silmäni asialta ja seuraavan kerran kun tavataan, olen ikäänkuin en mitään tietäisikään. Toisaalta meidät opetettiin jo pienenä lakaisemaan kaikki asiat maton alle. Itse voin huomattavasti paremmin, jos asiat on pöydällä ja ne käydään läpi.
No joo, tiedä sitten...
Kommentit (5)
kaksi pienempää kotona, 5 ja 2. Ja tiedän, tiedän, alkoholismi on sairaus. Lisäksi hänellä on mielentervyshäiriö ja tiedän, sekin on sairaus. Ja äitini yökyläilyistä ei tule mitään, kun se saa niitä raivareitaan. Voi yhtäkkiä illallakin kun suuttuu, niin yötä vasten sitten ajaa kotia. Suuttuminen tulee yleensä siitä, jos en ole samaa mieltä. Voi haukkua vaikka anoppiani älyttömästi. En lähde tuollaiseen mukaan ja raivari on sit seurauksena. Ja en halua enää lapsia tuohon käytökseen alistaa.
Äitini ei halua katsoa totuutta silmiin, on sitten ongelmineen itsekseen, kun ei apua ole halunnut. Oma valinta.
Mutta mikä se on parempi tilanne? Olen 35 vuotta katsonut äitiäni, aina on ollut tuollainen minuakin kohtaan. Mikään ei ole kasvattanut luottamusta ja oli vaihe, että lapset ei edes halunneet nähdä häntä, koska pelkäsivät. Esikoinen pelkää vieläkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka alkoholi- ja mielenterveysongelmainen vanhempi olisi tehnyt parannuksen? Nuo mielenterveysasiat voi usein juontua tuosta runsaasta ja pitkäaikaisesta alkoholin käytöstä.
Joskus mietin sitten, että kun tuosta alkoholista äiti pääsisi eroon, niin muutkin ongelmat voisi ratketa.
Mutta jos ajattelee jotain melkein 60 ikäistä ihmistä, niin paraneeko enää siinä iässä? Kohta eläkeikä edessä ja sitten on päivät kotona...
Lapsillekin voi selittää totuuden. Äitisi on sairas, sillä alkoholismikin on sairaus.
Miksi ette tarjoaisi äidille mahdollisuutta kyläillä teillä vaikka yön yli. Ja mahdollisesti jos tilanne paranee, lapset voisivat mennä äidillesi. Onko teillä pitkä välimatka?