Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pieni ikäero väsyttää!
17.01.2011 |
Ja on alkanut jo välillä kaduttaakin, että tein lapset niin putkeen! Alle 2 v ikäero, ja juuri sitä toivoin, kun ajattelin että leikkivät yhdessä ja voimme tehdä koko perheellä sellaisia asioita joista molemmat lapset tykkää. Molemmat vielä pieniä ja voi että on rasittavaa elämä! Pelkkää työleiriä ja hulinaa ja huutoa! Lapset kilpailee ja tappelee, ja tuntuu ettei ikinä saa annettua kummallekaan sitä huomioita mitä ne toivoisivat. Antakaa vertaistukea ja muistuttakaa miksi tätä toivoin?
Kommentit (12)
mutta mä en usko, että ikäero on se juttu, mikä määrittää, kuinka rankaa/helppoa on. Vanhemmat on erilaisia (kokevat rankkuuden erilailla) ja myös lapset. Ei ole mikään tae, että kaksi pientä leikkisi paremmin yhdessä, kuin isommalla ikäerolla. Nekin on pieniä persoonia. Ja sitten on erilaisia vaiheita, jossain vaiheessa ei leikit osu yhteen ja myöhemmin voi olla just toisinpäin.
Mun ainoa toive oli, että saan lapsen/lapsia sen ikäisenä, että voin edetä omien tuntemusten mukaan, eli seuraavaa lasta toivotaan sitten, kun siltä tuntuu. Joka ikäerossa on varmaan hyviä ja huonoja puolia, eikä sitä voi muutenkaan tietää, mikä ikäeroksi milloinkin tulee.
Minkä ikäisiä sun lapset nyt on? Kyllä alle kahden vuoden ikäero on niin pieni, että alku menee väkisinkin aina joskus hulinaksi, sen varmaan tiesit. Mutta jos ovat jo vanhempia, niin kyse on varmaan enemmänkin lasten persoonista, jota ei isompikaan ikäero välttämättä olis muuttanut. Meillä nyt ikäeroa 2v3kk ja näiden lasten kohdalla ollut aivan loistava. Kolmattakin kyllä vielä toivon, mutta nyt en halua ihan putkeen. Ja kahden ihanan lapsen äitinä hyväksyn sitten (ainakin toivottavasti) senkin, ettei sitä kolmatta enää välttämättä suoda meille, vaikka kyllä pitäisi iän puolesta olla vielä muutama vuosi aikaa miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on sentään vain kaksi lasta ja ikäeroakin melkein 2 v. Hanki lehmän hermot. Kyllä se siitä.
Pyytää tsemppiä, saa vittuilua. Onnea vaan elämässä varsinkin tuolle joka ensimmäisenä kommentoi. Olet hurmaava ihminen, ja varmaan ylpeä itsestäsi ja empaattisuudestasi. AP
älä sinä narise... Meillä ensimmäisellä parilla on ikäeroa vuosi ja kaksi kuukautta ja toisella parilla vuosi ja kolme kuukautta. Toisen ja kolmannen ikäero on 3 vuotta ja 2 kuukautta.
Kukaan ei sua varmaankaan ole pakottanut pykäämään neljää muksua.
t. ei ap
Älä itse narise.
älä sinä narise... Meillä ensimmäisellä parilla on ikäeroa vuosi ja kaksi kuukautta ja toisella parilla vuosi ja kolme kuukautta. Toisen ja kolmannen ikäero on 3 vuotta ja 2 kuukautta.
Kukaan ei sua varmaankaan ole pakottanut pykäämään neljää muksua.
t. ei ap
...eihän hän mitään narise!
Osoittaa vaan, että useampikin lapsi ja vielä pienemmällä ikäerolla menee ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole kyllä koskaan oikein tapeltu, enkä ole kokenut tätä rasittavaksi ja ikäeroakin se 2v3kk (mikä on eri kuin alle 2v), mutta nyt kun esikoinen on 4,5v niin voi tehdä jo vaikka mitä yhdessä perheenä. Matkustelu on tosi kivaa, uiminen onnistuu, kun esikoinen osaa jo turvallisesti uida kellukkeilla ja melkein ilmankin. Luistelee sujuvasti ja pikkuveli pelaa innoissaan kengillä lätkää, opettelee laskettelemaan ja pienempi tulee tässäkin varmaan nopeammin perässä. Eli nyt on jo todella helppoa ja uskon, että vuoden päästä (5v ja 3v) on jo todella hauskaa touhuta perheenä. Tottakai lasten täytyy ensin vähän kasvaa ulos vauvaiästä, ennen kuin noita juttuja voi tehdä. Kasvavat kuitenkin järkyttävän nopeasti. Ja kesäkin varmaan helpottaa teilläkin tilannetta. Tsemppiä!
Meillä ekan ja tokan välille tuli 1v6kk ja kakkonen sattui olemaan jo vauvasta allerginen ja korvakierteinen. Ei siinä montaa silmällistä nukuttu ja päässä suhisi.
Nyt pojat 6v ja 4v ja ovat kavereita keskenään, toki nahistelevat mutta kiva kun on seuraa toisistaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on kolme lasta kolmen vuoden sisään syntynyt. Kyllä se aluksi olikin melkoista hulabaloota. Mutta ajan mittaan se helpottaa. Nyt kun nuorinkin on jo 5v. alkaa elämä olla oikein nautinnollista kaikilta osin.
Muistan kyllä sen ajan kun tuntui, ettei takamustaan kerkeä laittaan tuoliin kertaakaan päivässä. Ei voinut itse syödä missään välissä kunnolla. Ei puhettakaan, että ois ollut jotain taukoja päivässä. Jatkuvaa perushoitamista, vaipanvaihtoa, syöttämistä, jne...
Mutta kyllä se kannatti. Nyt lasten kanssa voi tehdä vaikka ja mitä. Niillä on ihana kolmikko keskenään. Keksivät hurjan hauskoja juttuja yhdessä. Voi mennä minne vaan ja milloin vaan heidän kanssaan.
Toki heillä on riitojakin keskenään ja saa itse toimia erotuomarina, mutta heidän kanssaan voi jo rakentavasti keskustella ja sopia pelisäännöistä. Poissa on se ns. perushoitaminen. Kaikki on todella omatoimisia, omia ihania persoonia :)
Kyllä se hetki ap siellä teidänkin huushollissa tulee kun homma helpottaa. Lapset kasvaa hurjaa vauhtia, vaikkei se siinäa alussa siltä tunnukaan :)
Älä itse narise.
älä sinä narise... Meillä ensimmäisellä parilla on ikäeroa vuosi ja kaksi kuukautta ja toisella parilla vuosi ja kolme kuukautta. Toisen ja kolmannen ikäero on 3 vuotta ja 2 kuukautta.
Kukaan ei sua varmaankaan ole pakottanut pykäämään neljää muksua.
t. ei ap
...eihän hän mitään narise!
Osoittaa vaan, että useampikin lapsi ja vielä pienemmällä ikäerolla menee ihan ok.
Eikö tuo kommentti ole vain näitä kirjoituksia, joissa tuomitaan kaikenlainen valitus ja avunpyyntö, koska MINULLA on vaikeampaa kuin sinulla ja koska maailmassa varmasti ainakin jollain on. Puuttuisi vain, että kirjoittaisi, että kehtaatkin valittaa, kun sinulla on kaksi ihanaa lasta ja minulla ei yhtään...
Miksi on vaikeaa tajuta, että me kaikki tarvitsemme eri elämäntilanteissa tukea ja empatiaa riippumatta siitä, kuinka moni muu on pahemmassa tai samassa tilanteessa? On todellakin yksilöllistä kokea lapsiperheiden arki. Minä koin tuon pienen ikäeron tuttava- ja sukulaisperheitä katselemalla niin uuvuttavaksi, että en missään nimessä siihen suostunut, ja meillä lapsilla onkin 3,5 vuotta ikäeroa. Sujuu hyvin, mutta välillä on silti rankkaa. Ei onneksi noin rankkaa. Tuttavaperheillä nyt on lapset isompia, leikit sujuu yhdessä ja vaikka välillä tapellaan, lapset ovat silti toistensa parhaat ystävät. Nyt tajuan, miksi hankkivat ne lapset lähekkäin. Pikulapsivaihe on kerralla ohi, ja vaikka tappelujakin syntyy, ei noita kehitysvaiheita tarvitse jatkuvasti käydä läpi. Puolensa kaikella.
Ap, anna ajan kulua. Ei kaikista lapsista tule toistensa parhaita kavereita, mutta tietyt kehitysvaiheet (uhmat) ovat sitten enemmän kerralla ohi, kun tulevat putkeen, ja lapset tosiaan pelaavat yhtäaikaa lautapelejä, pomppivat yhtäaikaa trampoliinilla jne. Ei tarvitse kuunnella sitä toisen kateutta ja mankumista näissä asioissa. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä sinä narise... Meillä ensimmäisellä parilla on ikäeroa vuosi ja kaksi kuukautta ja toisella parilla vuosi ja kolme kuukautta. Toisen ja kolmannen ikäero on 3 vuotta ja 2 kuukautta.
tietävän, että kahden pienen kanssa on rankkaa.
Meillä ainakin elämä helpottui ihmeen paljon esikoisen mentyä eskariin. Riidat vähenivät ja itsenäinen toiminta lisääntyi.
Ajan kanssa se helpottaa..
Meillä oli pieni ikäero, emmekä todellakaan mahtuneet saman katon alle. Pieninä varmaankin vielä leikimme yhdessä, kun ei muita leikkikavereita ollut, mutta kouluikäisinä olimme toistemme kurkuissa kiinni. Riitelimme raivokkaasti kotoa poismuuttamiseen asti. Eli vasta noin 20-vuotiaina aloimme tulla toimeen keskenämme.
En tiedä oliko tästä apua, mutta ainakin kannattaa tehdä kaikkensa sen eteen, että kotona olisi rauha maassa. Muuten voi käydä niin, että murkkuiän kipinät saavat aikaan helevetinmoiset roihut. :) Tsemppiä!
Alue: Aihe vapaa
älä sinä narise...
Meillä ensimmäisellä parilla on ikäeroa vuosi ja kaksi kuukautta ja toisella parilla vuosi ja kolme kuukautta. Toisen ja kolmannen ikäero on 3 vuotta ja 2 kuukautta.