Minulle tapahtui tapaturma 6 kk sitten ja elämäni muuttui paljon paremmaksi.
Olen oppinut ottamaan rennosti, päivä saattaa mennä sohvalla maatessa vaikka ympärillä rojuja ja keittiössä tiskikasa.
Olin sairaalassa 3 kuukautta putkeen, sain nollattua univelat, luettua paljon kirjoja ja kerrankin sai katsoa kyllikseen televisiota kenenkään häiritsemättä.
Vastuu lapsista siirtyi isälle ja minä lopultakin nautin taas elämästäni, ei kiirettä, ei ruuhkavuosia.
Kirpputorikiertelyyn tuli pakollinen puolen vuoden tauko, olen ainoastaan myynyt tavaraa ja lopultakin kotini näyttää siltä miltä halua, askeettiselta eikä mitään turhaa tavaraa.
Ennen rahani eivät riittäneet mihinkään, nyt riittävät kaikkeen tarpeelliseen, vaikken saa kuin 22,4€/päivä sairaspäivärahaa ja asumistuen.
Olen erittäin onnellinen, vaikka tapaturman vuoksi liikuntakykyni on nykyään rajoittunut.
Kommentit (2)
kurjempaa siksi että lapset asuvat isällään ja minä olen saikulla. Heinäkuun lopussa lähtee eläkepäätös vetämään ja heti kun saan myönteisen päätöksen, lähden reissuun, eläkeläisalennuksella.
kyllä me tuo jo tiedettiin.