Tuntuuko kenestäkään työpaikalla
ikinä siltä, että onkin lapsi, joka tässä nyt vaan leikkii lääkäriä/juristia/jne hienoissa vetimissä ja lavasteissa? Mulle tulee joskus sellainen hassu olo opettajana, kun pienenäkin semmoista usein leikittiin.
Kommentit (8)
valtion virkamiestä. :)
Ei käynyt mielessäkään pienessä pääkopassa....että haluan olla valtion virkamies ;)
leikkinyt toimittajaa lapsena, mutta tunnistan tuon kyllä yleisesti. Haastattelussa saatan ajatella, että tuo luulee että olen oikea toimittaja hihi! Mitä olenkin, mutta jotenkin en siinä tajua. Samoin kun hakee lapsia päiväkodista tulee joskus "tää olis äiti ja tulis hakee ne lapset" -olo. Samalla täytyy tietysti esittää uskottavasti äitiä hoitajille.
Katja Kallio sanoi joskus jossain jutussa, että hassua kun hänen tyttärensä pitävät häntä oikeana ja vakavasti otettavana aikuisena kun hän on oikeasti "yksi Katja vaan". Joku toinenkin kirjailija tms. sanoi jossain, että hän pelkää jatkuvasti bluffinsa paljastuvan. Että joku huomaa että hän ei olekaan oikea aikuinen ja oikea kirjailija vaan huijari.
Että taitaa olla aika yleisinhimmillistä tämä :)
Mullakin tulee "hassu olo" aina silloin, kun itseäni jopa 25 vuotta vanhemmat oppilaiden vanhemmat suhtautuu minuun niin kuin ihan oikeaan opettajaan. ;) Hankala selittää.
muutun pieneksi tytöksi joka isän työpaikan vanhalla leimasimella paukuttaa leimoja papereihin.
Kerran sanoinkin työkaverille, että tätä tein pienenäkin ja nyt siitä vielä maksetaan palkkaa :-)
sitten joillain on enemmän mielikuvitusta kuin toisilla.
Työ on niin kiireistä ja tilanteet hoidettava ihan vaan mitä etten tulee mietimättä.
Mutta joskus kun puhun ammatistani, niin tulee mieleen että minähän olen vaan minä, miten minä tästä pienestä erityisalasta muka tiedän enemmän kun keskiverrosti muut. Mistä minä tiedän iten siellä töissä pitää toimia??? Minähän vaan toimin niinkun tilanne vaatii.
Lasten kanssa tulee mieleen, että ne uskoo mitä sanon ja kerron elämästä, Miksi, minähän olen vaan minä enkä mikään tosi viisas joka kaiken tietäisi.
Ja esim. ulkomaan matkoilla mietin, että lapset vaan sokeasti seuraa minne keksin ne viedä ja luottaa mun taitoihin selvitä. Ne siis pitää mua aikuisena, vaikka minä olen edelleen se sama taitamaton ja tavallinen minä, joka olin vaikka 15 vuotiaana.
joskus tuntuu myös kummallisen päämäärättömältä, kun tänne synnytään, käydään kouluja, tehdään töitä, lisäännytään, ikäännytään kuollaan... kuin joku hassu leikki, jonka toiset ottaa hirveän vakavasti tavoitellessaan omaa hyväänsä..
Kyseinen pohdinta lienee osasyy siihen, etten ole jotekin kokenut tarkoituksen mukaiseksi opiskella vuosikausia. Lapsia kyllä on jo neljäskin tulollaan..
valtion virkamiestä. :)