Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan kärsinyt koyhyydestä?
10.09.2010 |
Minä olen, nuorena.
Kun muistelen sitä aikaa, ihmettelen miten pärjäsin, ja vaikein asia siinä oli se ympäriston suhtautuminen. Muistan vieläkin kovin tarkkaan miten varakkaampien lapset tekivät numeron siitä että en saanut asioita mitä he saivat, tai että pärjäsin lähes koko vuoden samoilla vaatteilla.
Tietenkin se mitä heillä oli ei ollut minulta pois, mutta ihmetyttää heidän tarve tehdä siitä numero ja nolata minua silloin kun oli siihen mahdollisuus.
Oliko se vain kiusaamista, vai ajattelemattomuutta, vai mitä?
Aika paljosta jäin pois, kun en aina kehdannut mennä diskoihin tai baareihin sen takia että häpesin vaatteitani, muistan ne kerrat kun tavattiin ravintolassa, ja vaikka tilasin juuri sen mihin minulla oli varaa, ja en mitään muuta, päätettiin että jaetaan lasku tasan kesken kaikkien osallistujien.
Aika hullua sekin, että en ymmärrä miksi ihmiset ovat niin tuomitsevaisia. Olen kuullut joidenkin sanovan että ne jotka ovat olleet koyhiä tai kodittomia ovat tuomitsevaisia niitä kohtaan joilla on vaikeata, mutta sellainen minä en ainakaan ole.
Kommentit (7)
Meillä oli lapsuuden kodissa tosi köyhää. Meillä ei ollu ku ulkosauna ja sitä lämmitettiin kerran viikossa. Välillä ei ollu polttopuita, niin ei lämmitetty ollenkaan. Samoin talo lämpeni puilla, et viluakin on joskus kärsitty.
Ruokaa oli tosi vähän tai ei ollenkaan. Piti pärjätä koulussa saadulla ruoalla.
Vaatteita saatiin tosi harvoin. Ja kauhukseni muistan, että niitä myös pestiin tosi harvoin. Mitenkäs pesit, jos ei ollu puita lämmittää vettä saunalla. Pyykkikonetta meillä ei ollu.
Tämä oli seitkytluvun lopulla ja 80 luvun alussa tapahtunutta elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuimme maalla ja hanasta tuli useimmiten vain kylmää vettä. Sauna lämmitettiin haloilla kerran viikossa ja suklaata ja karkkia saimme vain Jouluna ja Pääsiäisenä :)
Käytin aina veljieni vanhoja vaatteita ja kenkiä, eikä minulla ollut yhtään ainoaa Barbia tai elektoniikkapeliä. Silti minulla oli aina tunne, että meidän perheessä rahat kyllä riittää...Autokin oli ikivanha ja ruosteinen, muttei olisi tullut mieleenkään hävetä sitä, koska kaikilla naapureillakin oli samanlaiset :)
Kävin ensimmäisen kerran elämässäni ravintolassa syömässä, kun olin jo muuttanut Helsinkiin opiskelemaan.
muutama vuosi meni niin, että perheen nettotulot olivat pakollisten menojen jälkeen - 500mk.
Sama meillä, tosi alkeellista ja kurjaakin oli, omana lisänään oli, että ÄITÄ oli patalaiska, joten kaikki mitä normaaliin arkeen tulee, niin tehtiin me 6 lasta. Tämä tapahtui -70 luvulla. Hoidappa huohokuntoista äitiä nyt antaumuksella!!!!
Olin alakouluikäinen, kun elämä heitteli vanhempiani. Toinen vanhemmistani menetti työkykynsä sairauden vuoksi ja toinen lähti kävelemään. Minä jäin ensiksi mainitun huomaan. Vanhempi yritti kyllä parhaansa, mutta kun alla oli konkurssia ja velkoja ja sen sellaista, niin aina ei ollut rahaa ruokaan tai sen puoleen hänen lääkkeisiinsä. Muistan, että yhden talven kuljin ilman lapasia ja kun lähdin kaverin luokse, kotoa saatettiin pyytää, että syö siellä ja tuo pari palaa vessapaperia taskussasi kotiin.
En muista, että olisin kaveripiirissä mitenkään leimaantunut tämän takia, ehkä en kertonut millaista kotona oikeasti oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta suoraan sanoen en kyllä kärsinyt
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1231447/olen_niin_su…
Itse en oikeastaan ole kärsinyt, koska vaikka meilläkin lapsena oli aika tiukkaa, niin äiti kuitenkin piti huolen siitä että aina oli päällä siistit kauniit vaatteet ja niitä oli useampi (esim. housuja ainakin kolmet). Äitini itsekin ompeli (taitavasti!) ihania vaatteita ja osti kirppareilta vain hyväkuntoisia jne. Meillä ei myöskään luokka ollut koskaan kovin merkki/statuskiihkeä, vaan luokalla oli paljonkin työttömien lapsia. Niin, elin teini-ikääni/nuoruuttani 90-luvun alun laman aikaan ja sitä ennen oltiin vissiin niin pieniä ettei ollut niin tarkkaa..