Lapsi juuttuu pahaan mieleen

paha mieli on ensin purettava puhumalla tai kirjoittamalla tai piirtämällä tai jotain siitä, ja jos mahdollista korjaamalla aiheuttamansa vahingot, mutta että sen jälkeen, varsin pian MÄÄRÄTYN ajan kuluttua on syytä ryhtyä tekemään jotain muuta, mielellään jotain mistä tulee parempi mieli. Ei mielellään mitään hienoa ja erityistä tai poikkeuksellista, vaan jotain ihan tavallista mukavaa, mistä tulee parempi mieli. Jos hän tykkää lukemisesta niin lukea, jos hän tykkää piirtämisestä niin piirtää,jos hän tykkään liikunnasta niin juokseen talon ympäri tai jotain.

Keskustelua ja (pitkissä jumeissa) piirtämistä on jo käytetty. Koen ongelmaksi nimenomaan pahan mielen jatkumisen tilanteen "purkamisen" jälkeen. Siksi tuo määräaika-ajatus oli hyvä. Yritän kokeilla sitä lapsen kanssa, että tunteesta pääsisi yli.

Tietäisikö joku vielä neuvoa, kuinka lasta voisi auttaa pääsemään itsenäisesti yli pahan mielen? Siis silloin kuin aikuista ei ole paikalla.

älä koe sääliä lastasi kohtaan. anna käydä omat tunteensa läpi hänen omassa tahdissaan.



kerrot vaan kaikilla olevan huonoja päiviä jne. kerrot huomenna kaiken olevan paremmin.



hellit vaan ja olet läsnä

että kun esittää iloista, mielikin usein seuraa perässä. Hänellä on taipumus juuttua pahaan tuulee eli jos jokin asia menee pielee, hän tiuskii sitten kaikille läsnäolijoille. Olen sanonut että näyttele ystävällistä vaikka kuinka kiukuttaa, niin omakin olo helpottaa. 8 v. tähän jo vähän pystyy, en tiedä onnistuuko eskarilta.

eskarilaisen kanssa, joka pahoittaa mielensä tosi helposti mitä ihmeellisimmistä asioista ja on sitten pitkään alakuloinen. Tosi hyvä vinkki tuo piirtäminen tms purkaminen ja sitten siirtyminen mukavampiin puuhiin. Ehdottomasti aion kokeilla minäkin.



Olisiko vielä muita vinkkejä?

Tietäisikö joku vielä neuvoa, kuinka lasta voisi auttaa pääsemään itsenäisesti yli pahan mielen? Siis silloin kuin aikuista ei ole paikalla.

määrittelemään pahan mielen syy - jos ei ole keskustelukumppania niin vaikka piirtämällä tai kirjotitamalla tai ihan vain itsekseen ajatuksissaan (viimemainittu tosin ei yleensä pieniltä lapsilta vielä onnistu) ja sen jälkeen kääntämään tarkoituksella ajatuksensa jonnekin muualle.

Meillä meinaan kans eskarilainen, ja välillä oikein hakemalla hakee asioita/ajatuksia joita voisi ruveta märehtimään ja murehtimaan, aivan kuin haluaisi velloa siinä pahassa tunteessa. esim. jos sanon että mennään leikkipuistoon, niin ensireaktio:jee, kivaa.. sitten: mutta jos kaadunkin liukumäessä ja jalkaan tulee haava ja se on kipeä, myääääh, kamalaa, apuaa.

Ongelma onkin nimenomaan pahan mielen pitkittyminen. Eskariopettajan kanssa on ollut asiasta puhetta ja myös hän on sitä mieltä että ilman aikuisten apua pojan on vaikea päästä ikävästä tunteesta yli. Kotona voi tietenkin velloa tunteitaan pitempäänkin mutta eskarissa ja koulussa se ei oikein enää käy päinsä.

Onpa mukava kuulla toistenkin lapsista joilla on samanlaista käytöstä. Sitä aina luulee ettei muiden lapsilla.. Ehkä ikä tosiaan vaikuttaa asiaan. Pojan kavereilla ei vaan tietääkseni ole samanlaisia asioita mielen päällä. Ja kun itse on vastoinkäymiset helposti unohtavaa sorttia, pahan mielen vatvominen ihmetyttää.

t.ap

negaan, se on joskus todella raskasta muille perheen jäsenille.



Eri tavalla sitten setvitään niitä, riippuen missä ollaan ja millainen hoppu tai ei.



Jonkun aikaa saa olla ja masistella, sitten jutellaan ko asia, jonka jälkeen isosisko vähän kuin pakottaa pojan tekemään jotain hauskaa kanssaan. Tämä on helpoin tapa meillä.

Puhutaan lapsen kanssa pahasta mielestä ja syistä. Ollaan empattisia ja kuunnellaan.



Puhumisen jälkeen aletaan vaikka pelata lautapeliä. Eli ollaan yhdessä lapsen kanssa.



Ehdotellaan kaverien kanssa ulkoilu ym. Joskus lähteekin ja takaisin tullessa puhutaan siitä helpottiko olo.



On myös päiviä ettei suostu ulos eikä halua kavereita. Silloin pidetään paljon sylissä, luetaan jne.



Eli kestetään yhdessä paha olo