Vuoden ikäisten taidot ihmetystä
Ihan aloin ääneen ihmettelemään, kun luin tuosta toisesta ketjusta vuoden ikäisten syövän ja juovan itse sekä käyvän potalla. Itsellä vuoden ikäinen, jota en ole edes potalle istuttanut. Olen todennut muiden lasten kanssa, että tehdään myöhemmin kerralla.
Miten ihmeessä teidän vuoden ikäiset syö lusikalla? Meillä kyllä osataan pistää lusikka suuhun ja ottaa kupista, mutta ruoka on ipanan mielestä hauska leikki. Hän siis saattaa laittaa jopa joskus suuhun, mutta yleensä hiuksiin, pöydälle(käsillä levitetään), tuolille, nakataan verhoon yms. Minä en kestä tällaista sotkua. Eikä teidän vuoden ikäiset sotke?? Myös kaataa pullonsa sisällön innolla pöydälle ja levittää käsillä. Kaikki muu on siis ihanaa, paitsi syöminen..huokaus
Kommentit (5)
meillä kuopus matki kaikessa isosiskoa. Halusi syödä itse lusikalla, käydä potalla jne, ihan niin kuin siskokin. Sen jäkeen kun oli 1v1kk ei häntä saanut enää syödesä auttaa, eikä kyllä tarvittukaan, hienosti söi. Pissoista suurin osa meni pottaan 1v-synttäreistä lähtien.
ettei ole esikoinen. Esikoinen 2.5v eikä mene sekään potalle. Käy siis joskus muttei halua. Eskoinenkin haluaisi että syötetään.
Kyllä tämä vuoden ikäinen haluaisi ottaa kaikkea itse, mutta sotkee vain niin paljon. Muutenkin tosi huono syömään niin en tiedä söisikö mitään muuta kuin leipää, jos itse saisi päättää. Ehkä olen sitten passanut nämä pilalle tai jotakin...
eikä todellakaan osaa syödä itse, eikä halua istua potalla vaikka sinne jotain saattaisi tullakkin.
Nokkamukista juo itse ja lasista osaa juoda kun joku juottaa.
Jos joku sanoo, että 1v osaa sitä ja tätä, niin eihän sitä tiedä puhuuko sellaisesta tasan tai muutaman kuukauden yli 1v vai vaikka 1v4kk, siinä on jo aikamoinen ero.
Ei liioin kävele ja sanoja vain tapailee. Ja toinen lapsi on.
meillä kuopus matki kaikessa isosiskoa. Halusi syödä itse lusikalla, käydä potalla jne, ihan niin kuin siskokin. Sen jäkeen kun oli 1v1kk ei häntä saanut enää syödesä auttaa, eikä kyllä tarvittukaan, hienosti söi. Pissoista suurin osa meni pottaan 1v-synttäreistä lähtien.