Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mä en olisi voinut tehdä lapsia nuorena koska silloin
10.09.2010 |
mun sydämessä oli sellainen levottomuus ja tarve nähdä maailmaa ja kokea paljon. Oli myös hurja tarve kehittää ja etsiä itseäni, tahdoin opiskella ja siinä ohessa nähdä yöelämää, eri maita, erilaisia ihmisiä. En voinut seurustellakaan vielä vakavasti koska tahdoin nähdä erilaisia miehiäkin. Tällainen maailman näkemisen tarve kumpusi jostain syvältä ja veri veti näkemään ja kokemaan ja etsimään itseäni. Tuo aika oli mulle tosi tärkeää ja tuskin olisin löytänyt itseäni ja paikkaani näin hyvin jos olisin jo 20v saanut lapsia ja jämähtänyt kotiympyröihin ja se maailma olisi sitten toistaiseksi jäänyt näkemättä.
Mulla ei minkäänlaista vauvakuumettakaan vielä parikymppisenä ollut, se oli vaan se maailman kokemisen kuume silloin.
Tuota "villiä vaihetta" kesti todella voimakkaana noin 17-26v ja vähän hillitympänä sinne noin 32v asti. Vasta silloin tuntuu että nyt voin oikeasti asettua aloilleni ja tahdon perheen ja vihdoin iski vauvakuumekin.
Mä olenkin miettinyt että eikö niillä jotka tahtoo nuorina äideiksi ole lainkaan sellaista vaihetta kun jokin sisällä huutaa näkemään ja kokemaan maailmaa ja ihmisiä ja kehittämään itseään? Mulla se oli ihan sellainen vahva vietti. Ehkä niillä nuorena äidiksi tahtovilla on vain se voimakas hoiva-vauva -vietti jo tuosta iästä lähtien???
En epäile, ettenkö olisi ollut hyvä äiti jo silloin, oman kehitykseni takia on kuitenkin hyvä että se tapahtui vasta myöhemmin.
Kommentit (16)
Ei tehnyt mieli lähteä Interreilille sydän avoimena ja vain seurava päivä näyttää mitä se tuo tullessaan? Ei tehnyt mieli tulla kotiin vasta aamulla kun muut lähtee töihin? Olit henkisesti täysin tyytyväinen siihen että olit lapsen kanssa kotona silloin?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tehnyt mieli lähteä Interreilille sydän avoimena ja vain seurava päivä näyttää mitä se tuo tullessaan? Ei tehnyt mieli tulla kotiin vasta aamulla kun muut lähtee töihin? Olit henkisesti täysin tyytyväinen siihen että olit lapsen kanssa kotona silloin?
ap
Itseasiassa se loppui jo hetken ennen lapsen odotusta.
Kävin töissä ja elin normaalia arkea.
En rellestänyt vuosiin tuolla tavalla.
Enkä kaivannut mitään ihmeellistä, olin onnellinen siinä hetkessä.
Lapsi toi vaan lisää iloa, rakastin ja rakastan vieläkin olla kotona lasten kanssa.
En kaivannut mitään muuta.
omat päätöksensä lapsenteosta, väärillä perustein usein nuoria äitejä lynkataan.
Ei kaikki vie lapsia joka toinen viikonloppu hoitoon juodakseen..
Meillä esikoisvauva oli 1 vuotiaaksi mennessä ollut 2 kertaa yökylässä.
ja myöskään emme halunneet lapsia parikymppisinä. Silloin opiskelimme, teimme töitä, harrastimme ja matkustelimme ja nautimme ihan vaan toisistamme. Lasten aika oli sit lähes kolmekymppisinä :) nyt niitä onkin siunaantunut meille jo 3 kpl.
muttä elämä päätti toisin...
Eli raskauduin nuorena ja lapseni syntyivät kun olin 20 ja 21.
Lapset eivät ole estäneet minua elämästä omaa elämääni. Lastenkin kanssa voi matkustella ja tehdä kaikkea kivaa... rahaa tosin palaa huomattavasti enemmän, kuin yksikseen mennessä.
Myös opiskelu ja harrastukset onnistuu..
En ole katunut pätkääkään sitä, että sain lapseni nuorena, nyt on aikaa jo paljon muullekin toiminnalle. Vauva-aika oli kivaa, mutta olen onnellinen että se elämänvaihe on jo taaksejäänyttä elämää. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen tullut itsekkääksi. Jos lastenhankinta olisi vasta nyt ajankohtaista, niin luulen että ne jäisi osaltani tekemättä.
Ja nyt olen siis siinä ensari-iässä 29v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
--- eikö niillä jotka tahtoo nuorina äideiksi ole lainkaan sellaista vaihetta kun jokin sisällä huutaa näkemään ja kokemaan maailmaa ja ihmisiä ja kehittämään itseään?
vimmaa nähdä ja kokea maailmaa sillä tavalla, että lapset olisivat sitä estäneet. En myöskään koe, että itseni kehittäminen olisi loppunut lasten saamiseen (toki luonnollisista syistä se on ollut melko jäissä pikkuvauva-ajan). Päinvastoin, monia asioita on voinut nähdä ja kokea rikkaammin kun ne on aistinut sekä itse että lasten kautta.
Nyt kun olen reilu 4-kymppinen ja lapset jo aika lailla irtaantumisvaiheessa tai sitä lähestymässä, sitä omaa aikaa on taas yllin kyllin. Enkä ole edelleenkään liian vanha kokemaan tai kehittymään.
Mitä tulee siihen, että olisi pitänyt kokea enemmän erilaisia ihmisiä... Hmmm... Erilaisiin ihmisiinhän voi tutustua myös perheellisenä ja jos taas tarkoitat mahdollisimman laajan seksikokemuskirjaston hankkimista niin enpä usko, että olisin ihmisenä yhtään nykyistä parempi vaikka olisin sillä saralla "ansioituneempi". ;)
Mutta ap:n itsetuntemus vaikuttaa vankalta ja on hienoa, että hän on tunnistanut nuo asiat itsessään ja järjestänyt elämänsä sen mukaisesti. Liian moni menee lauman mukana ja huomaa jälkikäteen, että olisi ehkä itse halunnut jotain aivan muuta. Ja siinä vaiheessa sitten mielenmuutoksista kärsii mahdollisesti useampikin.
Itse en ole niin sanotusti nuori äiti, sain lapseni 25-vuotiaana ja minusta se oli hyvä ikä, entistä menemistä en enää todellakaan kaipaa vaan nautin siitä kun saan olla lapseni kanssa kotona (kotiäitinä) ja nähdä hänen kasvavan, ihminen kasvaa myös lapsen kanssa ja se pieni ihminen onkin loistava opettaja. Minulle vauvan syntymä ei tuonut niin suurta muutosta että olisin ajatellut tässäkö tämä elämä oli vaan se oli toisenlaisen elämän alku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla alkoi "murrosikä" tos myöhään. Tai semmonen menovaihe siis..vasta 17-18-vuotiaana. Tästä aika pian tapasin mieheni. Yhdessä olimme olleet 4 vuotta, kun menimme naimisiin ja nyt 4v sen jälkeen, syntyi esikoisemme.
Nyt jälkeenpäin ajatellen, oisi ollut ihana saada lapsi jo muutama vuosi sitten. Mutta oikeestaan oon tyytyväinen, että ollaan miehen kanssa saatu olla pitkään kahdestaan, matkusteltu jne. Hankittu kotiin kaikenlaista jne. Suhteemme on vaan parantunut kaikinpuolin lapsen tulon jälkeen :)
Rellestämistä en kaipaa, joskus tullut olo, että ois ihan mukava lähtä kavereitten kans juhliin. Kerran olen käynytkin, yli 1½ vuoden tauon jälkeen. Ikävä sieltä tuli kotiin :)
Mä olen lapsena/teininä matkustellut erittäin paljon ja nähnyt ja kokenut maailmaa. Löysin ihanan miehen, rakastuimme ja halusimme täydentää onneamme vauvalla. Nyt perheeni kanssa jatkan tätä maailman tutkimista. Minulle sydämen avoimuus, itseni kasvattaminen ja kehittäminen ei loppunut lasten saantiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä koskaan ole tuntunu että elämä jäisi lasten takia elämättä. Sitä menovaihetta kesti seitsemän vuotta, ikävuodet 12-19. Nyt kun esikoinen on pian 12v niin kyllä sitä tulee katsottua että 'miten mun äiti anto ton ikäsen hillua', mutta toisaalta.. On siitä tullu opittua. Jos ei muuta niin se, ettei kaikki lapset ole kilttejä ja vilpittömiä... Enkä voisi ikinä antaa oman lapseni hillua kakstoistakesäsenä yökahteen asti kaupungilla.
Minulla ei varsinaista menovaihetta koskaan ollutkaan. Olen aina viihtynyt kotona ja nautin yksinkertaisista asioista. En kaipaa ulkomaille, enkä välitä tavata uusia ihmisiä. Mieheni on ainoa seksikumppanini, eikä sekään häiritse minua. Olen melko varautunut kaikkien ihmisten suhteen, enkä saisi mitään irti lyhyistä seksisuhteista. Tarvitsen hyvään seksiin tutun ja turvallisen miehen ja himoa suurempia tunteita.
Olen nyt 21v ja saan ensimmäisen lapseni ihan tässä parin viikon sisällä. Toki olen miettinyt paljon sitä, että jos menovaihe tuleekin myöhemmin. Meneekö viiskymppisenä vaihtoon koti, mies ja kaikki? En jaksa uskoa, mutta sen näkee vasta sitten.
Elämän rikkautta on monenlaista. Toisella se kumpuaa hurjasta nuoruudesta ja extreme-kokemuksista, toisille rikkautta on pysyvät arvot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matkustelin lapsena tosi paljon vanhempieni kanssa. Raskauduin vahingossa (pillereistä huolimatta) 17-vuotiaana ja lapsi syntyi, kun olin 18. Aborttia tai adoptiota en edes harkinnut. Nyt ajateltuna oli oikea onnenpotku, että sain lapsen niin nuorena. Olin aika eksyksissä: en tiennyt kuka minusta tulee isona ja mitä teen seuraavat kymmenen vuotta, kun olen nuori. Lapsen avulla sain lisäaikaa. Raskaus valmisti minut hyvin äitiyteet. Lapsen synnyttyä keskityin siihen ihan täysin: elin hänen tarpeistaan. Pikkuhiljaa ymmärsin, että hoitoala on mun ala ja kotiäitiyden jälkeen hain opiskelemaan sitä.
En ikimaailmassa olisi halunnut äidiksi alta 30 v. Ei minulla biletysvaihetta ole koskaan ollut, miehenkin löysin jo 21-vuotiaana, mutta vastuuta en toisesta ihmisestä halunnut ennen kolmeakymppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskaus ei ollut suunniteltu tai toivottu, vaikka hetkellisesti jo tuon ikäisenä podinkin vauvakuumetta. Alkuun raskaus oli järkytys ja välit katkesi omiin vanhempiini, koska eivät hyväksyneet sitä, että päätimme pitää vauvan, myöhemmin sitten selvisi, että tulossa on kaksoset.
Näin jälkeenpäinkään ajateltuna en kadu, että minusta tuli nuorena äiti, pärjäsimme hyvin. Kolmas lapsi syntyi kun olin 20v. Tuossa välissä ehdin opiskella ammatin oppisopimuksella ja sain myös vakituisen työn oppisopimuspaikasta. Nyt olen 35v ja lapsia on yhteensä seitsemän, enempää ei tule.
En koe jääneeni mistään paitsi, maailmaa on kierrelty lasten kanssa ja se on ollut aivan ihanaa.
Menin ja koin tarpeeksi jo ennen kuin täytin 20v. En kiertänyt ulkomaita, mutta ei minulla ole ollut kaipuutakaan sinne, eikä ole edelleenkään.
Vauvakuumeesta "kärsin" jo 14-vuotiaasta lähtien. Saimme mieheni kanssa ensimmäisen lapsen juuri ennen kuin täytin 24v. Jos lasta ei olisi tullut, olisi elämäni ollut vain ja ainoastaan sitä lapsen haluamista ja lapsettomuuden suremista. Käytännössä siis lasten hankkimisen lykkääminen ei ollut minulla mikään vaihtoehto, se olisi ennemminkin ollut kidutusta.
Tarve opiskella ja kehittää itseään ei toki ole loppunut mihinkään, mutta en ymmärrä miten lapset sulkisivat sen oven. Olen opiskellut paljon ihan kotona lapsia hoitaessani, ja lisäksi iltakursseilla.
Alue: Aihe vapaa
Minä sain esikoiseni ihan hilppua vaille 20 vuotiaana, ihan suunnitellusti.
Aloitin nuoruuteni aika aikaisin, elin siis nuoruuteni "kulta-aikaa" 14-17 vuoteen.
Silloin rellestin ja katselin maailmaa, 16 vuotiaana muutin siis kotoa opiskelemaan ja sain jo itsenäistyä.
Aloimme mieheni kanssa seurustella kun olin hieman vajaat 15 vuotias, joten olimme lapsen syntyessä seurustelleet jo viisi vuotta.
Se tuntui luonnolliselta, koska olimme menneet edellisenä vuotena naimisiin.
Koen etten ole jäänyt mistään paitsi, olen ehtinyt opiskella itselleni ammatin, olla töissä(oppisopimus), rellestää ja kaikenlaista.
Olen tyytyväinen etten harrastanut esim. yhdenillanjuttuja, seksi kuuluu minusta vieläkin vain parisuhteeseen ja osaksi rakkautta.