En tiedä kuinka kauan jaksan olla se "toiseksi paras vaihtoehto". :(

Miehesihän ei olisi valinnut sinua mikäli hänen vaimonsa eläisi. Mutta olet kuitenkin "mustasukkainen" kuolleelle...

Miehesi varmasti lähtisi entisen vaimonsa mukaan, jos tämä tulisi hakemaan, mutta hän ei tule.

uskotko että mies aikoo hellittää vaimonsa muistelusta, onko hän jäänyt suruun kiinni? Vaimon kuolemasta on kulunut jo aika kauan. Miksi edellinen vaimo yhä näyttelee niin suurta osaa perheenne elämässä? Vai oletko löytänyt itsesi asetelmasta jota et kestä?

hänelle jää aina toiseksi. Mielestäni ainun pitäisi puhua miehen kanssa avoimesti tunteistasi, ja siitä, että sinusta tuntuu pahalta ainainen kuolleen vaimon ylistäminen. Mies on alkanut seurustelemaan kanssasi liian nopeasti ja nyt maksajana olet sinä. Voimia vaikeaan tilanteeseen!

Eli minun mieheni kuoli jokunen vuosi ennen kuin aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. Mieheni on ollut ihan uskomattoman ymmärtäväinen. Ensimmäisten viiden vuoden ajan itkin kuolleen mieheni perään ja sen jälkeenkin sain pitkään synkkyyskohtauksia. Vähitellen olen jättänyt muistot taakseni, mietin niitä joskus hymyillen ja jatkan sitten arkeani. Nykyään en varmaan enää lähtisi entisen mieheni mukaan (jos nyt tälläinen järjetön ajatuskuvio on edes mahdollinen), koska nykyisen mieheni kanssa olen jakanut niin paljon arkea, johon kuollut mieheni ei kuulu. Olen muuttunut paljon tai kasvanut ihmisenä.



Mutta kuten joku jo sanoikin, kuolleen kanssa ei voi kilpailla. Ensimmäinen vaimo tulee aina olemaan osa miehesi elämää ja historiaa, mutta niin ovat kaikki muutkin ihmissuhteet. Minulle käännekohta oli se, kun en enää miettinyt, että "tämän haluaisin kertoa (entiselle) miehelleni" vaan halusinkin jakaa sen nykyisen mieheni kanssa. Jaksamista! Tilanteesi ei ole helppo.

että tilanne kaikkeudessaan on todella vaikea. Mietin tässä jokunen aika sitten, kun kaverini isä on kuollut ja äiti mennyt uudelleen naimisiin. Kysyin sitten kaveriltani, että haudataanko hänen äitinsä aikaanaan ensimmäisen vai toisen miehen viereen ja hän vastasi, että toisen, tottakai. Kaverini alkoi sitten miettiä, että jos hän itse kuolisi ja hänen miehensä menisi uudestaan naimisiin, tuntuisi hänestä jotenkin oudolta, jos mies sitten haudattaisinkiin jonkun toisen naisen viereen... Siis ihan pöhköä edes miettiä koko asiaa, mutta kuolema tietysti erona on niin kovin lopullista... ja varmaan miehesikin miettii kaikenlaisia vastaavia asioita, hän kaipaa jotakuta jakamaan arkeaan, mutta varmasti vielä rakastaa vaimoaan.

Ikävä varmaan muuttaa muotoaan ajastaan ja ehkä teillä sitten on helpompaa. Voimia!

että kannattaisi ihan rehellisesti puhua asioista. Yllätävän usein siitä on apua :) Älä siis patoa näitä tunteita sisällesi. Puhu rehellisesti, suoraan sydämestä. Kerro tunteesi miehelle. Älä syyttele, älä osoittele, älä arvostele kuollutta (sellaisesta mihin hän ei ole syyllistynyt). Kuulostaa siltä, että tunteita teidän välillänne on, ja mahdollinen yhteinen tulevaisuuskin. Miehellä on kuitenkin surutyössä vielä tekemistä, se voi kestää vaikka lopun elämää. Vaikea sitä on ymmärtää jos ei ole itse kokenut. Miehen ja entisensä yhteinen elämä on loppunut kesken kaiken. Siitä on joskus vaikea jatkaa ja päästä eteenpäin, mutta se on välttämätöntä teidän yhteisen elämänne vuoksi.



Minun neuvoni on siis, että puhukaa avoimesti. Jos tuntuu siltä, että miehellä on "prosessi vielä täysin kesken", olisiko järkeä siinä että laittaisitte suhteen hetkeksi jäähylle, ja mies voisi käydä vaikka sururyhmässä tms juttelemassa tunteistaan?



Et muuten tarkemmin maininnut siitä, että tuleeko vierailuilla jne tuo kuolleen vaimon ylistys niiltä sukulaisilta ja läheisiltä, vai mieheltä itseltään?

ex-miestä? Jotenkin olisi ehkä helpompi sopeutua jos itselläkin olisi takana jo elämänsä rakkaus.. Itse olen sitä mieltä, ettei jokaista varten ole vain yhtä oikeaa ja muut olisivat vähempiä.

Jos kuollutta kehuvat ovat miehen läheisiä, voi kyseessä heidänkin puoleltaan olla järkytys, menetys, suru ja pelko siitä, että kuollut rakas ihminen "unohtuu" uuden parisuhteen myötä.

Itselläni on myös lapsi entisestä suhteesta, neljä vuotias. Tiedän, että miehen surutyö on vielä kesken, se voi todellakin kestää koko elämän. Ehkä kuitenkin vuosien saatossa se muuttaa muotoaan, toivoisin ainakin niin.



Nuo ylistykset miehen vaimosta tulevat miehen äidin ja toisen siskon suusta. Mies ei ylistä minulle vaimoaan, enkä koe, että hän vertailisi minua häneen. Ymmärrän, että miehen on vaikea puuttuua tuohon ylistykseen joita hänen äitinsä ja siskonsa esittää...



Näistä tunteistani en ole juurikaan miehelle puhunut, en tiedä miten ottaisin asian esille niin, etten osoittaisi häneen syyttävää sormea. :( Jotenkin tämä on vain niin vaikea aihe edes puhua.



Tuota suhteen aikalisääkin olen miettinyt, mutta tässä on mukana kaksi lasta, enkä todellakaan halua järkyttää heidän elämäänsä. Enkä tiedä miten mies selviäisi erostamme, on monesti sanonut kuinka korvaamaton olkapää olen hänelle ollut, kun hän on kaivannut lohduttajaa... Voikun sitä oasisi olla kerrankin itsekäs ja ajatella vain itseään....



ap

Eli se miehensä menettänyt vastaa.



Tuli tosi paha mieli puolestasi. Ei sinun tehtäväsi ole olla kenenkään olkapää tai tuki menetyksen käsittelyssä! Sinulla on oikeus haluta ja vaatia parisuhde, jossa olet ihan oma itsesi. Jos miehelläsi on surun käsittely noin pahasti kesken, on sinulla oikeus vetäytyä sivuun ainakin vähäksi aikaa. Ei minulle olisi tullut mieleenkään kertoa miehelleni, miten suuri tuki hän on toisen menetyksen käsittelyssä. Kyllä minä suruni surin ihan itse, vaikka mies tietenkin oli siinä läsnä.

ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa..."

olet hyvin tärkeä miehelle. Hänen äitinsä ja sisarensa käytös on kuitenkin häiritsevää ja loukkaavaa. Keskustele rohkeasti miehen kanssa, hän ei varmaan näe tilannetta samoin kuin sinä.