Uhmaikä

kuule. Minulla lasten ikäero 1v8kk ja se jatkuva vänkääminen, tappelu ja kitinä oli kyllä niin rasittavaa. Loppujen lopuksi kituutin kunnes kuopus oli 1v9kk kunnes menin töihin. Ja tuo ei ollut tippaakaan liian aikaisin. Nyt voisin taas olla kotona kun lapset 2 ja risat ja 4v. Elämä helpompaa.

ikäeroa 1v 10 kk... Mietin, että harmittaako töihin meno sitten, jos ilmoitan aloittavani työt äitiysloman jälkeen.

Joka ikinen kerta kun tyttö raapii, potkii, lyö tms. kielletään tiukasti, ja muistutetaan, että toiselle käy kipeästi. Anteeksi pitää opetella pyytämään, ja jäähypenkille istumaan ja miettimään hetkeksi. Onhan se todella rasittavaa ja hermoille käyvää, mutta toisen vahigoittamista ei voi hyvksyä.

Jos vaan juonittelee "tyhjästä", ja huutaa, niin toki silloin voi kokeilla huomiotta jättämistä, meillä on kyllä jokainen saanut uhmaraivoaan purkaa huutamalla sen minkä on tarvinnut, mutta kaikki toisen satuttaminen täytyy kitkeä pois.



Voimakastahtoinen ja uhmakas taapero voi olla hermoja raastava, sen tiedän kolmen lapsen äitinä (ja pari on melko tempperamenttisia tapauksia), ja perhepäivähoitajana, mutta tiukka linja, ja tietysti tuo huomioiminen ja lapsen huomion kiinnittäminen muihin mukaviin asioihin, jo ennenkuin uhmaraivo pääsee valloilleen on tärkeitä.



Tsemppiä arkeen! Kyllä se helpottaa ajanmittaan..

Mulla on täällä aina noita uhmakkaita taaperoita, usemapikin kerrallaan, ne on juuri niitä jotka on tuotu hoitoon, ärhentelee ne täälläkin, mutta rakkautta ja rajoja pienestä pitäen, niin hyvä niistä tulee ;)



pph

tuntuu, että tuo meidän tytär kaipaisi niin hirvittävästi oman ikäistä seuraakin. Tuntuu, että tarvitsee jatkuvasti olla tekemässä jotakin rakettitiedettä, jotta tyttö olisi tyytyväinen. Se vain on ihan toivotonta, kun on pieni vauva rinnalla. Käymme kaikissa mahdollisissa lapsitapahtumissa, kuten srk:n perhetapaamisissa. Tällöin tyttö on kyllä ihana oma itsensä. Mutta jos jollekin päivälle ei ole "ohjelmaa" tavarat vaan lentävät ja pikkuveli toimii pomppulinnana.

Tiukkaa linjaa yritän vetää, menee vaan itsellä väsyneenä välillä överiksi :( En siis käytä väkivaltaa, mutta huudan mitä sylki suuhun tuo ja jälkeenpäin on ihan hirvittävä olo, vaikka käyn tytöltä anteeksi pyytämässäkin :(

että välillä äidillä keittää yli uhman kuuntelun ja katselun kanssa -ainakin itselleni käy sillälailla (toki ehkä hieman liiankin usein, raskaus taitaa vähän herkistää esikoisen uhmalle). Ei siitä mielestäni pidä potea huonoa omaa tuntoa. Selittää lapselle, että äidin mieli tuli pahaksi tuosta kiukuttelusta ja jos on oikein hermostunut, niin tietenkin pitää pyytää anteeksi.



Mä todellakin ymmärrän, minkä asian kanssa painit, sillä mulla myös 2-vuotiaalla tosi paha tahtoikä päällä. Vielä ei sitä vauvaa tuossa ole, mutta parin kuukauden päästä on ja jo nyt tuntuu todella rankalta usein, kun mikään selitys ja kielto ei mene perille vaikka kuinka puhuisit kuin ruuneperi -kuten sanotaan. Meillä ei tämä esikoinen edes itse vielä puhu kuin muutaman sanan, joten sen varmistaminen, että asia on mennyt perille, on täysin mahdotonta.

on kans uhmaikäinen tyttö. Ja huoh, todellakin meinaa keittää, joka päivä se on yhtä vinkumista ja raivoamista. Kuulin radiosta jonkun ohjelman jossa käsiteltiin uhmaa. siinä kerrottiin että kun uhmaikäiselle lapselle asettaa rajat ja antaa ymmärtää että minä olen se joka määrää(tietyissä asioissa) niin lapselle tulee turvallinen olo ja hän pystyy turvautumaan vanhempaan myöhemmässäkin ikävaiheessa. se helpotti ainakin minua jollain lailla :) tsemppiä!

Ja hanki tietoa lapsen kehityksestä.



Uhma on normaalia. Lapsen uhmalle huutaminen ei.

Ei sun tartte huutaa lapselle, mutta kasvattaa pitää, eikä pieni ihminen opi laakista.



Jos keittää yli niin ajattele lapsen näkökulmasta miltä mahdat näyttää ja kuulostaa. Onko sun lapsena hyvä ja turvallinen kasvaa?

ratkaise tätä asiaa. Uhma on normaalia, mustasukkaisuus myös, kuten sekin, että äidillä menee välillä hermot. Toivottavasti löydät keinoja jaksamiseen, etenkin kun toiveena kuitenkin on hoitaa lapsia kotona. Kaikilla lapsilla on vaikeita vaiheita, mutta kyllä ne yleensä menee ohikin. Onko teidän lähellä puistotätiä? Meillä on maailman ihanin ja se on todellakin helpottanut mun arkea ja mahdollistanut sen, että olen jaksanut olla näin kauan kotona. Lapset leikkivät joka päivä pari tuntia ulkona, saavat kokemusta ryhmästä ja saavat kavereita, auttaa rytmittämään päivää ja äidin ei tarvitse ihan joka päivä viettää hiekkalaatikolla säällä kuin säällä. On todella sääli, että näitä puistotätejä on enää niin vähän, koska todellakin ovat parempi vaihtoehto kuin päiväkoti virikehoitona!