Ostin tänään kolmea uutta ruoka-ainetta, joita en ole koskaan käyttänyt
enkä edes missään maistanut, junttien juntti kun olen. Ostin tofua, kinoa ja soijarouhetta. Mitä mä niistä kokkaan? Tarkoitus syöttää niitä lapsellekin, joka ei syö maustettuja ruokia.
Kommentit (13)
Siis sitäkö tarkoitat, tai kvinoaa, miten toi nyt sanotaan.
Laitat riisin tapaan, tulee tosi nopeesti. On aluksi vähän erikoisen tuntuista, mutta siihen tottuu nopeasti. Kannattaa huuhdella kunnolla ennen keittämistä, muuten on jotenkin pölyistä.
Voi myös laittaa salaatteihin tai maustaa lisäkkeen. Tomaattia pieniksi, sipulia, oliiviöljyä, suolaa, pippuria. Tai patoihin lisäkkeeksi.
On terveellistä ja tosiaan valmistuu nopeasti.
jos et tiedä mitä ne ovat, miltä maistuvat ja mitä niistä voi tehdä?
Laitoin kippoon ja pienin banaania sekaan.
Sitten vasta huomasin, että kyljessä oli ruokareseptejä.
Onko turkkilainen jukurtti tarkoitettu pelkästäänruuanlaittoon?
saa ainakin hyvää "jauheliha"kastiketta. Soijarouhetta voi siis käyttää jauhelihan korvikkeena melkein mihin vain, kunhan muistaa maustaa hyvin, kun on itsessään hirveän mautonta. Monesti lisään jauheliharuokiin myös soijaa ja mies tykkää, kun on mukavas paljon "lihaisampaa" ruokaa :D Olikohan niin, että 1dl vastaa 100g jauhelihaa.
sitä partaäijäjugurttia, oliko se sitä turkkilaista jugurttia? En tykännyt. Ap.
murskakastikkeessa pastan kanssa. Eli tofu kandee paistaa soijassa (siis siinä liemessä vähän pyöritellä kevyen ruskistamisen jälkeen), Sit vain vähän pyreetä ja tomaattimurskaa ja mausteita. Maistuu meillä lapsillekin. Tofu on sellaista pehmeää ja hyvää.
soijarouhetta nyt voi käyttää jauhelihan tapaan vaikkapa makaronilaatikossa.
Onko turkkilainen jukurtti tarkoitettu pelkästäänruuanlaittoon?
Meilläkin sitä syödään pääasiassa ihan vaan jugurttina (on nii-in hyvää!)
Voit käyttää noita soijarouhetta ja tofua lihan tai kanan korvaajina ihan "tavallisissa" ruuissa. Soijarouhe kannattaa kuitenkin maustaa hyvin, samaten tpfu, ovat sellaisenaan nimittäin mauttomia. Kvinoa on ihana lisäke, korvaa riisin/pastan/perunan siis ja on niitä terveellisempi. Helppo kastike soijaroueeheesta on joku tomaattimurska-pohjainen ja tofu taas sopii kivasti vaikkapa wokki-ruokaan. Netissä paljon reseptejä :)
kannattaa huuhdella kylmällä vedellä ennen lisäämistä ruokaan. Tämän hyödyllisen neuvon olen saanut av:lta, ja toimii! Maistuu paljon paremmalta noin.
Soijarouhetta voi käyttää kuivana myös jugurtin ja viilin kanssa.
Jos tofu ei ole marinoitua, se kannattaa kuivata talouspaperilla ennen marinoimista (mä teen niin, että pilkon tofun ja laitan talouspaperia alle ja päälle). Näin marinadi tarttuu tofuun nopeammin, eikä sitä tarvitse liottaa tuntikaupalla. Kuivatun tofun voi laittaa suoraan pannulle ja maustaa siinä missä liemessä haluaa.
Mä teen kasvisruokaa joka ikinen päivä, joten nää raaka-aineet on tuttuakin tutumpia.
Soijarouhe on minusta hyvää kaalilaatikossa. Sillä on aika voimakas maku (johon en ole itse hulluna), mutta kaalilaatikossa se menee (siis sellaisessa johon tulee siirappia).
Tofu kannattaa marinoida. Leikkaa se ensin siivuiksi ja laita lautasen + parin maitopurkin alle prässiin, niin liika kosteus haihtuu pois; voit myös haihduttaa kosteutta pois kuivassa pannussa matalalla lämmöllä. Sitten jokin maukas marinadi. Soijakastiketta moni käyttää, mutta jollei lapsi ole tottunut sen makuun, kehittele jotain muuta. Omat lapseni tykkäävät tosin nakerrella soijaa "raakana". Teen joskus lämpimän nuudelisalaatin, johon laitan nuudeleiden sekaan loppuminuuteilla kiehahtamaan vaikka vähän herneitä tms. kasviksia, ja lisään lopuksi tofun (sellaisenaan tai paahdettuna lapsille, itselleni marinoituna ja paistettuna). Omaan versioon tulee myös loraus chilikastiketta.
Quinoaan en ole oikein syttynyt koskaan... Monet veget käyttää sitä ihan riisin sijasta, siitä saa paljon proteiinia. Saa kyllä olla tarkana ettei sitä keitä liian lötsöksi tai tulee (minusta) jotenkin ällöä.
Keitän sitä ensin kasvisliemessä 5min. Tänään tein kastiketta, jossa oli tomattimurskaa, sipulia, kidneypapuja chilikastikkeessa, valkosipulia ja soijarouhetta.
Nämä soijapullat ovat myös tosi hyviä:
http://keittokulma.blogspot.com/2008/11/tydelliset-soijapullat.html
kinoa haisee pahalta ja tuntuu oudolta. En tiedä, että minkälaisen ruoan kanssa tuota voisi oikeasti syödä, kastikkeen kanssa ei ainakaan, koska on niin pientä. Ehkä risoton tyyliin. Jää suuhun pyörimään. Makukin on outo, haju vaikuttaa.
Soijarouhetta käytin jauhelihan tapaan. En tiedä, että johtuuko siitä, että tein ruoan yhtä aikaa tuon kinoan keiton kanssa ja hajut häiritsi soijankin maistelua vai ehkä siitä, että oikeasti poltin sitä soijaa, mutta minusta maistui vähän palaneelta. Ei sinänsä pahaa, mutten kyllä tiedä, miten joku voi luulla sitä jauhelihaksi. Kypsensinkö liian vähän aikaa, kun suutuntuma oli vielä vähän kivinen?
Tätä kinoaa en kyllä montaa kertaa keitä.
Taipuu kinoaa. En tiedä mitä se on. Ap.