Lue keskustelun säännöt.
MUISTOJEN GALLUPPI!
13.07.2006 |
Kirjoita pieni pätkä elämästäsi joka jäänyt erityisesti mieleesi!
Kommentit (10)
Voi olla koettu missä tahansa iässä!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli kun kaverin kanssa hirveessä darrassa kierrettiin kehää Tukholmassa ja haluttiin takas laivaan. Ei löydetty tietä ja loppujen lopuksi otettiin taksi. Ja taksi ajoi kolarin....
Sanna ja minä oltiin kuin paita ja peppu. Kerran kun oltiin n.5v leikittiin jotain meillä ja juostiin ulos. Yhtäkkiä huomasin et Sannan sormet oli oven välissä,siis sarana puolella ja hetken mielijohteesta läimäisin oven kiinni. No,sen tietää miten siinä kävi :`(
En ikinä kertonut et tein sen tahallaan,vieläkin tunnen syyllisyyttä asiasta. Jostain syystä kukaan ei huomannut sitä ja kun oli tosi raju tuuli sinä päivänä,niin kaikki luulee/luuli et tuuli heitti oven kiinni...
vei minut Tykkimäkeen... minähän vuonna se nyt sitten ois avattu? (tsekkaus niitten sivuilt) Ok, eli olin 6v. Halusin Taifuuniin ehdottomasti. Ja kun mulla on tää akrofobia... Niin sitten huusin siellä ja roikuin ukissa, kun pelkäsin niin kovasti!!! :D Se jaksaa kuittalla mulle siitä vieläkin!
Makaan autossa siellä takaikkunalla ja katselen pilviä. Ollaan menossa mummolaan.
Autoradiossa soi " elämän valttikortit" tai vastava. Äiti ja isä laulavat iloisesti mukana ja nauravat välillä.
Muistan tuon hetken, kun se jäi iloisuudellaan mieleeni, aina ei ollut meillä yhtä iloista isän alkoholismin takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tapaus oli järkyttävä, tytön äiti tuli meille kertomaan, muistan kun äitini kyseli miten voi olla mahdollista, eivätkö hoitajat vahtineet?
Ja surullista oli vielä se, ettei arkulle meinannut löytyä kantajia..äitini oli yksi kantajista. :(
En tiedä syytä, miksi perhe hajosi ja lapset joutut lastenkotiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä lojuin pyjama päällä sängyssäni lukemassa Hobittia. Kello oli varmaan jotakin 11 illalla. Kuulin, kuinka isäni tuli kotiin ja juttelivat hiljaa äitini kanssa tms. mutta en sen kummemmin kiinnittänyt asiaan huomiota. Vanhemmat tulivat sitten hiljaa koputtamaan ovelle kumpikin ja äiti tuli sängynlaidalle istumaan itkettyneen näköisenä. Tietenkin älysin, että jotakin kamalaa oli tapahtunut. Alkoivat siinä kierrellen selittää, kuinka isossa risteyksessä oli ollut onnettomuus ja mitä kaikkea olikaan tapahtunut jne. Tietenkin älysin, että joku on nyt kuollut. Keskeytin äidin ja kysyin, kuka kuoli. Sanoivat mun kaverini, 13-vuotiaan tytön nimen. Selittivät siinä sitten vielä, kuinka hän oli varmasti kuollut heti eikä kärsinyt, ja mitä kaikkea. En oikein kuunnellut. Olo on jotenkin kumman tyhjä ja rauhallinen. Vanhemmat tulivat halaamaan ja itkivät. Velikin tuli siihen. Menin vessaan saadakseni olla yksin.
Oltiin tavattu 2 kertaa sitä ennen, kolmansilla treffeillä se kolahti kunnolla. Tiedostin tosi voimakkaasti, että tällä miehellä on sinisemmät silmät kuin kenelläkään olen koskaan nähnyt ja halusin vain sukeltaa miehen silmiin, sillä lailla tyylikkäästi pää edellä.
Enhän mä osaa edes sukeltaa! :))
Tästä on aikaa, ja mieskin on vaihtunut pariinkin kertaan. Samanlaista voimakasta tuntemusta en ole kuitenkaan koskaan kokenut.
Elämä on muistojen bulevardia taaksepäin. Rajaa ny vähäsen niin kerron tässä jotakin :D